Pages

Wednesday, January 18, 2012

HEI, ME MUUTETAAN!!!



Postasin tämän postikorttimaiseman vuosi sitten tammikuussa...
Pienessä pallerossa oli meidän asuintukikohta, isommassa puuhailtiin kaikkea muuta.
Sama paikka, jossa me isiseikkailijan kanssa tavattiin, 
sama kaupunki, jossa pikkuseikkailijat ovat syntyneet.
Nyt elämä on jälleen paketissa, palaamme seikkailuiden alkulähteille.
Ympyrä sulkeutuu ja pikkupallero poistuu meidän maailmankartalta.
Tai voidaanhan me aina ihailla lumihuippuisia vuoria tuolta järven rannalta,
parin kuukauden päästä jo vaikka uimapatjalta pötkötellessä... ;D

Nyt takaisin pakkaamaan, 
seuraava postaus tuleman uudesta osoitteesta,
 isosta pinkistä pallerosta.

Pysykää mukana kyydissä,
uudet ja wanhat lukijat.
Seikkailut jatkukoon!

...




Friday, January 13, 2012

Jäähyväiset koittaa



Viisi vuotta sitten toivoimme muuttavamme kuvan vuoristomajaan.
Hassun yhteensattuman kautta kävikin niin että matalasta majasta tuli meidän uusi kotikolo.
Tuttujen varoittelusta huolimatta vuokrasimme 1400 metrin korkeudesta
pienestä vuoristokylästä navetan ja heinäladon kylkeen rakennetun asuinosan.
Talolla on ikää muutama sata vuotta ja sen kyllä näkee ja tuntee.

Muutos entiseen oli huima. 
Aiemmessa talossa elelimme kaksi talvea ilman lämmitystä
ja niitä nokkahuurteisia vuosia ei tullut yhtään ikävä. 
Uudessa kotikylässä oli aurinkoakin läpi vuoden, 
ainut asia mitä jäimme ikävöimään oli rakkaat naapurit.

Lapset saivat jatkaa elämäänsä pellossa,
kirmata sydämen kyllyydestä luonnonhelmassa, 
seikkailla ja tarkastella elämää ruohonjuuritasolla.

Alkuajat olivat varsin onnellisia, nautimme uudesta kotikolosta täysin rinnoin.
Se mikä oli alkuun unelma, muuttui vuosien saatossa painajaiseksi.
Mutta eihän sitä tiedä ennenkuin kokee sen.
Nyt on tullut aika jättää jäähyväiset wanhalle,
edessä uudet seikkailut, mutta tutussa ympäristössä.
Takaisin järvenrantaan, urbaaniin sykkeeseen 
kulttuurin kehtoon, lähelle ystäviä.

Jää hyvästi matala maja
Jää hyvästi maajussit
Jää hyvästi nurkkakuntalaisuus
Jää hyvästi sisäsiittoisuus
Jää hyvästi nyrpeät naapurit
Jää hyvästi lumi ja jää
Jää hyvästi serpentiinitiet
Jää hyvästi ohut vuoristoilma
Jää hyvästi kyläkaupan nihkeä tarjonta
Jää hyvästi pitkät välimatkat
Jää hyvästi lehmänlanta
Jää hyvästi öljykattila
Jää hyvästi 117 pienenpientä ikkunaruutua
Jää hyvästi päreseinät
Jää hyvästi puupaneelit
Jää hyvästi hirsien hiirenpipanat
Jää hyvästi kellastuneet kuusilattiat
Jää hyvästi synkät huoneet
Jää hyvästi matalat katot
Jää hyvästi heinäpöly
Jää hyvästi moottorisahan ulina
Jää hyvästi moottorikelkat
Jää hyvästi ruohonleikkaajatraktorit
Jää hyvästi halonhakkaus
Jää hyvästi vuotava katto
Jää hyvästi kylmyys
Jää hyvästi vetävät seinät
Jää hyvästi olematon kesä
Jää hyvästi kituva kasvukausi
Jää hyvästi kitkerä maaperä
Jää hyvästi kummitukset
...
...
...
Listaa voisi jatkaa loputtomiin,
asiat joita tulemme kaipaamaan mahtuvat yhdelle riville.
Seikkailut ovat meidän osalta tässä pitäjässä päättyneet.
Kiiittäkäämme niistä ja kaikesta mitä emme tule ikävöimään,
olemme oppineet taas paljon ja ilman niitä emme olisi taas tässä.
Lähtöpisteessä.
Uuden alussa.





Wednesday, January 11, 2012

Toisenlaisia pimppareita








































Aamunavaus alkoi "piikkistämällä" poikasten sanoja lainaten. 
Juu-u, kyllä se välillä vähän piikkistääkin, 
mutta hällä väliä kun kerran Yingit ja ja Yangit pääsevät takaisin balanssiin 
ja energia virtaamaan meridiaaneihin. 

Ensi yönä uni tulee varmasti ennen viittä aamulla ja paree tullakin, 
en jaksaisi millään enään kompastella nilkoissa roikkuviin silmäpusseihin. 

Hoo-hetki lähestyy, vielä reilu viikko niin saadaan uuden kodin avaimet kouraan 
ja muutaman viikon päästä jo herätään uudesta osoitteesta. 
Vaihdetaan nää verkkapöksyt farmarihousuun! 
Tähän väliinhän mahtuu ihan kivasti huhkimista 
ja chakrojen on oltava ojennuksessa,
jotta voin näyttää habaa muuttolaatikoille.

Mutta ruotsalaista Brittiä tulee kovasti ikävä kun maisemat muuttuu. 
Siinä vasta pakkaus, osteopaatti, kinesiologi, homeopaatti, 
fysioterapeutti, akupunkturisti ja naturopaatti samassa paketissa. 
Osaa, tietää, näkee ja hoitaa. 
Hellästi mutta varmasti. 
Ei hoida pelkästään oiretta, 
vaan sitä kokonaista ihmistä siellä oireilun takana. 
Terveyttä pitkällä tähtäimellä. 
Sehän on se itse hoidon tarkoitus. ❤

Monday, January 9, 2012

Saivartelua



Meillä ei ole kärpäslätkiä, mutta kärpäsiä kylläkin. 
Kesäisin niitä on aika paljonkin, kiitos navetan hännänheiluttajien. 
Pimppareita eksyy tuon tuosta, nyt ne ovat kyllä jossain horroksessa, vähän niinkuin mä.
Kesät talvet löytyy myös hämähäkkejä, suuria, pieniä ja keskikokoisia. 
Pitkäkinttuisia laihuliineja ja pätkäjalkaisia tanakampia karvasia yksilöitä. 
Päiväsaikaan perhosia, öisin yökköjä ja lepakkoja.  

Elo maalla on tuonut kokonaisen kirjon eksyneitä elämän ihmeitä sisälle kotiin. 
Yhteiselo ei kuitenkaan aina onnistu ja olemme kehittäneet erilaisia keinoja 
ohjataksemme einiintervetulleet kyläilijät hienovaraisesti takaisin ulos. 

Lasinarraus on toptenlistan kärjessä, siinä vasta näppärä 
ja kivuton keino ulkoistaa kaikenmaailman ällöimmätkin örkit. 
Ja ihan täysin vahingoittamatta narrattavaa yksilöä. 

Voisihan sitä ottaa myös Hesarin jolla lätkästä liiskata häirikön lasiin, 
mutta siitä seuraisi vaan huonoa karmaa. 
Elä ja anna elää. 
Jokaisella luontokappaleella on jokin tarkoitus tässä systeemissä nimeltä maailma. 

Kun poikanen tuo koulusta kotiin lapun jossa kerrotaan et NE ovat täällä taas 
ja perheen päät on syynättävä täisivilisaation nujertamiseksi, 
edessä on eettinen ja moraalinen ongelma. 

Ohjeessa opastetaan yksityiskohtaisesti kuinka täit tapetaan tehokkaasti. 
Poikanen lukee sitä silmät suurena ja sanoo kauhuissaan, 
että ei niitä saa tappaa, niillä on oikeus elää ihan niinkuin meilläkin. 
Aattele äiti miltä tuntuis jos meille tehtäis noin?  
Dalai Lama ei varmasti tykkäis 
ja ihan varmaan me synnyttäis seuraavassa elämässä täiksi! 

No niin, His Holiness, 
oisko jotain nyrkkisääntöä kuinka toimia tällasissa tapauksissa oikein?
Aika vaikea kuvitella yhteiseloa näiden kanssa, mutta ettei kertyis sitä paskaa karmaa. 



Thursday, January 5, 2012

Vuosiraportti


Tammikuussa tapahtui transformaatio:
käänsin sivua elämässäni,
aloitin tämän blogin
bongasin voimaeläimiä
ihmettelin kevät(!)esikoita
ja toivoin että olisi oikeastikin kevät
ja sisäinen perhoseni voisi jo kuoriutua...



Helmikuussa lähettelin savumerkkejä, 
leivottiin kardemummaisia korvapuusteja à la mummi
ja ihmettelin mikähän musta oikein tulee isona...


Maaliskuussa pussailin koivuja rämesuolla,
venyttelin pinnaa ja sitä oltiin niin kiitollisia.
Sitruunanhapankin sorvaantui suloiseksi sirkutukseksi.


Huhtikuussa hifistelin Bruce Leen elämänfilosofiaa,
haisteltiin magnoliaa ja tulppaaneja,
äänestettiin Paavoa, 
matkattiin oliivipuiden katveeseen,
ja heitettiin talviturkit kanoottiretkellä.


Toukokuussa väännettiin tukat tötterölle,
tanssittiin rokkenrollia, 
muistelin lapsuuden kesiä saaressa, 
etsittiin kuumeisesti uutta kotia 
ja Nanainen voitti Me-lehden sarjakuvakilpailun.
Perhonen ilmassa!


Kesäkuussa huiluttelin varpaita järvessä
ja veden liikkeet muistuttivat tunteiden kirjoa.
Vedettiin uikkareiden sijasta villasukat jalkaan, 
postilaatikkoni pursusi punastuttavaa fanipostia
 ja iski ihan kamala koti-ikävä.
Oma maa mansikka, muu maa mustikka!


Heinäkuussa tartuttiin hetkeen
ja matkattiin erittäin matalalla profiililla kotihuudeille, 
kuuntelemaan lokinnaurua kuumalle kaltsille.
Jeesattiin rakkaiden muutossa uuteen kotiin,
mato-ongittiin Mustikkamaalla,
nukuttiin milloin missäkin,
maalailtiin graffiteja Kalasatamassa
ja ihastuttiin Kahvila Ihanaan ja rakastuttiin Lapin Mariaan.


Elokuussa ihmeteltiin imurisuunnittelua 
tai lähinnä suunnittelemattomuutta,
isiseikkailija rokkas joka tuutissa 
ja meidän elämä oli tien päällä.
Niin oli hyvä.
Vierivät kivet eivät sammaloidu... ;)


Syyskuussa sydämellä oli asiaa ja PALJON.
Anarkiaa ilmassa. Pienten puolesta.
Paukutin Pelle Miljoonaa ja muistin miltä tuntui olla pieni ja paineen alla.
Sisäinen punkkarini antoi suun laulaa niinkuin sydän sanoi.



Lokakuussa laadin akuuttia aarrekarttaa, 
mumisin monologia, 
keräsin kesyttämäni villiruusun marjoja 
ja haaveissa häämötti helmi.


Marraskuussa mietiskelin muistia, 
korkkasin D-vitamiinipurkin,
kusetin kaamosta, 
haikailin hehkulampun perään 
ja fengshuijaus tuotti tulosta
 tai toiveet saivat tulta alleen - ihan miten vaan.
Helmenkalastajat kiittää kalanruotoparketista.


Joulukuussa pakattiin elämä jälleen kerran pahvilaatikoihin, 
päivittelin pakkasta ja pakattavaa
ja jouluaatostelin lenssun kourissa Pakkanen kourassa.
Perhonen on taas kotilossaan. Transformoi.
Kerää voimia tulevaan.
Taas se aika vuodesta kun toivon voivani nukkua Ruususen unta
ja herätä kevätaurinkoon levittääkseni uudet siipeni.
Kaikissa sateenkaaren sävyissä.
Ja lentää.





Monday, January 2, 2012

Timantinhalkoja



Pakkasista selviydytty ja lämmintä on. Sisätiloissa.

Välipäivät ollaankin jo vesiskoottereilla hurjasteltu, 
keilahallilla heiluttu ja jousiammuntaa treenattu. 
Parasta kaikista on kyllä tanssahtelu, pingis ja sapelimiekkailu 
ja ihan keskellä olohuonetta, 
tossa parin kuution laatikkovapaassa pläntissä tässä "kodissa". 

Mitään sen kummempia varusteitakaan ei näissä kyseisissä lajeissa tarvita, 
joten potkupuku päällä mennään edellleen. All in one! ;)

Jos kerran timantitkin leikkaantuu seikkailijoiden sivalluksesta vaikka silmät kiinni, 
niin se että taivaalta leijaileva lumi peittää kohta koko pirtin (ja kylän) 
ja se että meidän auto piiputti tosi kätsästi näin muuton kynnyksellä 
ja lisäboonuksena tuppukylän korjaamolla on todellakin lappu luukulla, 
ovat ihan hyttysenkakkeja valtameressä, eikö ookkin?
Seikkailijathan pärjää aina.
(itsepsyykkausta)

Vai kuka se sanoikaan että usko siirtää vuoria? 
Voisko hän nyt kiltisti ilmottautua? 

....