Pages

Friday, June 29, 2012

Moninainen


Tänään Nanainen oli Moninainen. Niinkuin aika moni nainen. Joka päivä.
Juteltiin Miehen kanssa enmuistamistä ja lausahdus: 
"no mutta hei, sun vanhemmat nyt onkin ihan spesiaaleja" 
???
Vaadin lisäperusteluja. 

Kaiken muun avarakatseisen ätityydin ja ennakkoluulottoman kuulityydin lisäksi 
mutsi ja faija ovat jakaneet arkiaskareetkin kuulemma aivan ennenkuulumattomalla tavalla. 
Se että faija käy kaupassa, hoitaa koko komppanian muonituspuolen ja tykkää kertoilla satuja
on ihailtavaa ja hyppää ulos "n o r m a a l i u d e s t a" vävypojan silmissä.
Hän tunteekin itsensä varsinaiseksi machoksi ja laiskaksi vätykseksi vertaillessa itseään superisiini,
joka mun silmissä on itse normaalius. 

Täkäläisestä perspektiivistä tarkastellen taas 
Mies osallistuu sosiaalista ympäristöään enemmän taloudenhoitopuuhiin. 

Suklaatiahan on ollut kovin konservatiivinen mm. kotirouvuuden suhteen 
ja näillä näkymin tilanteeseen ei muutosta kaivatakaan.
Vai mistä kertoo se, että naisten äänioikeus hyväksyttiin maanlaajuisesti vasta 90-luvulla...
kun Suomi antoi saman oikeuden naisilleen ensimmäisenä Euroopassa.
Ja kolmantena koko maailmassa.
Käkikukkulandiassa taas on edelleenkin kanttooneita, joissa naiset eivät vaan äänestä.

Itse olen äiti, mutta kotirouvaa musta ei saa tekemälläkään.  
Kotihommat lankeavat kuitenkin luonnollisestikin sen harteille joka viettää enemmän aikaa kotona.
Ja äidit on.
Oli sitten lapsuudessa omaksutut roolimallit tai ei.
Se vaan on niin.
Luonnollisesti.
Jos miehestä olisi imettäjäksi, niin sillä olis tissit.
Mutta ei mua haittaa ollenkaan jos mies metsästää ja ruokkii MUT.
Sillä aikaahan mä voin käydä kaupassa ja kertoilla satuja.
Tai ryhtyä vaikka leipomaan kardemummaisia korvapuusteja niinkuin mutsi.

Mikä teille on nk.  n o r m a a l i a ?




Tuesday, June 19, 2012

Ihan ufo stoori


A oli lempiaskareissaan, jossain toisella galaxilla. 
Pitkän tuijottelun päätteeksi mietti ääneen 
olisikohan tulevaisuudessa mahdollista 
palata menneisyyteen tai vierailla tulevassa. 

Kuka ei olisi joskus haaveillut pääsevänsä aikakoneen kyytiin?

Monta niin käsittämättömän ihmeellistä keksintöä on jo toteutettu
ja vielä muutama kymmenvuosi takaperin ihmiset viittasivat kintaalla moiselle hömpötykselle.

Vaikka mielikuvitus on rajaton, on vaikea uskoa aikamatkan toteutumista.
Johan siinä tulee fysiikan lait vastaan.
 Toisaalta, mitä me oikein fysiikasta ymmärrämme?
Varmasti vain murto-osan. 

Muistikortit ja kovalevyt ovat menneisyyttä pullollaan,
mutta kuinka vierailla tulevassa?

En usko ennen kuin itse näen, 
mutta uskon kuitenkin että ihminen tulee vielä kehittämään
entistä nopeampia liikkumismuotoja. 

Oma hullu haaveeni on Matti Suurosen alunperin hiihtomajaksi suunnitellun Futuron lisäkehittely.
Olen tästä joskus blogin alkutaipaleella kevyesti vaahdonnut. 
Ajatelkaa, jos prototyyppiin lisäisi moottorin ja ohjaamon,
oltaisiin jo kohta siellä puikoissa suhaamassa suoraa päätä Suomeen juhannuksenviettoon.
Ihailemaan yötöntä yötä veden äärelle, paistamaan notskilla pari makkaraa.
Näyttää poikasillekin ihan livenä miten kokko kootaan 
ja mitä yrttejä sieltä pellolta tyynyn alle haetaan.
Aamuksi oltais jo takasin, pojat ei missais koulusta päivääkään.

Samalla sen rungon rakennusmateriaalin vois vaihtaa johonkin terveellisempään vaihtoehtoon.
Polttoaineena vois käydä joku ehtymätön luonnonvara, kuten aurinko, tuuli tai pilvet. 
Ja jos sieltä pakoputkesta jotain pitäisi tulla, 
niin korkeintaan jotain tosi ympäristöystävällistä hattaraa.
Vaikka pinkkiä.

Miten ois, lähtisitkö kyytiin?



Tuesday, June 12, 2012

Hoo Kaks Oo



Kaikki se rakkaus, 
jolla taivaanpappa, luontomami tai Esteri, kuka lieneekin,
 antaa kraanastaan tulla, nyt niinku riittää. 
Hanan voi jo vääntää kii ja ohjata toiseen suuntaan.
Kukat voi hyvin, 
pyykkiä tarttis saada ripustettua kuivumaan 
ja kellarissakin jo tulvii.
No more drops, no more tears please.

Sitäpaitsi meistä ois aika reilua, että sitä vettä jaettaisiin tasapuolisesti.
Jokaiseen maailman kolkkaan.

Eilen kauppareissulla O 10 vee totesi:

Kuule äiti, 
yks asia jota mä en ymmärrä, 
on se ku vettä laitetaan pulloihin ja myydään kalliilla rahalla.
Monta fränksiä yks pullo. Se on ihan ryöstöä.
Täällä missä vettä tulee hanasta ja se on viel paljon parempaa ku esimerkiks joku Evian.
Sitä pullovettä pitäis jakaa ILMASEKS niille joilla ei oo puhdasta vettä.

Tästä kehkeytyi oikein hedelmällinen keskustelu 
ja O päätti että pulloveden myyminen pitäisi lailla kieltää. 

Näin muuten joku enmuistamikä eurooppalainen paikkakunta päätti tehdäkin. 
Ja mikäettei. Jos kraanasta kerran tulee juomavettä. 
Suklaatilandiassakin se toimisi vallan mainiosti, 
kaupunkikuvaan kuuluu että tietyin välimatkoin on suihkulähteitä, 
joista usein pulppuaa jopa lähdevettä. Jano ei pääse yllättämään. 

Palopuheen pitäjänä siis sama pikkuherra, 
joka on suunnitellut ryhtyvänsä koko maailman presidentiksi. Sitten isona.

No tästähän on hyvä alkaa. 

Luin joskus suomalaisesta tutkimuksesta, 
jossa labra-analyysit osoittivat ykskantaan, 
että Espoonlahden uimahallin vesi oli puhtaampaa, 
kun steriili tuotteistettu muotivesi Evian, 
jota muuten tuotetaan tossa lätäkön toisella puolella,
Evianin kylässä.

Jos näkisitte laitoksen puitteet, pullo Eviania jäisi ensi kerralla ostamatta.

Ei tämä maailmantuska suremalla parane, kyyneleetkin ovat suolaisia.
Mutta jokainen pisara ratkaisee. 
Kun pisaroita on tarpeeksi, muodostuu valtameri.
Kliseistä, mutta niin totta.

Kuluttaja ratkaisee markkinat.


Kipinää tossuihin!


...huudahti O, jotta ehdittäisiin ajoissa. Räjähdin nauruun. Miten osuvasti sanottu! Taas uusi sanonta lisää meidän ikiomaan sanakirjaan. Mietin mistä moinen ilmaisu ja epäilen olevan jotain sukua "vipinää kinttuihin" ja "kipinkapin" hoputuksista, joita tulee viljeltyä harvasepäivä. Tukka putkella pikakävellään kouluun joka ikinen aamu. Ja päivällä takasin kotiin syömään. Ja iltapäivällä vielä uudestaan koulunpenkille. Ja sitten taas takasin kotiin.

En lakkaa ihmettelemästä täkäläisen koulusysteemin käytäntöjä, mutta mihin ihmeeseen se kaikki muu aika uppoaa? Kun aina on muka hirmukiire ja mitään ei ehdi.
Sanotaan että kiireettömyys on mielentila, mutta vaikka kuinka joogaisin ja hoilaisin mantroja, ei ne tiskit kyllä siellä köökissä tiskaannu, jääkaappi ei toistaiseksi täyty itsestään, ruokakaan ei vaan valmistu ajatuksen voimalla ja mikä pahinta, raha ei kasva puussa.

Aika on vakio ja elämän perustoiminnot haukkaavat suuren osan siitä. Niinhän se menee ja on mennyt aina. Herää kysymys: Ollaanko me todella sitä pullamössösukupolveksi haukuttua porukkaa, jolla on sukupolvista ensimmäisenä ollut vapaa-aikaa ja mahdollisuus harrastaa? Ollaanko me totuttu liian hyvään, ja elämän realiteetit ruuhkavuosina saa meidät stressaamaan?

Vai onko se niin, että teknologian kehittyessä meitä ns. helpottavat asiat, koneet ja käytännöt varastavatkin enemmän aikaamme kuin tarpeen? Onko informaatiotulva aikamme vitsaus? Maailma on saatavilla joka hetkenä, mutta olemmeko me?

Thursday, June 7, 2012

19 Jälkeä elämästä

Jos jostain kodinhoitohommasta tykkään niin pyykinpesusta.
Rakastan pyykkipoikia, muovisten yksilöiden muodostamina sattumanvaraisia värikarttoja.
Inhoan kuivatella pyykkejä sisällä, mutta Esteri antaa tulla taas oikein olan takaa.
Toimiskohan se kaikkien mainostama tukkakuivashampoo myös vaatteisiin...hmmm...kuivapesu? 

Ystävän taiteilema julkka joka yllyttää hymyilemään paskempanakin päivänä.  
Hyvä tietää jo etukäteen, että tiedossa on erityisen paska ilta. 
Kakkakulttuuri naurattaa aina. 


Kävelin uudestaan rannan kautta. Siellä on mun uusi puutarha.
Puuhaamisen sijaan voin keskittyä täysin rinnoin ihasteluun ja kukkien haisteluun.
Tulppaanien tilalla on jo jotain muuta.  Aika isot budjetit puistoyksiköllä.
En enää ihmettele miksi maisemasuunnittelija on yleinen ammatti Suklaatilandiassa.
Jos vaihtaisin alaa, musta vois tulla puutarhuri tai kukkakauppias.

Se on niin pieni, suloinen ja kiehtova, joka kerta silmä osuu juuri siihen,
 vaikka koko seinä on valtavan muraalin peitossa.
Katsoin jotain ranskalaista ohjelmaa, jossa graffiteista puhutaan tageina ja tageista graffiteina.
Eikö se nyt mene kaaliin, että tagi se on vain puumerkki, signeeraus.
Ei ihme että graffitikulttuurin on vaikea saada valtaväestön laumahyväksyntää,
kun jotkut pöntöt vaan tuhertelevat puumerkkejään ihan mihin vaan.
Kyllä, olen erittäin tiukkapipoinen tän suhteen.
Sinjeeraako taiteilija tyhjää kanvaasia vain kertoaksaan, että hän oli täällä tai että tämä on hänen huudejaan?
Ensin maalataan (tai opetellaan maalaamaan) ja sitten allekirjoitetaan,  s'il vous plaît!

L'art ménagère éphémère...

Sunnuntaisandaaleista tuli siivoussandaalit.
Kannattaa kokkailla omeletteja mokkakengät jalassa.
Ihmekonsteja kovettuneen valkuaisjäljen poistamiseksi huokoselta pinnalta?

Sanoinko jo että rakastan pyykin pesua? Erityisesti sitä lajitteluosuutta ja niitä väriyhdistelmiä.
Toi kukkapaita ei oo mun. Arvoitus: no kenen sitten? 

Tältä näyttää kissan synnytysvuode. Jälkeen synnytyksen. Siistiä toimintaa.

Isi on käynyt kylässä. En ois ihan heti hoksannu ripustaa kuksaa ovenpieleen, mutta siinä se nyt on. Ja pysyy.

Naputan pesueelle korjaamattomista jäljistä, mutta siinä niitä nyt on, mun jälkiä.
Kansia ja lautasia, jotka ovat odottaneet loppusijoituspaikkaa jo kuukauden kaks.
Sisustusprinsessat siellä hohoi, voiko ton leikkikvartsitason tuunata jotenkin?
 Siinä ei näy jäljet, mutta en tykkää siitä yhtään.

Taas on ratsattu äitin pöytälaatikkoa ja perustettu post-it-toimipiste lastenhuoneeseen.
Hyvä tietää kun tarttee kirjottaa kauppalappu.

Minipörhö. Kovasti on isänsä näköinen. Kaksi annettiin jo pois. Itkin puseroon. 

Joku on juonut teetä. Ja unohtanut kuppinsa. 

Unikko. Oopiumia sielulle.

Meillä kasvaa tällasia terassilla. En oo ees istuttanut. Mitä lie tuulenviemää. Tai tuomaa. 

Matkalta rantsuun. Jonkun aamu alkaa valolla sydämessä.

Joku on juonut mustikkapirtelöä. Ja joku toinen ei oo pyyhkinyt pölyjä. 

Ei ainakaan mustasukkainen. Tämmösiä löytyy ihan mistä vaan. Joka päivä. Oisko tullu isiinsä?

"Kodinhengetär". Juuret-on. Mitään jälkeä.

Monday, June 4, 2012

Kesä...kuussa


Puhelinlinjat kävi kuumina tänään.
Serkukset vaihtoivat kuulumisia.

Vartti puhelun jälkeen A tuli kysymään,
 että voitaisko me sittenkin muuttaa Suomeen.

Motiivi oli kirkas kuin vesi.
Suomen serkkujen kesäloma on jo alkanut.
Sweetzerlandiassa kun paiskitaan hommia vielä kuukausi.
Sitä itsekin päivittelen, 
vaikka hatarasti yritin selittää, että täällä on pidemmät syys- ja pääsiäislomat.

A katsoi vakavana silmiin ja sanoi että ei hän mitään syyslomia kaipaile.
Ymmärrän. Tottahan se on, että syyslomalla ja usein pääsiäislomallakin 
sattuu aina niin hanurit ilmat,  että melkeen sama onko lomaa ollenkaan. 

A jatkoi läksyjään, mutta saatuaan hommat hoidettua tuli vielä tarkistamaan, 
että miten on, onko niitä verilettuja sitten ihan pakko syödä siellä ruokalassa...


Jää kaappi



Jos wanha asumus oli kuin jääkaappi, niin uusi on kuin lämmin uuni. 
Täällä ei tartte villasukkia ei.
 Pakkasillakin voi hillua ilman rihmankiertämää, ei tuu vilu. 

Mutta kyllä täältäkin niitä miinuspuolia löytyy.
Esimerkiksi yksi asia jota on vaikea sulattaa on toi meidän minibaari.
Sinne tulis mahduttaa neljän hengen sapuskat. 
Se on integroitu lattiatasoon köökin kauimpaiseen nurkkaan, uunin viereen. 

Jos sinne sattuu olemaan asiaa, 
noin kuusi kertaa päivässä, 
homma on aikamoista ärräpäistä ähellystä. 

Isi jo isona miehenä kekkas toiminnalle osuvan terminkin. 
MAASTOUTUA. 
(rimmaa muuten paastoutua ja paas touhua-sanojen kanssa, yllättävää?) 
Mitäs muutakaan se on, 
kun nähdäkseen kaapin sisällön 
on suorastaan  h e i t t ä y d y t t ä v ä  mahalleen lattialle? 

Jääkaapista on siis tullut jää(köön), kaappi. 
Siellä tulee käytyä vasta kun on pakko. 
Ja jokaikinen kerta on tehtävä integraalinen inventaario 
tyhjentämällä sisältö köökin lattialle (hygieenistä?), 
jotta saisi saalistettua vähän muonaa pesueelle. 

Ja silti sinne häviää mm. kalafileitä jotka löytyvät vasta hajun perusteella
sitten kun parasta ennen-päivät ovat jo historiaa. 

Tulevaisuuden kapseliruokia odotellessa...