Pages

Monday, October 31, 2011

Indianana Jones ja Kadonneen asunnon metsästys



Edellisellä viikolla seikkailtiin tutuissa maisemissa ja "löydettiin" itsemme vakoilemasta erästä kiinnostavaa rakennusta... Jäätiin oikein rysän päältä kiinni - kyseisen kodin asukkaat löysivät meidät koirankusetuslenkillään kurkottelemasta viidakkomaisen takapihan muurin takaa tähyilemästä heille! Lauantaina sitten istuttiin kahvilla heidän (toivottavasti pian meidän) keittiössä. Oltiin kuin kotonamme koko jengi. Juttua ja naurua piisas, pyysivät jäämään illalliselle eikä oltais millään haluttu lähteä pois. Asunto oli suurempi mitä muistinkaan. Just passeli meille. Kalanruotoparkettia - kyllä kiitos, hulppean korkeat katot - tilaa avarille ajatuksille, aurinkoinen terassi - siellä istuttais pyykkinarujen välissä ihan italialaisittain ja napattais kaupunkiviljelmien rosmariinit lautaselle suoraan ruukusta ah, kivenheiton päässä järveltä - plumps, mutta silti keskellä urbaania sykettä - naminamikylttyyriä. H E L M I.

Wednesday, October 26, 2011

Johdonmukainen



















Sydämellinen peitto ja pappara



Universumilla on ihan omat rytminsä, prioriteettijärjestyksensä ja häkellyttävät välikäsiverkostonsa tässä palapelissä nimeltä elämä.
Sitä kauan ja hartaasti odotettua puhelinsoittoa odotellessa me ollaan taas vähän seikkailtu ympäri pitäjiä. Puhelin taskussa, tiätty! Haistelemassa vähän muita tuulia ja vähän sitä sun tätä. Samalta reissulta löytyi vaikka mitä kivaa - nyt tarttis enään löytää se kämppä.

Jos huushollissa on jo parikymmentä vilttiä, niin yksi viltti lisää ei tunnu missään. Tai kyllä se tuntuu, lämpimältä, luissa ja ytimissä. Ja JUST tällastahan meillä ei vielä ollutkaan. En tiennyt tällaisesta ikinä haaveilleenikaan, saati universumilta osannut toivoakaan, mutta kirjoitan tätäkin stooria juuri nyt sen sisässä.
Siis sinapinkeltaista valkoisilla sydämillä ja rectoversona valkoisia syrämmiä sinapissa. Ai että tää on ihana. Valmiiksi nukkaantunutkin. Joulupukin tuomalle pingviininmalliselle nyppyleikkurille löytyy jälleen kerran tehokäyttöä.

Löytyi myös joku wanha italialainen köyhänmiehen "Vitriini", hmm...oisko jopa ollut itse lasisuunnittelijan inspiraationa. Mene ja tiedä. Ja tarpeeksi suuri juomalasi, näitä kun kävelis vastaan vielä lisää. Ja kasarimusthave: Palmunmallisia turkooseja coctailtikkuja. Nää tuli TOSItarpeeseen. :) Ehkä se Universumi tiesi että me uneksitaan lämmöstä palmupuun alla? Noh, sitä ootellessa, hämmentelen niillä vaikka vihreetä teetä, jonka siemailen siitä isosta iloisesta lasista. Samalla vähän fiilistelen ja mietin että minkäköhän aarteen mä asettaisin sinne pienen vitriinini sisään. Oisko vaahtokarkkien lasivitriiniin asettaminen kenties vähän liian efemeerinen asetelma?

Poikasten herttanen skedesponssi ilmoitti että taas on vaatekaapin täydentämisen aika ja seikkailutiimi matkasi iloisin mielin tuttuun tukikohtaan jossa meillä oli taas joulu. Tuli niin tarpeeseen uudet popot ja kassikaupalla lämpimiä huppareita ja räiskyviä teeppareita, farkkuja sun muuta. Mamikin oli ollut vissiin aika kiltti, sai valita rekiltä mitä huvitti. Mukaan lähti vihreä puhvi(!)hihanen pikkutakki, huppari, farkkuhaaremit ja talvea uhmaavat turkoosit pillit (ja tää on tärkee:) nilkkavetskareilla! Tavattiin pitkästä aikaa ehkä maailman suloisin koira. Päästi ilopisaran mun lahkeelle. Ihan pienen vaan.

Matka jatkui teollisuusalueen Gracelandiin. Ja siellä nökötti palli valkoinen, jonkun papparan rakkaudella väsäämä, soma ja köykänen, mutta kuitenkin tosi tukeva, yhtään ei kiikkunut puolelle tai toiselle. Pallejakaan ei voi koskaan olla liikaa. Myyjäpappara ihastui mun flanellipaitaan ja päätti siltä istumalta velottaa kauniista puupallistaan naurettavat 3 fränksiä. Oli pilkettä silmäkulmassa, kyseli mistä kaukaa sitä oikein oltiin kotoisin, veikkasi Tanskaa ja tottaihmeessä kerroin totuuden. Siitä se sitten alkoi, pulina ja tarinat Suomesta monenkymmenen vuoden takaa. Muisti Sillankorvankin (onksitä enää olemassakaan?) ja kaikennäköstä nippelitietoa, erityisesti yökerhoista. Kertoi heittäneensä keikkaa monet vuodet erään tempperamenttisen laulajattaren kitaristina myös Suomessa, johon oli tykästynyt oikein kovasti. Laulajarouva taas oli kuulemma kovin perso kaikelle kimaltelevalle ja Hotelli Hesperiankin koruvitriinit tyhjentyivät laulajattaren ihan omasta toimesta sen enempiä kyselemättä. Tämän kyseisen jamaikalaiskuningattaren olemus on kyllä jo itsessään kyllin häikäisevä, mitään koruja hän ei mielestäni kaipaa. Pienenä olin ihan pökerryksissä naisen videoista ja niistä huikeista tukkaluukeista. Ja oon vielä ihan isonakin. Mutta en ihan pysty samaan. Tarttis olla afro. Tällä biisillä kitaraa soittaa se jakkarapappara. Miten nää sanat taas niinku sopii teemaan...?!

Wednesday, October 19, 2011

Yksi(n) puhelu


Tässä istun joka päivä ja usein myös joka yö. Kirjoitan tätäkin juuri nyt. Piirrän, kirjoitan ja mietin. Tästä kuvakulmasta kaikki näyttää olevan ihan suhtkoht järjestyksessä. Itseasiassa työpöytä on ainut paikka tällä hetkellä joka pysyy jonkunnäköisessä järjestyksessä. Olen allerginen ajatukselle "sitten kun...", silti huomaan syyllistyväni siihen samaan käytösmalliin. Että sitten kun tietyt asiat on kunnossa, niin kaikki muukin on järjestyksessä. Elämähän on tässä ja nyt eikä sitten. Pyrin tarttumaan hetkeen ja nauttimaan siitä mitä kukin hetki tuo tullessaan. Siltikin oloni on aika ajoin rauhaton ja vaikea keskittyä hetkeen ja switchaa off. Niin monet asiat ovat liitoksissa toisiinsa. Riippuvaisia tietyistä asioista. Tähtikartan perusteella kärsimättömyys on yksi hallitsevista luonteenpiirteistäni. Tiedän. Mutta koulutan sitä sarvipäätä, joka haluaa että kaikki tapahtuu aina juuri sillä samaisella sekunnilla. Ja uskon että olen sillä saralla jo vähän oppinutkin. Uskon myös pääsääntöisesti ajatukseen että kaikella on tarkoituksensa, vaikka joitain asioita on silti niin hemmetin vaikea ymmärtää tarkoituksenmukaisiksi. Aarrekarttaa tehdessäni kirjasin akuutteja toiveita, mutta vielä on ne kaksi ydintoivetta, joiden toteutumiseksi olen tehnyt hommia jo kauan. Pari vuotta sitten asusteltiin onnellisina tässä vuoristomörskässä, pyöritin pientä omannäköistä  puotia ja siinä sivussa hoidin puutarhaa ilman huolta huomisesta. Sitten jyrähti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Koko paletti sekaisin yhden hiillostavan iltapäivän aikana ja meidän pikku pesue oli taas jälleen kerran uudessa alkuruudussa. Ensimmäiset tunteet olivat viha ja taisteluhalu oikeudenmukaisuuden puolesta, mutta muutaman tunnin puhkumisen kuluttua tilalle tulivat helpotus, toivo ja mahdollisuus. Että tälläkin on tarkoituksensa. Että tämä on lahja josta tulee olla kiitollinen. 
Pistin puodin pillit pussiin ja alettiin etsimään uutta pesää, kotikoloa, jossa meidän olisi parempi olla. Valoisa koti ihan toisesta kaupungista, jossa olisi tarpeeksi tilaa meille seikkailijoille, asua ja työskennellä. Lähes kaksi vuotta ollaan etsitty ihan kaikin keinoin ja nyt alkaa kärsivällisyys olemaan tiukilla. Yksi pieni erittäin toivottu puhelu voi muuttaa meidän elämän kertaheitolla. Mikä tässä nyt maksaa?!?

Sunday, October 16, 2011

Very bad hair day



Tänään oli semmonen päivä. Kun aamulla luulee kurkkaavansa peiliin, ni hätkähtää että kuka elisabetreeni sieltä akkunasta pällistelee, siis ihan pokkana meille sisään?!? Ja sit huomaa et verhot onki vielä edessä, unihiekkaa simmussa ja parempi vetää ne verhot ihan vaan peilinki eteen. 

Juurikin ollaan mietitty Auringonkukan ja Myssyprinsessan kanssa tukkataikoja ja uhottu kuka uskaltaa ekana vääntää kutreihinsa anitahirvoset. Saksikäsieetun käsittely tekisi eetvarttia myös tälle pehkolle. 
Neitsytkookosöljy teki terää ja kohta köökkifiskarsseille löytyy käyttöä. Saas nähdä tuleeko kuvasarjalle jatkoa. Stay tuned.

Päivän hittilista



Aamusella poikaset kertoivat kirjoittaneensa Joulupukille toivomuslistoja ja niitä ei kuulemma sitten näytetä vanhemmille ollenkaan - näin kuulemma testataan kuka siellä pukinkontin takana oikein touhuu.

Omppupuun alta löysivät puusta pudonneen pikkuriikkisen linnun pesän. Oikein huolella rakennettu soma pyöreä risuikko, tiiviisti muurattu. Ajatella että ihan ilman käsiä, mutta rakkaudella, se on vissi. Orgaanista arkkitehtuuria. Onkohan se enne? Että toivomuslistan uusi soma pesä on toteutumassa?
Paistaako aurinko risukasaan?

Eilen nuukahtivat ressut reput raahattuaan uupuneina kesken kaiken. Yksi pipo päässä sikiöasentoon soffalle, toinen apina-asennossa riippumattoon. Tänään ottivat takaisin. Kellarista kuului pauke ja raivokasta karjuntaa...Sanat kuuluivat sisälle asti. Harvinaisen sielukasta tulkintaa. Naurattaa, samaahan me luukutettiin volyymit kaakossa koulun aamunavauksessa.

Ruokalistan hitti oli kotihamppikset. Niitä ja limunaatia tarjoiltiin tänään. Epsanjalaiseen illallisaikaan eli lähemmäs puoltayötä. Lellitään ja nautitaan lomasta. :D

Friday, October 14, 2011

Lauralle...


Inspiraatio ei katso aikaa, paikkaa eikä kohdetta.
Tällä ei myöskään ole mitään tekemistä favoritismin kanssa, 
vaikka myönnänkin olevani koukussa kyseisen leidin aatoksiin.
Lauran rehellinen kommentti vain sai hymyn huulille heti aamusta:
"Mun on pakko kysyä, että kuinka kauan toi sun arvonta oikein kestää?
Ei silleen, et mä voittaa haluisin (ENPÄ), kunhan muuuten vaan... tittidiu"
Bingoemäntä on kohta puoliinsa lähdössä lomalle
arpakoneensa kanssa...tämä kuva kuitenkin pulpahti mieleen
ja päätin toteuttaa sen samantien ihan nyt varmuuden vuoksi, 
jos arpaonni ei osu Kahden suoralle . :)



Thursday, October 13, 2011

Old School Will Never Die

Sukulaatilandiasta hyvää iltapäivää! Postaus vähän venähti ja tänäänkään en aio ryhtyä filosohviksi ja piirustuskin on pöytälaatikon pölysiltä perukoilta, mutta parempi se kuin ei mitään. Aurinko on juuri laskemaisillaan, allekirjoittanut noudattaa kohta intiaanien tervettä tapaa ja vetäytyy tiipiin taljojen alle lataamaan patskuja seuraavaan päivään, mutta hetki vielä...

Blogistaniassa jyllännyt lenssu yrittää laittaa popoa ovesta sisään, mutta hähää, mä taistelen salvian ja tiikerisalvan voimin ja savustan sen alta aikayksikön! Ens viikolla alkaa koululaisten ruhtinaallinen kahden viikon syysloma ja kuka nyt silloin kipee on?  

Viikko sitten hilluin vielä löysin rantein, mutta perjantaina työpöydälle ilmestyi kolme deadlinea tälle viikolle. Siinä siis syy että en ehdi blokittamaan. Prioriteetit uusiks.  

Olen siis ollut eri ahkera. Taputapu. Viime yönä venähti neljään ja aamuseiskalta ylös, musta kuoriutui kouluaikojen hikke esiin ja klo 11 kaikki piirustukset olivat viittä vaille valmiita matkaamaan digikyyhkyn nokassa bittiavaruuden läpi oikeisiin osoitteisiin. En ehtinyt taputtamaan, sillä hups jotain meni vikaan ja omppu nielas henkeni tuotokset parempiin suihin, mutta sen idioottimaisen ilmeen sain loihdittua - sillä sinne katos koko satsi! 

Tässä vaiheessa pääsee yleensä testaamaan ikäänkuin käytännössä kuinka elämäntapahallintaoppaiden teoriat ovat imeytyneet jakeluun. (Sekä avaamaan äänihuulia...) Ja hemmetti, olin ihan että sou wat!? Kohautin vain olkiani, vaikken oo ees joogannut. Ei muuta kun uudestaan hommiin, ehkäpä tälläkin oli tarkoituksensa, jonka perimmäinen syy selvinnee hamassa tulevaisuudessa. Luojan lykky osaan piirtää ilman tietokoneita ja hoidan suurimman osan töistä aina käsin, paperi ja kynä kun eivät katoa tosta noin vaan. Old School Will Never Die. 


Sunday, October 9, 2011

Joulu on jo ovella...



Juuri kun olin päässyt laukkaan yksisarvisella utuisessa pastellimetsässä, heräsin hirsiä humisuttavaan piereskelyyn. Kyllä vain, velikullat ovat ladanneet tehokkaampia herätysefektejä puhelimeen, että varmasti herättäisiin. Hajutehosteet ovat onneksi vielä tulevaisuutta. 

Kuukauden päivät ollaan odotettu kuin kuuta nousevaa että päästään nauramaan tälle kaverille , mutta taivas itki räntää eikä aura-autoista ollut tietoakaan. Liian tuoreessa muistissa isiseikkailijan luiskahdus mummovauhdissa serpentiinitieltä alas viime talvena. Selvisi hengissä Luojan Kiitos, mutta auto ei. Pidettiin siis suosiolla himapäivä. Poikaset ottivat muuttuneet suunnitelmat yllättävän relasti. Pläräsivät levyjään ja toimivat tiskijukkina. Kikattelivat ja käkättivät, tunnelma katossa kuin jouluaattona. 

Enään 77(!?) päivää jouluun ilmoittivat räpläten rubiikinkuutioitaan. Kehittelivät uusia taktiikoita Joulupukin saalistamiseen. Epäilivät että jos se sittenkin on äiti tai isi. Muistelivat yksityiskohtaisesti edellisiä jouluja. Muistivat että saunaan mentäessä isi oli vielä palannut takaisin kotiin hakemaan kylpypyyhettä, kun me muut oltiin jo matkalla. Ja äiti oli ehkä sittenkin kikkaillut päivien kanssa kun sanoi ettei se pukki nyt ainaskaan tänä yönä tuu. Ja oli kuitenkin tullut. Jälkeäkään jättämättä. Päättelivät kuitenkin loogisesti ettei niillä kyllä ois niin paljon rahaa kaikkiin niihin lahjoihin. Tai sit niil on joku jemma. Oli miten oli tänä vuonna se pukki kyllä napataan. Viritetään ansoja ja valvotaan kuusen alla KOKO yö. Kikatusta, käkätystä. Harkitsivat menevänsä Korvatunturille hommiin. Tonttuilemaan. I ❤ MY BOYS!

Friday, October 7, 2011

Madame Irma


Kaksi iltaa sitten istuin öisen tähtitaivaan alla ja haistelin ilmaa. 
Se tuoksui lumelta. Nysse tuli. Lumi. Kyllä tunturi-irma tietää. ;)

Thursday, October 6, 2011

Viisas mies, viisas sydän





“Your time is limited, so don’t waste it living someone else’s life...Don’t be trapped by dogma — which is living with the results of other people’s thinking. Don’t let the noise of others’ opinions drown out your own inner voice. And most important, have the courage to follow your heart and intuition. They somehow already know what you truly want to become. Everything else is secondary.” 

Steve Jobs, 1955-2011

Wednesday, October 5, 2011

Akuutti aarrekartta



Pilvitehtaamon Tin ja Susannan työhuoneen houkuttelemana tuumasta toimeen. Toivomuksia on isoja ja pieniä. Kaikki on niin suhteellista - voin kyllä elää ilman näitäkin, mutta arki ois huomattavasti herkumpaa, jos mulla ois:

Laturi. Nokian pienikantanen mun pinkkiin sardiinipurkkiin. Classic 3500. Pörhöllä on uus harrastus, joka käy nupin ja kukkaron päälle. Vois sanoa välineurheiluksi. Viikon sisään syönyt mun MOLEMMAT kännylaturit. Sinne meni myös kuulokkeiden piuha, aamulla suussa oli jo nettikaapeli... Hiireks niillä on kyllä vähän liian pitkät hännät. Että turha selitellä Pörtsy - ei mee läpi! Viikon oon kitkutellu latingilla, kohta loppuu patsku. Kohta me vasta skuugessa ollaankin. Jatkossa kommunikoidaan savumerkein ja telepatiataajuudella.

Mustia piirustustusseja. Näillä olen piirustanut jo oho kymmenen vuotta. Säiliöt loppuslut, milläs mä nyt töherrän?
Siihen loppuu blokikin.

En hangoittelis yhtään jos saisin tänne lahjakortin. Ja tänne. Pussillinen ihonhoitotuotteita tositarpeeseen ja vakituoksua. Sitruunasaippuaa, eteerisin öljyin höystettyä ihan naturellia ilman mitään myrkkyjä. Herkkähipiäinen. Saan sekä fyysistä että psyykkistä allerkiaa ja hengenahdistusta niistä kaikista mömmöistä mitä useimpiin kosmetiikkatuotteisiin sekoitetaan väriä betraamaan ja tuotteen oikeeta tuoksua peittämään. Kaiken huipuks ne samat "viattomat aineosaset" myrkyttää maaperän ja pohjavedet, että mitäs me sitten juodaan ja syödään? Muutetaan Marssiin vai?

Musta- ja punaherukkamehua, seljankukkaakin ottaisin. Mieluiten jonkun mummon rakkaudella puristamaa. Pitää mielen virkeänä ja lenssut loitolla talven ajan.

Kasa kirjoja:
Anna-Leena Härkösen Onnen tunti 
Kate Jacobsin Lankakaupan talvi . Onhan tää se Lankakaupan naisten jatko-osa onhan? Pokkari kelpais.
Donna Leonin Kasvot kuvassa 
ja Unelmien tyttö pokkari 
Outi Pakkasen Rakkaudesta kuolemaan 
Tuija Lehtisen Miss Seinäruusu 

Korvanruokaa. Black Keys ja Tune Yards .

Tästäkin varmaan kuuluu vain ja ainoastaan sulosointuja. Langaton lankapuhelin, josta näkee soittajan numeron. Skippaisin kaupustelijat armotta. Tsorkke vaan. Mutta kolme päivässä riittää mulle. Ja ne uskolliset jotka haluavat aina uudestaan varata meiltä lentoja, kun luulevat soittavansa Matkatoimisto Mustaan Helmeen.

Lootus, symbolina koska tahtoisin hyvänolonkeskukseen päiväksi tai kahdeksi. Täysihoitoon. Tästä oon haaveillut kauan. Ah kuuma ayurvedinen eliksiiri valutettuna kolmanteen silmään, kokovartalokuorinta ja hieronta. Silvopleen raakaravintoa aamuin illoin, okei? Kyllä kirkastuis mieli, keho ja sielu.

Ruissipsejä. Linkosuon. Kuolasin niitä jo Suomikaupan sivuilla, oli siellä muutakin kuolattavaa ja aika paljon. Kohta tarvii toivoa jo uutta näppäimistöäkin. En hangoittele jos saisin sinnekin lahjakortin.

Wirkkalan valaisimeen Airamin hehkulamppu. Niitä ei valmisteta enään, vastattiin tehtaalta jo kahdeksan vuotta sitten. Häh? On suorastaan rikos tunkea siihen läpikuultavaan lasikuuppaan mitään muuta. Tapsakaan ei tykkäis.

The Aterinsarja . Näillä olen syönyt koko ikäni kotona, tarhassa, koulussa. Sulavat, ajattomat, kauniit, käsiin ja suuhun sopivat. Kuuden setillä ei pärjätä. Siksi laatikossa on aina varalla niitä toisia joista en tykkää ja jotka antaisin mieluusti eteenpäin.

Säilytyslaatikoita. Ihan simppeleitä, eleettömiä. Pahvisia, puisia, muovisia tai metallisia. Paljon ja
samaa sorttia.

Vimonen muttei vähäisin toive on omistaa ihka oma muovikortti, jolla itseasiassa kaikki nämä akuutit toiveet kartiolamppua lukuunottamatta olisivat jo entisiä.

Niin ja sillä kortillahan tulisi olla myös katetta jota vinguttaa. Tästä päästäänkin asian ytimeen, niihin varsinaisiin toiveisiin...

Monday, October 3, 2011

Villiruusu



Sunnuntai oli munnuntai. Urosjengi pakkas aamutuimaan pyörät peräkonttiin ja ilmoittivat tulevansa takaisin vasta illankoitteessa. Haa, sain vedellä sikeitä ihan just niin pitkään kun huvitti. Univelkaa on tainnut kertyä, sillä heräsin vasta iltapäivällä. :) Tepastelin puutarhaan "aamukahville", nautiskelemaan vimosista auringonsäteistä. Ollaan vasta lokakuu ja mulla taitaa olla jo nyt D-vitamiinivajarit. Näin olen päätellyt, ihan oma keittiödiagnoosi. Paikallisen marketin purnukassa lupailtiin deen lisäksi niin monta eetä, että purkki sai jäädä hyllylle. Deen puutteessa ajattelin ottaa ceetä ja suoraan puutarhasta.

Punaiset kiulukat ovat katselleet mun touhuja jo jonkin aikaa sillä silmällä. Kutsuneet poimimaan. Viime vuonna sato jäi koristamaan lumista maisemaa, tänä vuonna ruusunmarjoja oli kolminkertainen määrä!
Pensaita on kolmessa eri paikassa ja vaikka puutarhanhoito on tänä vuonna jäänytkin vähän retuperälle, pöheiköt ovat olleet mun silmäteriä.

Nelisen vuotta sitten kun muutettiin tähän mörskään, pihalla ei montaa kukkaa viihtynyt, sen sijaan nurmikko oli sliipattu kuin golfkenttä. Noh, jokainen tyylillään.
Vuoden tarkkailun jälkeen upotin sormet syvälle multaan ja kivimuurin ja mukulakivien reunoista löytyi pari hassua skräkiä joille annoin mahdollisuuden. Tässä vaiheessa ei vielä selvinnyt mistä sortista on kyse, mutta piikkien perusteella raakkasin ne suurpiirteisesti ruusuihin.

Seinäruusuihin olen käynyt käsiksi vuosien saatossa juuri sen verran että kukkaloisto on jatkunut pitkälle syksyyn, mutta nämä kolme skräkiä olen antanut olla vaan ja kasvaa villinä. Välillä vähän hellästi ojentanut, antanut tarvittaessa tukea ja ohjannut vähän kasvusuuntaa. Kyllä kannatti. Kolmas vuosi toden sanoi. Juhannuksen aikaan yksi alkoi pukkaamaan hennon vaaleanpunaista kukkaa ja kaksi muuta sonnustautuivat valkoisiin.

Tarttuessani ohdakkeisiin varsiin, mieleen kiiri muisto lukion jälkeiseltä sapattivuodelta kun olin duunissa
Kasarmikadun Kirralla. Siihen aikaan lekureilla oli vielä hakulaitteet puntissa ja puhelinlinjat yhdistettiin sadoilla erivärisillä piuhoilla käsin. "Helsingin Kirurginen sairaala - Hyvää päivää!" Puhelinvaihteessa istui myös tuimakatseinen nutturapää, ruotsinkielinen Ebba. Vähintään yhtä vanha kuin keskuksen kalusto ja kovin uskonnollinen ja hurskas. Kun vahingossa päästelin ärräpäitä, Ebballa oli jumalallinen sana hallussaan. Ei ehkä kaikkein hauskin duuniparina, mutta taisinkin erehtyä. Tehdessäni  lähtöä vihoviimeisenä duunipäivänä Ebba tarttui hihasta kiinni ja ojensi selkänsä takaa kukkapuketin.
Eikä ihan minkätahansa kukan, vaan V I L L I R U U S U N. Silmät ilkikurisesti tuikkien ja aavistava hymynkare suupielessään sanoi sen olevan just niinkuin minä. Nappi ihmistuntija tuo etäisen outo Ebba sanon minä. Hymyilyttää vieläkin.

Niitä villiintyneen ruusun marjoja tuli sitten saavillinen. Perkasin, pesin, halkaisin ja nyt ne on +50° C asteessa uunissa kuivumassa, ollut jo monta tuntia. Missään ohjeessa ei mainittu kauan niitä siellä tulee kuivattaa, tuntuivat vielä kosteilta kun kurkkasin. Kertokaa ihmeessä jos tiedätte!

Ja niistä ruusuista vielä, että jos liian karskilla kädellä koulii, niin tulee niitä skräkejä. Mutta jos antaa vapauden kasvaa valtoimenaan kohti valoa, saattavat puhjeta kukkaan. ;)