Pages

Wednesday, December 28, 2011

Pakkanen & Pakkanen




Kauppareissulla Siperiassa oli katalat seuraukset. Naparetkivarustuksesta huolimatta julma tuuli teki tepposet ja jumitti niskan lenssun ottaessa niskalenkin. 

Aatonaattona akupunkturistin hoitopöydällä neuloja oli ympäri kehoa niin monta että menin laskuissakin jo sekasin. Uskottelin olevani kondiksessa jouluaattona, vaikka toivehaihatteluahan se oli, yleensä hoitoa seuraavana päivänä olo on kahta kauheempi  - sillä saralla toimenpide ei tuottanut taaskaan pettymystä... ;) 

Aattona oli vaan annettava periksi. Pötköttää vällyjen välissä rommitoteja hörppien. Tunnin jaksoin pysyä pystyssä, juuri sen verran että pääsin maistelemaan isin ohjeella graavattua lohta ja mätiä sekä arvailemaan ja availemaan lahjoja. Korvatunturilla oltiin oltu korvat höröllä: ei tullut imuria, vaan kääröistä paljastui mm. potkupuku, villasukkia ja pokkareita. 

Joulupäivän kruunasikin varsinainen superylläri. Öljy loppui yllättäen (taas) ja siihen loppui myös lämmitys sekä lämmin vesi. Ulkona paukkui pakkanen, järkyttävän kokoiset jääpuikot akkunan takana alkoivat muistuttamaan Hallin hampaita kylmän kalvaessa pirttiin sisään. Isäntä heitti pökköä pesään parhaansa mukaan, mutta mittari ei kivunnut yli kolmentoista asteen. 

Luojan lykky tästä tuvasta löytyy viltti jos toinenkin. JOKAIKISELLE on löytynyt käyttöä. Kasasin ne kekoon sängylle ja kömmin niiden alle. Jalassa mummon raidalliset villahousut ja Patagonian yyberhyyberarktisten olosuhteiden fleecepöksyt, parit villasukat, villapaitoja kaks, shaali ja pipo. Harkitsin sormikkaita, mutta epäilin että kirjansivuja saattais olla vaikea kääntää. Lisälämpöä toi tuo kuvassakin näkyvä karvapallo, joka ei ole sängyn alta pöllähtänyt villakoira (vois kyllä ollakin) vaan poikasten roskiksesta pelastama villikissanpentunen, joka on vuoden kesyttämisen kunniaksi oppinut kehräämään!  :) 

Lämpöä pesään toi erityisesti Pukin tuoma Pakkanen. Ei jättänyt kylmäksi tälläkään kertaa.
Uusintapainoksessa seikkailtiin Lapin maisemissa ja sehän sopi vain loistavasti jäätävään tunnelmaan. 

Tänään tuli sitten öljymies! Tässä sitä siis näpytellään rinta rottingilla, vaikkakin salaa isännän livahdettua kellariin rumpuja paukuttelemaan...Antoi lenssun iskiessä porttikiellon työhuoneeseen ja ihan asiasta, täähän on kuin pakastin, talon kylmin huone. Pakkasella tai ilman. Hrrrrrr...



Friday, December 23, 2011

HEHKUVAA JOULUA!


Hehkuvaa Joulua teille kaikille siellä ruudun toisella puolella! ;)

Monday, December 19, 2011

Luonnon armoilla



Minimalistinen näkemys meidän retkikunnasta eilen. 
Pipot vaan vilkkuivat, paljon muuta ei sitten näkynytkään...

Kassit olivat valmiina jo torstaina. 
Perjantaina heti poikasten kotiuduttua oli tarkoitus lähteä suoraa päätä viikonlopuksi laaksoon.
Lauantaina olisi ollut T.T.T. (TosiTärkeitäTonttuasioita). 

Suunnitelmat muuttuivat.
Perjantaina saapui kutsumaton vieras, Joachim.
Myrskyisä Joachim riehui raivokkaasti ulkosalla, laittoi puutarhatontut ja hollannikkaat lentelemään
ja viskasi terassin rottinkisen keinutuolin naapuritonteille.
Puut kumartelivat uhkaavasti rajun tuulen myötä ja muutama katkesikin.

Poikaset pääsivät kotiin turvaan myrskyn silmästä, 
mutta vuorilta metsän läpi alas laaksoon vievä tieosuus oli vaarallinen 
ja matkakassit jäivät odottamaan luonnon lauhtumista.

Lauantaina herättiinkin sitten lumipyryyn. 
Yöllä satanut lumi oli levittänyt paksun vaippansa 
ja isiseikkailija ryhtyi lapioimaan vapaata väylää,
jotta päästäisiin vihdoinkin matkaan. 
Kolme tuntia myöhemmin reitti oli selvä, mutta auto ei startannutkaan.
Akku oli sanonut itsensä irti.

Täällä me ollaan jumissa neljättä päivää
ja luntakin on jo napaan asti.

Eilen oli pakko päästä tankkaamaan ruokavarastoja
ja lähdettiinkin koko retkikunnan voimin reput selässä kahlaamaan kylille.
Tiestä ei ollut tietoakaan ja puolen tunnin tarpominen lumimyrskyssä neitsythangessa venähti tunniksi.
Joskus epäilen että asutaanko me sittenkin Siperiassa.

Tämmöstä se on kun ryhtyy elämäntapaintiaaneiksi.
Luonnon armoilla.

Ja viis T.T.T.:stä, Joulupukkihan ne lahjat tuo, eikö tuokin?



Friday, December 16, 2011

Upsy Daisy



Hiljasta pitää täällä, mutta ihan oikeessa elämässä on vauhti päällä.
Puhelua sinne ja tänne, päivittäisiä paperiasioita pinollinen pöydällä.
Feng Shui on muuttunut Punk Shuiksi ja kaikki neliöt ja kuutiot tuntuvat olevan tehokäytössä.
Kaposia käytäviä kämppä täynnä ja tämä on vasta alkua...
Meidän koti on siis muuttunut Varastoksi. Trukki vaan puuttuu.

Ja joulu olis sitte ens viikolla? 

Pakkauspuuhat aloitettiin pirtin taaimmaisesta kolosta.
Pentujen puumaja pantiin säpäleiksi ja jotta saatiin takkapuita. :)
Olin siinä luulossa että heidän valtakuntansa olisi se haasteellisin etappi, 
mutta taisinkin erehtyä...

Koluan täällä pitkin nurkkia ja yritän täyttää laatikoita fiksusti teemoittain.
Samat asiat samoihin laatikoihin.
Kirjoja on paljon ja ne ovatkin jo melkein kaikki nätisti laatikoissa. 

Yksi asia yllätti ja sai vähän mietteliääksi.

Meillä hiukkasen isommilla näyttääkin olevan leluja 
vähintään yhtä paljon kuin jälkikasvulla.

Isillä on laatikoittain 
robotteja, 
transformersseja, 
playmobiileja, 
supersankareita, 
inkkareita, 
länkkäreitä, 
autoja
 ja wanhoja elektroniikkapelejä 
pöytäflippereistä nyt puhumattakaan. 

Jumatsukka - onneksi ehdittiin myydä se ihan oikea flipperi jo viime muutossa, vaikka ajoittain iskee vieläkin morkkis. 

Ja noh on näköjään äitilläkin ihan yhtä monta laatikollista sekalaista sorttia, 
joita voidaan kutsua "leluiksi".
On nukkeja, 
doudouja, 
bambeja, 
japanilaisia puunukkeja, 
lumihiutalepalloja, 
maatuskoja (17!), 
puuhevosia,
kirjainpalikoita, 
77 lautapeliä, 
11 pelikorttipakkaa, 
pingviinejä, 
eskimonukkeja, 
hylkeitä, 
muovieläimiä,
pienoisompelukoneita, 
pikkukattiloita 
ja jopa toimiva PINKKI tehosekoitin! 
Sellasta mulla ei ookaan edes oikeessa keittiössä...

Ja mitäänhän me ei olla koskaan kaupasta ostettu, 
kaikki tämä sälä on kerääntynyt seikkailureissuilta mistä milloinkin.
Jokaisella on siis oma pikku tarinansa, 
joka ainoasta tavarasta muistuu mieleen tietty tärkeä hetki jossain.

Nyt ne ovat kaikki tarinoineen laatikkojen kätköissä 
ja täytyy tunnustaa että jouduin oikein pinnistelemaan 
muistaakseni mitä niihin oikeastaan laitoinkaan. :) 

Ne kaikista tärkeimmät kun ovat edelleen käden ulottuvilla ja pakataan vasta ihan viimemetreillä. 
Luultavasti sujautan ne vasta muuttopäivänä omaan kassiini, jotta tiedän niiden varmasti tulevan mukaan. 

Ne kaikkein arvokkaimmat. 

Veikan tarhassa virkkaamalla värkkäämä Örkkipörkki on seurannut mua läpi elämän,
 se on suojellut ja vartioinut jokaista kotikoloa aitiopaikalta. 

Mamman Venäjältä tuoma moldaavialainen maatuska on jo kovin haalistunut 
ja liimattu uudestaan kokonaiseksi useaan otteeseen, 
mutta se on ollut leikeissäni mukana niin kauan kuin muistan. 
Se ei ole kaunis, mutta rakkain. 

Lampaantaljatilkusta 
ei ole mitään tietoa mistä se on mukaan tarttunut, 
mutta se on mun unilelu siinä missä nallekarhu jollekin muulle.
Sen pehmeä karva on paijannut poskea ja lohduttanut aina.






Monday, December 12, 2011

Tiskijukka englantilaisittain



Kuullessani sanan tiskijukka ensimmäistä kertaa, en ymmärtänyt mistä kumman syystä puhujan ääni värisi innostuneena. Mitä niin kertakaikkisen loistokasta olisi jossain Jukassa, joka tulisi tiskaajaksi pikkujouluihin? Sittemmin sanan oikea merkitys on selvinnyt ja tottamaar pyörittelisin kernaasti itsekin mielummin lättyjä vaikka ihan pikkujouluissakin, kuin tiskaisin likaisia asioita. 
Jos jotain kotihommelia inhoan sydämeni pohjasta, niin se on kyllä taatusti tiskaaminen. Koska en ole voinut siltäkään valitettavasti välttyä, pidän astianpesukonetta vuosisadan keksintönä. Ainakin samaa kategoriaa kun ehkäisy. Ei tule tappelua tiskivuoroista, astari on jopa perinteistä menetelmää säästeliäämpi vedenkuluttaja ja ihmiselle jää aikaa vielä johonkin muuhunkin. VAPAUS!

Viikko sitten meidän astari sanoi itsensä irti. Tällä kertaa Mäkkaiverikonsteista ei ollut mitään hyötyä, sillä kone sylki salamaa ja sankkaa savua. Oikosulku. Miten sattuikaan näin ovelaan saumaan, kuukausi ennen muuttoa. Ihan kuin mulla ei olisi mitään muutakaan tekemistä. 

Naurettavaa narista näinkin pienestä asiasta, mutta kaikki on niin suhteellista. Kohteesta riippumatta, liian usein sitä pitää niin monia asioita elämässä itsestäänselvyytenä ja huomaa arvostavansa ja tarvitsevansa vasta sitten kun sitä ei enää ole. Onneksi kyseessä on vain astari. 

Hyviä puolia tässä on se, että KAIKILLE kaappien astioille löytyy varmasti käyttöä. Tasapuolisesti.
"Hei mitä ihania kuppeja tuolla taaimmaisessa rivissä oikein pilkottaakaan!" Tulee tehtyä inventaariota ja löytöjä. Sillä seurauksella, että tiskivuori kasvaa jättimäiseksi. Jos meillä ois amme, niin latoisin likaset sinne ja hoitelisin homman kertarysäyksellä. Mutta kun ei ole eli vähintään neljät tiskit päivässä - apuuva, enhän mä ehdi enää bloggaamaankaan! :D

Nöyrästi vaan ne PINKIT kumihanskat käteen ja puhdistamaan kippoja ja kuppoja ahtaassa teräsaltaassa, 
ILMAN luksuriääristä huuhteluallasta ja tiskikaappia. (muistattehan  - se on SUOMALAISEN NAISEN keksintö...yllätys!) Eli hemmetin hankalaa. Mutta mahdollista.

Dalaï Lama virnuilee velmusti pikkuriikkisistä raameistaan, kodin alttarilta, joka sattuu olemaan tiskipöydän yläpuodella. Sopii teemaan, tässähä tuumaillaan syntyjä syviä. Mietin onkohan kyseinen tyyppi koskaan tiskannut...? Noh, ei askeetilla kyllä luulis olevan paljoa tiskattavaakaan. Ilman tätä ylitsepursoavaa materiaa ja sen hallitsemista sitä voisi keskittyä vaan siihen kaikkein tärkeimpään, olennaiseen. 

Kamalata, miten annankaan materian jarruttaa eloa ja mun henkistä kasvua!!!  :D Katson jokaista astiaa sillä silmällä ja mietin kunkin kohdalla mistä olisin valmis luopumaan. Vaikeata päättää. Nehän ovat kaikki yksilöitä, jokainen rakkaudella valittu ja vaalittu, jokaisella se oma karaktääri. Universumi päättäköön. Kiitän kun lasi hajoaa. Tulee taas tilaa tyhjälle. 

Peeäs: Päivän neljännen tiskin hoitelin "englantilaisittain", ilman huuhtelua. Pesin ja nostin pokkana suoraan kuivumaan vohvelipyyhkeen päälle. Parikyt vuotta takaperin jouduin kulttuurishokkiin todistaessani samankaltaista tapahtumaa. Käytän kyllä tosi laimeeta ja ihan ekoa tiskiainetta. Ei kai siitä mitään voi tulla. Korkeintaan kuplia röyhtäillessä. Wow. Sehän ois vain suotavaa.

Thursday, December 8, 2011

Minä osa II























En uskonut koskaan julkaisevani tätä isiseikkailijan eräänä yönä salaa näppäsemää kuvaa viime vuoden puolelta, mutta yleisön pyynnöstä (tunnistatte kyllä itsenne tästä ;)) päätin sittenkin laittaa itseni likoon oikein kuvan kanssa. Rohkaisuksi, kannustukseksi.

Kuten joskus ehkä olen maininnut, meidän seikkailijoiden kuviot muuttuivat hyvinkin radikaalisti yllättävien asioiden summana viime vuonna. Siinä sekametelisopassa päätin laittaa oman yrityksen pillit pussiin ja sen seurauksena olin itsekin aikamoisessa pississä. Time off-in piti olla vain väliaikainen ratkaisu siihen asti että löydämme uuden kotikolon vanhasta kotikaupungista - tarkoituksena oli löytää hulppea tila, jossa voisimme asua ja työskennellä sulassa sovussa. Mutta kaikki ei mennyt kuten Strömsössä... Uutta kotia/työtilaa ei niin vain löytynytkään ja olimmekin täysin jumissa täällä Suklaativuorilla ja ihan kurkkua myöten.

Olen toiminut aina enemmän tai vähemmän friikkuna ja tottunut kehittämään töitä tarpeen mukaan ja onnistunutkin työllistämään itse itseni monenkirjavissa projekteissa. Tällä kertaa kaikki jumitti, mikään ei toiminut ja löysin itseni todella epämukavasta tilanteesta, josta blogin ihan ensimmäiset luonnoskirjasta skannatut piirustuksetkin kertovat.
Käytännössä olin siis työtön ja toimeentulon turvaamiseksi olin pakotettu ensimmäistä kertaa elämässäni ilmoittautumaan paikalliseen työkkäriin. Jo itse tilanne oli helvetin nöyryyttävä ja soti vastoin kaikkia näkemyksiäni ja erityisesti sydämeni ääntä, mutta joskus on vain pakko tehdä asioita pesueen toimeentulon turvaamiseksi. Ja siellä luukulla paljastui karvas totuus. Koska olen ollut oman itseni herra tai no tässä tapauksessa rouva, niin mitään työttömyystukia tms. oli turha toivoa. Penniäkään ei tipu, vaikka vuosia takaperin olen ihan kiltisti maksanut veroja ihan kuten kuka tahansa normaali työssäkävijä.

Olin voimaton ja edessä tuntui olevan hillitön betoninen seinä. Ei se raha, vaan se että sulle sanellaan mitä sun kuuluis tehdä ja tunnet olevasi oman elämäsi käsikirjoituksessa pakotettu mykäksi tai vielä pahempi, että ikäänkuin joku kirjoittaisi sulle ihan vääriä repliikkejä.

Seuraavana aamuna heräsin siihen että betoni oli siirtynyt kehooni - en pystynyt enään kävelemään. Ja sitten mentiin jo rullatuolilla sairaalaan. Kroppa sanoi jyrkän EIn sille mitä en saanut huulillani muodostettua. Kotiinpäästyäni kipu oli niin voimakas, että vietin viikkokaupalla unettomia öitä. Mietin ja mietin. Mikä musta tulisi isona? Millä me oikein pärjätään? Miten laskut maksetaan? Mitä mä HALUAN tehdä? Yhtä kysymysmerkkiä täynnä koko pää.

Kun uni ei tullut muun pesueen nukkuessa ja kipu oli kovimmillaan, hetken mielijohteesta konttasin kaivamaan pölyttyneitä maalaustarvikkeitani ja ryhdyin sutimaan. Siveltimen vedot ja värien maailma imaisivat mukaansa ja löysin itseni samankaltaisesta unenomaisesta tilasta, jonka muistan varhaislapsuudesta. Kun mulla oli paperia nenän alla ja Carioca-tussejen sateenkaarikirjo - kaikki oli hyvin. Keskityin jälleen siihen mikä on ollut mulle kaikkein rakkainta tekemistä läpi elämän. Kuinka ollakaan keskittyessäni viivoihin ja väreihin, myös kipu hellitti yllättäen. Olin hämmentynyt kun pystyin jälleen suoristamaan selkäni! Kuinka olinkaan voinut melkein unohtaa? Satunnaisia kuvitustöitä lukuunottamatta viime vuodet olin keskittynyt nimenomaan muiden tekemisen esilletuomiseen, oman itseni kustannuksella. Unohtanut tyystin omat tarpeeni. Kyseessä ei siis ole mikään ihmeparantuminen, vaan se, että mieli ja tekeminen olivat jälleen harmoniassa keskenään. Ilman kipuja ei ilmeisesti kasva. Joskus on vaan mentävä nelinkontin mudan kautta. Onneksi.

Wednesday, December 7, 2011

Hirsiä


Vetelin 13 tuntia hirsiä yhteen pötköön ja heräsin siihen että pirtti on kylmä kuin jääkaappi ulkona riehuvan tuiskun ansiosta. Tai takia. Puupirtissä tuulee hirsien välistä sisään ja yksinkertaiset satoja vuosia vanhat lasiruudut helisevät puhurin yltyessä. Ensimmäinen ajatus on sytyttää takkaan tuli, mutta halkokori onkin tyhjä. JumaliaLauta - Halot loppu ja tekee mieli nostaa helvetianmoinen haloo. Mutta mitä se auttaisi? Ei mitään. Sitäpaitsi puita on pirtinjalka täynnä, paitsi että ne ovat (vielä) hillittömiä hirsiä. Moottorisaha sanoi itsensä irti ja puu liian tuhtia sorttia kirveelle. Arvuuttelen:
a) Joko soitan metsurille ja tilaan kuution puita - saattaa mennä sellanen parikin viikkoa ja sittenhän me jo kohta muutetaankin muihin maisemiin. Sinne urbaanimpiin, jossa lämmitys toimii ihan vaan pattereilla.
b) Tai sitten käärin hihat ja pistän sahaten. Niinhän ne ennenwanhaankin. Tätä on joskus ennenkin päässyt testaamaan. Muistan elävästi. Se on puoltuntii per klapi. Puusortti on niin kovaa, että timmassa saa sahattua korkeintaan kolme klapia. Ei sillä suurta roihua saa, mutta ei kait tarttekaan, kun toi itse sahaaminen on sen verta hikistä hommaa, että mitään lämmitystä puuhasta suoriuduttua ei enään kaipaakaan. Päinvastoin.

Monday, December 5, 2011

Ça va cartonner...


Jepjep, hyvä kun ehti muste kuivua sopparista, kun eräät ryhtyivät hamstraamaan pahvilaatikoita. Ja parasta olikin, sillä tätä pakattavaa kyllä riittää. Oonko koskaan aiemmin maininnut että me ollaan hamstereita? Toinen on alunperin kotoisin Hamsterdamista - joten ihan lookista, mutta tää toinen (minä) ei ymmärrä että miten tässä näin on käynyt. Ja pikkuhamsterit tulevat reippain askelin esimerkkiensä jalanjäljissä. 

Entä oonko koskaan kertonut että olin entisessä elämässäni kaupantäti? Siis ihan kyllä tossa lähimmäisessä, sillä vielä vuosi sitten pidin ihkaomaa vintageen, taiteeseen ja tuoreeseen suunnitteluun erikoistunutta elämäntapapuotia täällä suklaativuorilla. No se nyt on jo pääosin menneen talven lumia, mitä nyt pientä pop uppia silloin tällöin siellä täällä, jotta taivaallinen tavara pääsee kiertoon. 

Kun se on semmonen juttu, että vaikka en/emme mitään aio koskaan sen enempiä hankkia, niin sitä tavaraa vaan osuu kohdalle, joskus jopa suorastaan kävelee vastaan. Eihän semmosia aarteita voi jättää oman onnensa (n)ojaan, vaan ne täytyy pelastaa! Alunperin tarkoituksena oli perustaa sama puoti tänne verkkoon, mutta se nyt on vaan jäänyt, kun ryhdyin uudestaan piirtämään ihan tosissani. 

Joskus kuitenkin vielä leikittelen ajatuksella, varsinkin juuri nyt kun sitä taas huomaa hilloavansa mitä huikeampia juttuja, jotka eivät missään tapauksessa tule kaikki mahtumaan uuteen kotikoloon. 

Bingo!

Nonni, bingoemäntä pisti vihdoin ja viimein arpajaiskoneen pyörimään ja arvonta on suoritettu.
Biljoonat kiitokset jokaikiselle osallistujalle kommenttilooraan ilmestyneistä mielenkiintoisista ja inspiroivista minikertomuksista teistä ja hyperherttaisista mieltälämmittävistä sanoista Nanaisesta. Kiva tietää kuka siellä ruudun toisella puolella oikein on! Palaan sanoihinne aina uudelleen ja enpä ihmettelisi jos joku piirustus jatkossa on saanut syntynsä teidän jonkun aatoksista tai paatoksista. Niin toinen toistaan hauskoja ja koskettavia juttuja siellä on. Lupaan sitten kertoa! 

T A D A A...voittaja on:




( H U R J A T   T U U L E T U K S E T )
Hihii, nyt laitan miettimismyssyn päähän ja alan suunnittelemaan Minna-Leenan kertomuksista kuvaa...jännää! Laitathan Minna-Leena osoitteen mihin voin sulle tulevan tuotoksen lähettää... :D

Ja hei, huomasin että tänne on tullut uusia lukijoitakin - T E R E T U L E M A S T !

Thursday, December 1, 2011

Ootteko olleet kilttejä?


Kirjoteltiin Joulupukille. Poikanen lukasi äidinkin toiveita ja loi hellän katseen sanoen: 
"Äiti hei, älä nyt mitään tommosia talouskoneita ainakaan toivo! 
Sun täytyy toivoa jotain kivaa sulle itelles, semmosta mistä tulee hyvä mieli, jooko?!"
Mitä ootte toivoneet Pukilta vai ootteko uskaltaneet toivoa mitään?!
Mitkä ovat teidän Ranking Listan kärjessä joululahjojen parhaimmistoa 
ja mitä ette missään tapauksessa haluisi löytää kuusen alta?