Pages

Saturday, March 31, 2012

Todistusaineistoa



Poikasten asenne pääsiäisaskarteluun sai kanaemon mietteliääksi.
Noinko se tosiaan on.
Että olen vallan unohtanut vuosien varrella pysähtyä askartelemaan.
Minä.
Kaikkien paskartelujen äiti.
NOT - NUT
Ihan hullua.

Kelasin kuumeisesti viime aikojen pokkariräpsyjä taaksepäin,
ja hahaa, löysin todistusaineistoa siitä,
että eivät he ole voineet välttyä käsillätekemiseltä.
Välineet ja tekniikat ovat vain toisia.
Ihan heidän omatoimisesti keksittyjä.
Näiden vääntämisessä emolla ei ole osaa eikä arpaa.
Ihan ite teki.

Vasurissa menossa sormiskeittien prototyyppien taivutus 
paperinkeräyslaatikosta kaivetuista jämätarpeista.
Vau, pojot uusiokäytöstä ja luovasta "avec les moyens du bord"- tekniikasta. 
Pyykkipojuista on moneksi.

Oikealla oman huoneen ikkunan koristelu.
Nämä ovat mitä ilmeisimmin "löydetty" äidin laatikoista...
Oli kuulemma jätetty vielä pari plokkia, jos nyt tarttee rustailla kauppalappuja tai jotain.
Erikoismaininta tosta symbolista ja värivalinnasta (ne rumppuvärit jäi laatikonpohjalle ;D).
Ja tästä on iloa myös ohikävelijöille.


AWWW ❤ LOVE ❤ LUO...WAA

Friday, March 30, 2012

Kanan munaus


Ihailtiin antiikkikaupan huikeeta munakokoelmaa.

Oli yksilöitä joka lähtöön.
Puisia, posliinisia, kristallisia, 
muovisia, styroksisia, kamelinnahkasia(!?), 
paperisia, bakeliittisia, höyhenisiä,
metallisia, emalisia ja vaikka mitä.

Toinen toistaan erikoisempia munia.
Yhtään ei tarttunut mukaan.
Mutta inspiraatio tarttui.

Ehdotin innoissani poikasille että maalattais munia:

Munat: "No ei kiinnosta" tipahti stereona yhteen ääneen.
Kana: "Täh - ei kiinnosta?"
Munat: "Äiti hei, me ollaan joka vuosi haluttu maalaa munii, 
ja ei me sit koskaan olla maalattu,
sä oot AINA unohtanu. 
Eikä meit ny enään kiinnosta."

Pistos rinnassa, ai kamala onkstää totta? 
Pohdin ja muistelen että hehe ollaanhan me ainakin KERRAN maalattu, 
sillon hmm ... vuotta takaperin kun kummitäti tuli kanan kolmekymppisille.

Poikaset on siis kuoriutuneet aika päiviä sitten.
Tipuvaihe on jo ohi.
Miten tässä näin kävi?





Saturday, March 24, 2012

Jotain oli tehtävä


Kaiken tämän kattoon tuijottelemisen lisäksi 
satuin kääntämään katseeni kuvaruutuun 
ja silmiä alkoi kirvellä. 

Jotain oli siis tehtävä.
Katsotaan tottuuko silmä tähän.

Persikkaista, lohta,
murrettua roosaa.
Kultainen kasarisävy.
Pinkin pikkusisko.

Monday, March 19, 2012

Saa tuijottaa



Lukion ussanmaikka tarjoili linkin mielenkiintoseen artikkeliin.
Jutun luettuani tuntui kuin olisin tullut kotiin.
Niin tutulta tuo kaikki kuulosti ja niin nokkelasti ominaisuus,
jota vuosikaudet olen joutunut selittelemään 
kääntyi kertalaakista heikkoudesta vahvuudeksi.

Tiesinhän minä sen entuudestaan,
mutta nyt siitä on oikein mustaa valkoisella!

Olen siis omituinen tuijottelija.
Se ei siis todellakaan ole mikään harjoittelulla saavutettu taito,
vaan synnyinvika, josta en koskaan ole parantunut.
Hei, nimeni on Nana ja olen parantumaton tuijottaja.

Eikä se ole minua haitannut, 
mutta monia muita se on tuntunut kovasti häiritsevän.
Se että olen näennäisesti passiivinen, 
vaikka juuri silloin olen aktiivisempi kuin koskaan.
Olen fyysisesti läsnä, mutta mieli on jossain ihan muualla.

Äiti sai siitä aikoinaan harmaita hiuksia.
Kehottaessaan minua pukemaan päälle 
ja löytäessään pienen haaveilijan tunnin päästä evääkään liikauttamatta 
samasta asennosta,
 samassa sieniyöpaidassa, 
samat sukkikset koskemattomina sylistäni.
"Nyt on hoppu, kipinkapin!!!"
Vuosien myötä siitä tuli oikein vitsi.
Ja tänään siihen on jo totuttu.
Emo tuntee tyttärensä.

Voin tuijotella tuntikausia (joidenkin perspektiivistä) tyhjyyteen,
ja jos joku sattuu keskeyttämään kesken tuijottelun kysyen mitä minä katson, 
jätän mielummin vastaamatta, 
sillä ajatuksenkiekurat ovat niin kovin monimutkaisia
ja vaikeaselkoisia. 
Tai oikeastaan ne ovat ihan selkeitä minulle, 
mutta niiden kuvaamista muille on niin hankala selittää.

Tarvitsen mahdollisimman paljon vapaata aikaa, 
mikä ei tarkoita sitä että olisin vapaalla.


Ystävä sanoi lauseessaan, "...että kun sä et käy päivätöissä"
Se kalahti korvaan, 
sillä vaikkein käykään säännöllisesti kodin ulkopuolella rutiinitöissä, 
niin aika usein mun pää on töissä. 
Se työskentelee.
Taukoamatta.
Viikonloputkin ja vapaa-ajat.


Ja ryhdyn tuottamaan konkreettista käsilläkosketeltavaa tai enemmänkin katseltavaa 
heti kun ajatuksenkaaret ovat yhdistyneet sopivaksi yhtälöksi.

Kaikki ajattelumatkat vievät aikaa.
Joskus enemmän, joskus vähemmän.
Oikealle taajuudelle pääseminen vaatii siis joutenoloa.


Se mitä toiset kutsuvat laiskotteluksi tai haaveiluksi,
ovat minulle tärkein työkalu.

Pötkötän vaikka lattialla ja katson kattoa.
Seuraan seinien ja katon rajoja, pintastruktuuria, 
valon ja varjon leikkiä eri pinnoilla
ja siitä se lähtee.
Ajatus seikkailemaan.
Vaivun unenomaiseen tilaan, vaikka olenkin täysin hereillä.
Alitajunnassa itäneet ideanhippuset pomppaavat esille
ja joistain kasvaa niitä kuningasideoita, jotka puolestaan
jalostuttuaan takaavat sen että kaupasta ostetaan voita leivän päälle.

Miksi täällä blogissa on ollut niin hiljaista?
No juuri siksi.
On tarvinnut tuijotella.
Kattoa kattoa.
Olla jouten.

Jotta voin hyvin
ja jotta olisin tuottelias.

Saturday, March 10, 2012

Kohti keväyttä



Mieleni visualisoi vuodenajat renkaaksi, rinkulaksi. Au-Ring-On muotoon.

Jostain syystä talvi on ylhäällä, kesä alhaalla ja "välivuodenajat" sivustoilla syrjässä.
Silti kevät on lupauksia täynnä.
Jo sanana kevät on kevyt.
 Kevein, mutta vahvin neljästä.

Uuden alku. Alkuvoima.
Syntyminen. Luominen.

Kokonaisuuden kannalta se kaikkein olennaisin.
Ilman kevään alkuunpanevaa voimaa ja elämänsyntyä loppuvuotta ei olisi ollenkaan.

Onkohan syntymävuodenajalla merkitystä ihmisen maailmankuvan muodostumiseen?

Ollaanko me vuodenaikojemme haltioissa?

Muokkaako kollektiivinen tajunta ja tieto sitä minkälaiseksi eri vuodenajat koemme?

Taipuvatko vuodenajat mielessänne orren ympäri vai taittuvatko kenties neliöksi?
Vai onko kaikki yhtä suoraviivaista janaa vaan?



Sunday, March 4, 2012

Maali(s)kuu


















Nonni, nyt vois olla sit se kevät. Pakkasukkoo ja Räntämummoo ei oo näkyny nyt pariin viikkoon, joten mun puolesta Kevätneito voi vallottaa estraadin ja sooloilla ihan häikäilemättömästi. Aurinko on jo ihan oikeilla mestoilla antamassa valoa ja seuraavaks odotan kuulevani linnun lirkutusta. MAA LI (S) KUU.