Pages

Wednesday, August 31, 2011

Päivän asu


Äiti Luonto ei osaa päättää onko vielä kesä vai pistetäänkö jo syksy päälle. Mä ottaisin kyl sen kesän. Lämpötilat vaihtelee päivän mittaan akselilla +5°C ja +32°C. Ota tästä nyt selvää mitä laittaa päälle, vai laittaako mitään...Ai miten niin retee? No ku aamulla ekaks biksat päälle ja sit ehkä untsikka. Riippuu noista Luontoäidin mielialan vaihteluista. Se on vähänniinku joko tai, ei oo mitään harmaan sävyjä. 
Sanotaan et kylmässä säilyy pitempään. Höpöhöpö, lämpö ja aurinko on parasta!

Tuesday, August 30, 2011

Mappi Ö

Selasin wanhoja luonnosvihkoja ja sieltä löyty mm. tämmöstä kamaa. Älkää vaan kysykö että mikä on ollu tuolloin päivän inspiraatio, en (harmikseni) muista sitä itekään. Jostain kumman syystä nää
piirustukset ei oo päässyt mun seulasta läpi jalostukseen ja julkamiseen. Kuuluu mappi Ööhön siis ainakin toistaseks. Mutta näistä tulee mulle itelle niin hyvä fiilis että halusin jakaa teidän lukijoiden kanssa. 


Ja huomio huomio, (just kekkasin! :D) tälle karvahattunaisellehan vois kehittää jonkun pikku tarinan...
Ehdotuksia vastaanotetaan siis. Te verbaaliset naiset siellä, miksei miehetkin antakaa mielikuvituksenne laulaa vaan! Jos ujostuttaa, saa laittaa privaviestinäkin. Etukäteen kiittää hän! 





Friday, August 26, 2011

Imuri


Mun piti vaan piirustaa mitä muuveja tää mun uus lemppari saa aikaseks, mut homma lähti vähän hanskasta. Käteen ilmaantu imuri sillä aikaa kun oottelin tussin kuivumista. Ehdin imasee kuistin ja köökin ja ihmettelin jälleen kerran kuka näitä imureita oikein suunnittelee. Ilmoittautukoon jos lukee tätä! Ei sitä koskaan tiedä. Mulla ois meinaan muutama kehittelyehdotus. 

Ensiksikin, ne värit. Miks kaikki imurit on niin tylsän värisiä? Eiks ois paljon houkuttelevampaa kaivaa esille vaikka kokonaan hattaran tai sitruunan värinen yksilö? Ja eihän semmosta kaunotarta malttais enään siivouskaappiin piilotellakaan. Ois siinä aitiopaikalla keskellä pirttiä. Jännä yksitysikohta. Ja tiedä vaikka jouduttaus taistelee siitä kuka saa imuroida! Joitain herkullisempia yksilöitä olen kyllä bongannut, mutta aina on jokin törttö yksityiskohta joka tökkii. Esim. tunkkasen värinen muovisuutin muuten ihan varteenotettavassa värissä. 

Ja se johto, usein se on kertakaikkisesti niin lyhyt että töpseliä saa olla alvariinsa vaihtelemassa. Voisko se olla kaikissa malleissa suht pitkä ja pirtsakan värinen? Ja noissa pussittomissa malleissa on näköjään toistaseks vielä se heikkous, että pölysäiliötäkin täytyy tyhjennellä monta kertaa imuttelun aikana. Oikein (en kerro kenen) hammasharjalla kaivella "huippuunsa kehitettyä" antipölyhiukkashebafiltteriä niin että pölly lentää. Kuinka moni suunnittelija ylipäätänsä käyttää suunnittelemiaan tuotteitaan? 

Meillä on vielä semmonen lisäboonus tässä vempeleessä että koko kylä kyllä tietää kuinka harvoin meillä imuroidaan. Desibelit on niin kaakossa että tarttee kuulosuojaimet. Oispa imuteho yhtä lupaava kun se meteli. Sillä lähtis jo tukkakin päästä. Semmonen malli mistä kuuluis vaan sulosointuja ois aika kiva. Kyllä kelpais semmosella villakoiria pelotella pois sängyn alta. Tai no ees semmonen äänetön malli. Bongasin takavuosina aika sulavalinjaisen yksilön , väritys ok ja suht hiljainen. Suunnittelijana nainen, yllätys. Mallihan oli tietysti joku limited edition, mutta miksi? Täytyykö tässä nyt ryhtyä pölynimurisuunnittelijaksikin? 

PS. Joulupukki, se valkoinen Pia Wallenin suunnittelema tomaattihäntäinen unelma on edelleen mun toivelistalla. 

Thursday, August 25, 2011

Hätä keinot keksii


Sitä ollaan nyt niin polleeta niin polleeta. Ja siihen on ihan käypä syy. Säästy pinna tai pari. Ensiks tuli perinteiset tana ja kele, mutta eihän ne mitään taikasanoja oo. Miten se meneekin aina niin että vempeleet alkaa kiukuttelee aina just sillon kun meidän virallinen mäkgaiveri seikkailee ihan muissa maisemissa. Ei auta itku eikä ihmeplitku, se on vaan käärittävä nöyränä hihat ylös ja ryhdyttävä hommiin. Kun pisara vilkkuu, ohjekirjasessa neuvotaan ottamaan välittömästi yhteyttä korjaajaan. No sinne nyt on turha alkaa soittelee jos tiskit pitäs saada puhtaaks ja vähän äkkiä. Viimekskin meni viikko (huom.pyykit koneessa) kun se korjaaja vihdoin ilmesty paikalle. Hätä keinot keksii. Filtteri ulos, loraus omppuviinietikkaa, lusikallinen ruokasuolaa ja päälle pannullinen kiehuvaa vettä. Annetaan hautua puolisen tuntia ja avot, se on siinä. 
Suosittelen. 

Tuesday, August 23, 2011

Perhosia masussa


Pikkuseikkailijoilla alkoi taas koulu. Äitillä tais olla perhosia masussa ainaskin yhtä paljon kun poikasilla.

Monday, August 22, 2011

Tuutin täydeltä



Luin sanomalehteä ja ylläripylläri kukas se sieltä keskiaukeamalta tuijottikaan. Isiseikkailija itse. Ihan kivasti kirjotettu juttu kuvineen kaikkineen.
Avasin radion ja ylläripylläri ketäs siellä haastateltiinkaan. Isiseikkailija vastas parhaansa mukaan tenttaajan uteluihin. Ihan kiva haastattelu musiikkine kaikkineen.
Isiseikkailija on hieno mies ja varsin erikoinen monilahjakkuus kaikin puolin. On ollut aina. Onhan sitä nähty ja kuultu jo monet vuodet, mutta ihan eri yhteyksissä. Ennen se meni niin että isiseikkailija pääasiassa ikuisti ja dokumentoi toisten tekemisiä ja olikin siinä ihan haka. Nyt roolit vaan ovat kääntyneet päälaelleen ja isiseikkailija on siirtynyt linssin takaa linssin eteen. Tää on ihan uus ulottuvuus, joka vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Maireita poskisuukottelijoita ja selkääntaputtelijoita riittää. Missä ne kaikki olivat silloin, kun meillä meni hurjan kurjasti?

Thursday, August 18, 2011

Omistanko tavaraa vai omistaako tavara minut?




On ne possède jamais réellement les choses. On ne fait que les tenir un instant.
Si l'on est incapable de les laisser aller, ce sont elles qui nous possèdent.

Père Anthony de Mello


Wednesday, August 17, 2011

Juurihoitoa


Taas yksi lapsuudenhaaveista on melkein toteutunut. Musta on mitä ilmeisimmin tulossa musta, kiitos äitin eskimogeenien, jotka herää henkiin heti kun näytän naamaa aurinkoon. Harmi vaan että väri tulee haalistumaan jälleen haaveeksi vaan kilpaa daalioiden terälehtien kanssa. Oli muuten harvinaisen kiva tulla viikonloppureissulta kotiin, kun puutarhassa rehotti rikkaruohojen lisäksi useampi retee daaliadaami kaula pitkänä. 

Lauantaina yritin päästä entisistä eroon, mutta oisko johtunut auringonpistoksesta tai jostain, menin ja ihastuin korviani myöten. Kohde oli viileän vaalea ja massiivisen jykevä saksalainen - apuu-va, ei siis yhtään mun tyyppiä! Kaiken huipuks se oli tosi iäkäs, aivan liian vanha mulle. Siellä se oli kuulemma ollut tyrkyllä aamusta asti, muttei kukaan ollut huomannut pyöreähköä valioyksilöä. Kylkiä koristivat tummat mysteeriset mustekuviot ja pepussa luki vaatimattomasti nimikin: Villeroy Boch. Oon ihan järkyttynyt tästä tyylirikosta, mutta ehkä just siks se kiehtookin. Mieskin tykästyi, vaikken mä siltä mitään kysellykkään kun päätin hullaannuttuani että tää uus tuttavuus saa muuttaa meille asumaan. Katsotaan. Tutustutaan. Totutellaan. Ekaks alkuun valutan sille kylpyveden, nappaan puutarhasta parit kukkaset ja yrtit ja aion huilutella varpaita siinä samaisessa vedessä. 

Samalta reissulta muuten bongasin tuliterät Repetot, nyt pääosassa siis jalat. Kulkurin väsyneitä tassuja on hyvä helliä ja putsata siinä samalla juurichakraa. Juuret...on.


Saturday, August 13, 2011

Ihan kiva nilkkaremmi


Keikkaa sen kun pukkaa. Luggageläpyskä sai hymyn huulille, tekstihän on repästy suoraan meidän elämästä. Piti merkata putkikassi, mut iskinkin sen suoraan nilkkaan. Toimii. Viikonloppuna hiukka hommia ja hupia. 
I Nox Orae...

Wednesday, August 3, 2011

Liikkuva koti


Seikkailijoiden elämä on ollut enemmän tai vähemmän matkalaukuissa reilut viisitoista vuotta. Viime kerralla kimpsuja ja kampsuja roudatessa ikäänkuin päätettiin että nyt me kyllä asetutaan paikoilleen ihan aikuisten oikeesti ja niin melkein kävikin. Juurtua, integroitua, ainaskin yritettiin. Jopa neljä vuotta tässä päremajassa jumalan selän takana me viihdyttiinkin. Serpentiiniteiden päässä, 1300 metrin korkeudessa, ihan just niin kuin Heidissä on muuttunut enemmänkin Hannun ja Kertun piparkakkupainajaiseksi. Viimesen vuoden happi on alkanut loppumaan ja tää "maalaisidylli" on alkanut nyppimään ja pahasti. Muistan tasan tarkkaan sen keväisen päivän kun ohitettiin romanileiri ja me isiseikkailijan kanssa katsottiin toisiamme ja sanaakaan sanomatta tiedettiin mitä toisen ajatuksissa liikkui. Vaikka meillä ois talot ja systeemit, se ei vaan poista sitä tosiseikkaa, että me ollaan sieluiltamme paimentolaisia, vapaasti elinkeinon mukaan vaeltavia kulkureita. Seikkailijoita. Puunrunkojen varaan viritetyt pyykkinarut ja tuulessa heiluvat pyykit muistuttivat siitä vapaudesta, jonka menettää kun materiaa alkaa olla sen verran, että niille täytyy hankkia suoja. Koti tai varasto. Viime ajat meidän koti onkin muistuttanut enemmän varastoa kuin kotia. Se on ollut vain yksi alati muuttuvista tukikohdista, jossa ollaan käyty pesemässä pyykkiä ja hoitamassa juoksevia asioita. Selvä merkki siitä että on aika nostaa kytkintä. Uusi kotikolo onkin ollut hakusessa jo reilu vuosi ja toivossa elellään. Ollaan visiteerattu jos jonkinmoista mörskää, mutta Se Oikea leikkii piilosta toistaseks. Ollaan lähetetty ahkerasti toivomusta suuntaan ja toiseen, Universumi on siis tietoinen meidän projektista. Vuosi on ollut pitkä, mutta siinä on ehtinyt hakukriteerit hieman jalostua, repiä muutamat pelihousutkin ja pistää tavaraa kiertoon. Sitäpaitsi hyvää kannattaa odottaa eikö? Tähän yritetään tuudittautua iltaisin, yötaivaan tähtiä katsellessa. Maailmassa on oikea paikka jokaiselle. Myös meille. Seuraavan tukikohdan postinumero on jo tiedossa, mutta koko osoite vielä uupuu. Eilen käytiin sydän pamppailen jo vaklaamassa  kyseisen kaupungin leirintäalueen hinnastoa, josko siinä olisi sopiva tilapäisratkaisu. Samoilla nurkilla me jokatapauksessa jo hengataan.

Asiasta kukkikseen Kulttuurien museossa Tennispalatsissa on kiintoisa näyttely meneillään. Ihan tuli kotoisa fiilis ja tunsin suurta hengenheimolaisuutta Kukka Rannan ikuistamia romanisiirtolaisia kohtaan. Se tunne, joka aika ajoin nousee pintaan kun lapset kysyvät: "Hei äiti, mistä me oikein ollaan kotoisin?" En ole vieläkään keksinyt vastausta, mutta silloin tulee itsekin fundeerattua että niin, mistä me oikein ollaan vai ollaanko me oikein mistään kotoisin? Sydän on Suomessa ja juuret eri paikoissa ja kieliäkin käytössä kolme. Näissä maisemissa me ollaan ja tullaan aina olemaan muukalaisia. Siirtolaisia. Hyyryläisiä toisten nurkissa, sillä eihän tänne pysty juurtumaan, vaikka kuinka juurruttais. Yhdestä em. näyttelyn mongolialaisjurtasta löytyi muuten meidän eteismatto, käsin huovutettu, rakkaudella. Ja niin se taitaa olla, että sitä ympäröi itseään tutulla ja turvallisella materialla tunteakseen kuuluvansa johonkin, olevansa kotonaan. Mutta se, että kasa materiaa juurruttais meidät johonkin, se on täyttä harhaa. On päiviä kun hinnoitellaan huvikseen meidän tavaroita ja laskeskellaan, jospa vaihdettais tää tavarapaljous liikkuvaa kotiin. Niitä päiviä on ollut viime aikoina aika usein. Ja se matto mahtuis kyllä mukaan ihan minne vaan.