Pages

Wednesday, December 18, 2013

...17...18



Keltaista jouluharmauteen. 
Erityisesti sinne Pohjolaan.

Vuoden pimein aika
ja joulu ilman lunta on niin hanurista,
että se pitäis kieltää.

Täällä se vielä menee,
kun kasvaa kerta palmujakin.

Tavaratalojen feikkipukitkin muka poroineen paljastuvat kilometrien päähän.
Lähikontsussa se viimeistään varmistuu.
Ei tartte kun istahtaa pukin polvelle 
ja kuiskata pari suomenkielistä sanaa pukin karvakorvaan.
Että ymmärtääkö pukki.
Että onko sitä todella tultu Korvatunturilta tänne asti patsastelemaan.

Olen kuunnellut tänään olosuhteiden pakosta 9 tuntia putkeen
jonka tuplalevynkannen hirmujänniä, pelottaviakin,
mutta silti niin kiehtovia kuvituksia
 ihailin salaa vanhempien hifikaapissa.
(terkkuja vaan isille ja äitille, tsekatkaa vaikka, kulmat on taatusti hiirenkorvilla...)

Onko se muuten sattumaa että anjovisfileet kantavat saman "yrityksen" nimeä,
vai onko A:illa ja B:illä joku kalanpurkittamispisnes siinä sivussa?
Vai oisko kalat ollut purkissa jo ennen (euro)viisuja?

Tänään oli hyvä päivä kiireestä huolimatta.
Riittämättömyyden tunne muuttui täyteläisyydeksi,
saadessani positiivista palautetta.
Kiitosta hyvin tekemästäni työstä.
Se kantaa pitkälle.
Vaikka sen itse tietäisikin,
tekee hyvää kun joku sanoo sen ääneen.

Ja sain mä vähän ihailijapostiakin. ;)











Tuesday, December 17, 2013

13...14...15...16...



Turkoosia rauhoittamaan. Teitä ja meitä.

Kunnianhimoinen yritykseni julkaista päivittäistä joulukalenteria tuppaa torperoitumaan.
Kuvittelin kerrankin voivani ottaa löysemmin rantein joulukuun, 
ja plätz kaikenlaista hommaa sataa yllättäen päälle.
Ja rautaa taotaan silloin kun se on kuumaa.
Ettei tarttisi jäitä poltella.

Lunta ei täällä paria hassua karvalakkia lukuunottamatta ole kyllä näkynyt,
eikä sen ole niin nokonuukaa.
Tuskin edes huomaisinkaan,
kun duunia paiskin läpi päivät ja yöt.
Mutta pirun kylmä täällä on.
Joulupukki sais tuoda kyllä jotain kasmirneuletta.
Vaikka etuajassa.
Eihän sitä kukaan nää jos puen sen kerta villapaidan alle.

Joulukoristeethan paikannettiin jo hyvissä ajoin loka-marraskuussa,
mutta saavat toistaiseksi lymyillä siellä missä ovatkin.

Yks pikku lisämauste tähän joulusisustukseen on kylppärin seinästä läpi vuotanut vesi.
Juuri sinne kaappiin missä mies säilyttää kuviaan ja diojaan.
Elämäntyötään.
Fine.
Onneks universumi kekkas hankkia meille arminvihreän arkistokaapin.
Mahtuu, mahtuu.

Keskiviikkona olis tarkoitus ehtiä kuusenhakuun.
Onneksi ruksasin juuri sen päivän ehdoin tahdoin vapaaksi kalenterista,
sillä sitten on taas duuniputki jouluaattoon asti.

En laske päiviä.
Juuri nyt tahtoisin venyttää tai lisätä niitä.

Tip tap?










Thursday, December 12, 2013

12



Joulumuistot eivät oikeastaan liity lahjoihin tai materiaan.
Vaan siihen salaperäiseen tunnelmaan, valmisteluihin ja odotukseen.
Ja erityisesti perheen yhteiseen joutenoloon. 

Mieleen tulvahtaa yksittäisiä hetkiä sieltä täältä.

Isin kanssa istuessa keittiönikkunassa laskemassa montako joulupukkia
tänä vuonna bongataan.

Pitsisukkikset ja kiinantossut jotka puin jännittäviä itämaisia kuvioita toistavan hienovakoisen samettimekon kanssa, jonka äiti oli mulle jostain taikonut.


Se kun mantelin toivossa syötiin riisipuurokattilallinen pohjia myöten 
ja isi tonttu oli tyystin unohtanut piilottaa sinne sen mantelin.

Joulusaunassa, kun kerättiin kuupalla katolta lunta ja heitettiin siitä löylyt kiukaaseen.

Eka kerta veikan kanssa kahdestaan jouluostoksilla ja hampurilaisella.
Meidän huoneen oveen teipattu "ei saa tulla! tv. tontut"-ukaasi
jonka takana väännettiin kieli poskessa pikkupikkupaketteja.
Pakkaustyylistä vastasi veikka. 
Niin hienoja persoonallisia permanenttikikkuroita en ole vielä ikinä nähnyt
yhdenkään kuusen alla.

Vähän me kyllä ihmeteltiin miksei äiti innostunut Tiimarista löytyneestä tuoksukumista.
Seuraavana vuonna hommattiinkin punaviinilasit.

Suurin osa parhaimmista muisteloista siis ajoittuu aikaan kun olin lapsi.

Vahvin aikuisajan muistoista on kun sairaalan käytävältä kantautuu Pelastusarmeijan hoilaama 
Entre le boeuf et l'âne gris, ulkona tupruttaa lunta ja sylissäni tuhisee pienenpieni käärö.
Pikkukäärön isi tulee kuopuksen kanssa meitä katsomaan
ja ottaa kolme ensimmäistä askeltaan suu messingillä luokseni.

11



Tsorkka.
Viimeöinen luukku jäi kokonaan avaamatta,
kun en ollut kotikoneen äärellä.

Poikasilla on ihailtavan pitkä pinna.
Nolottaa tunnustaa että heidänkin kalenteri on ollut tyhjillään.
Toivottavasti eivät muistele hirmupahalla sitten joskus isompana.

Omat ekat joulumuistot kiteytyy tähän JouLuiseen piirustukseen.
Kotikodin joulupöydän keraamiseen kynttilänjalkaan.
Ja mun ensimmäiseen sydänystävään.
Oikeasti se oli kyllä ihan musta
ja sen pikisissä nappisilmissä oli viisas katse.

Me vietiin yhdessä lasisia limupulloja kiskalle
ja 50 pennin pullopantti pistettiin aina puoliks.
Yks laku mulle, yks Zikitalle.

Ihan kaikkea me ei kyllä jaettu.
Koiranmakkarat se sai syödä ihan itse.






Wednesday, December 11, 2013

Luukku 10!



Sulakkeet vaihdettu,
pesukone korjattu,
juliste duunattu,
luento kuunneltu,
hakemukset haettu,
työpäivä hoidettu,
meilit luettu,
osaan vastattu,
puhelut puhuttu,
känny ladattu,
piirustukset skannattu,
kuvat lähetetty,
kokouspäivä päätetty,
ruoka valmistettu,
pyykit lajiteltu,
toiset pesty,
kolmannet viikattu,
astari tyhjennetty
seuraava ladattu jne.

Vielä pitäis graavata lohi,
luudata lattia,
vaihtaa kissanhiekat,
pestä wessa,
lajitella laskut
ja saada tää kalenterinluukku auki.
Tuli kiirepaniikki kun mietin mitä teille tarjoilen tänäyönä,
joten anastin joulumarkkinoille tekemästäni julisteesta osasen.
Tosi näppärää.

Tunnustan etten ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä joilla on tylsää.
Lasten ollessa vielä vaippaikäisiä,
kartoin suurin kaarin puistoissa ajelehtivia kotirouvia,
joiden riemastuttava pääpuheenaihe oli eri vaippalaatujen vertailu.
Mulla ei kertakaikkiaan ollut heille mitään sanottavaa.

Lasten kasvaessa kouluikäisiksi yritin tehdä pientä sosiaalista eforttia 
juttelemalla koulunpihalla törmäilevien äitien (isejä kun siellä harvemmin näkee) kanssa,
muttei vieläkään oikein natsannut.
He valittelivat päivien pituutta
ja elämän tylsyyttä.
Tappoivat aikaa pöytäliinallisissa teehuoneissa keskenänsä,
lukien ranskalaisia juorulehtiä, 
maistellen huuhteluaineelle tuoksuvia valmispohjatorttuja
ja juoden haudutettua rohtorautayrttiä. 
Kunnes palasivat höyryävien patojensa äärille tiptopkoteihinsa odottelemaan 
päivän kohokohtaa kun lapset palaavat lounastauolla kotiin syömään.
Siinä sivussa vähän silittelemään miestensä paidankauluksia.
Sukkia, kalsareita ja lakanoita. 

Epäilen että heillä käy siivooja,
taloudenhoitaja,
aupairi tai tonttu.

Olis ehkä sittenkin pitänyt lyöttäytyä seuraan 
tietääkseni mikä näiden täyden kympin superäitien tylsyyden salaisuus oikein on.
Musta ois ihan kiva että välillä ois vähän tylsääkin.
Ja että voisin ryhtyä vaikka vähän silittelemään.
Huoh.
Hyvä kun ehtii persiillensä istua.
Edes hetken.



Tuesday, December 10, 2013

9





Nyt joudun vähän fuskaamaan.
Tää piti alunperin laittaa kutosluukkuun,
mutta unohdin.

Jos satutte lukee otsikon pää ylösalaisin
niin sehän menee täydestä ku väärä raha.

Hirmu kiirus nukkumaan
ja olo on yhtä titityytä, silmät räpyttää.

Ja mikä mahtaa olla tää juttu kun napsautan valon päälle,
niin sulakkeet pamahtaa ja kaikki muu pimahtaa 
just kun oon seivaamassa illan puurtamaani julistetta?
Deadline oli tietty tänä iltana 
ja mä kompastelen ympäri pimeätä kämppää etsien (toimivaa) taskulamppua
ja brändejä sulakkeita joita ei tietenkään löydy mistään.
Siis vaihtarit kuumavesispoilerin sulakkeen kanssa,
jotta saan kännyn lataukseen, jotta herätys on varmasti päällä huomista varten.
Aamusuihku sitten tuleekin olemaan erittäin raikas ja herättävä ilman lämmintä vettä.
Kamalaa että kaikki voi olla kiinni yhdestä sulakkeesta.

Aiemmin kun laitoin pyykkikoneen pyörimään niin se alkoi vilkuttaa (joulu?)valojaan
ja sylkemään valkeeta joulupukinpartaa muistuttavaa vaahtoa pesuainelokerostaan.
Kun avasin tietsikan niin Applen vakiosivun sijaan avautuu sivu 
jonka URL-osoite on http: // ;) ...?

Onko nää jotain tonttujen jekkuja?
No Korvatunturille toi silmänvinkkaus ei ainakaan vienyt.

Bonne nuit!
Huomenna päivä uus...

Sunday, December 8, 2013

Luukku 8!



Kyllä kannatti lyödä hynttyyt yhteen hollantilaisen kanssa.
Meillä on tuplajoulu!
Tuplasti lahjoja
ja tuplasti saa toivoakin.
Ja tietty olla kilttinä.

Perinteisesti joulukuun ekalla viikolla Sinterklaas päräyttää uskollisen assarinsa, 
Zwarte Pietin kanssa Espanjasta tänne keskelle Eurooppaan, 
laivalla vuorien syliin sisämaahan. 

Eikä siinä mitään kummallista oo,
tuleehan se Joulupukkikin aina Napapiiriltä asti porovaljakkoineen taivaan halki.
Vaikka joskus sen näkee ajelevan skootterillakin farkun lahkeet palttoon alta vilahtaen.

Eilen ollessamme Montreux'n joulumarkkinoilla Sinterklaas oli jo käynyt.
Oli teipannut ulko-oveen viestin ja jättänyt porrastasanteelle laatikollisen herkkuja.
Kaikensorttista lakritsaa ja savustettua turskanmaksaa. Nam. 
Lahjat se oli piilottanut kellariin, sinne kaikki kakarat juoksi suunapäänä vanhasta muistista.

Tällä kertaa koko suku oli ollut niin kiltisti ettei Zwarte Pietille olisi ollut hommiakaan.
Kaikki saivat lahjoja ja kukaan ei saanut sapiskaa.
Eikä edes lahjakääröstä löytyviä likasia kalsareita, kuten toissavuonna.

Sinterklaasin vapisevin käsin kirjoitetun kirjeen mukaan,
(mikäli nyt sen verran hollantia ymmärsin)
isoja on enään turha yrittää kouluttaa (huh!)
ja erityisen luupin alla ovat nyt railakas monilukuinen teinijoukko.

Saas nähdä mitä Joulupukki sanoo.








Luukku seitsemän!



Päivä pulkassa ja vekkari vetelee puolta kahta.
Tänäyönä tarjoilen vain lämmintä kättä.
Tapahtumarikas ja sosiaalinen lauantai takana.
Sydän täynnä iloa, 
reppu täynnä aarteita 
ja naururyppyjä varmasti uusia.

Oon tööt ja ajatus ei kulje.
Leikitään että mun sanat ovat vielä tuossa kuoressa.

Minkävärinen on muuten teidän joulu?
Onko se perinnepunainen, lumenvalkoinen, kuusenvihreä
vai jotain ihan muuta?

Saturday, December 7, 2013

Luukku kuus!



Lapsuuden mökin hirsiseinään kauniisti oikealle kaartuva, 
kaiverrettu vuosiluku piirtyy edelleen tarkasti mieleeni.
1918.
Mökki oli valmistunut itsenäistymisjulistuksesta heti seuraavana vuonna.
Muistan kuvitelleeni sitä intoa ja ilonpuuskaa kun mökin alkuperäiset asujat ovat vihdoinkin päässeet
kaatamaan metsää, kuljettamaan rakennuspuita jäitä pitkin ja rakentamaan omaa tupaansa.
Valamaan tulisijaa, valamaan uskoa ja toivoa tulevaisuudesta.
Omalle saarelle, ensimmäistä kertaa omaan itsenäiseen maahan. 
Se tuntui jotenkin arvokkaalta ja merkitykselliseltä.

Tänäiltana Suomessa on tädin perinteinen itsenäisyyspäivänvastaanotto.
Sinne on kokoontunut varmasti puolisukua.
Jos olisin Suomessa, olisin itsenkin luultavasti siellä.
Ainakin vilkasemassa millaset lenkkarit (ja ehkä vilahtavat sukatkin) Paavolla tänä vuonna on
ja millasiin vetimiin serkku vaimoineen tällä kertaa sonnustautuu.

Surkea yritykseni päästä jonkinlaisiin juhlafiiliksiin tyssääntyi Yle Areenan esittämiin
ensimmäisiin minuutteihin. Yhtäkkiä mulla oli jotain tärkeämpää tekemistä,
kun katsella kuivakkaa kättelyä. Itseasiassa suljin koneen jo ennen kättelyä.
Valehtelisin jos väittäisin että meillä vietettäisi Suomen itsenäisyyspäivää.
Täällä se ei tunnu oikein miltään.


Meillä on ihan normipäivä takana.
Tein eilen hommia yömyöhään,
aamulla kiirehdin sirmät sikkurassa uuteen duunihaastatteluun.
Haastattelija oli tuonut Helsingistä anjovisfileitä,
joista myöhemmin valmistin Janssonin kiusausta, isin reseptin mukaan.

Kaivoin jopa inhoamani indigonväriset iittalan tuikut koristamaan ruokapöytää
ja kuohuvan sijaan kaadoin kristalleihin kolaa.
Kiusaus onnistui täydellisesti.
Ja tuli mulle vähän itsenäisempi olokin.
Ihan vähän.

Vieraissa saappaissa, vieraalla maalla.






Friday, December 6, 2013

Luukku viis!




Päivän teema on materiaaliton joulu.
Lahjoista kieltäytyminen ja niiden antamattominen luo sosiaalisia paineita.
Ja kun niitä lahjoja on kuitenkin kiva saada ja antaa,
niin miksei antaisi jotain mitä toinen ihan oikeasti tarvitsee.

Läsnäolon ja rakkaudella kudottujen tumppujen lisäksi on ainakin miljoona 
lahjaksi sopivaa asiaa joita ei taatusti saa markettien hyllyiltä.
Itsetehdyt ja kirppislahjat ovat musta ihania ja persoonallisia jos osuvat nappiin,
mutta ikäviä kaapintäyttäjiä jos menevät metsään.
Meillä on anopin ja muutaman ystävän kanssa sanaton sopimus,
että edellä mainitut ovat enemmän kuin suotavia.
Läheisten ihmisten kanssa se toimii,
mutta kaikki eivät oikein osaa niitä arvostaa.

Syksyllä ideoin Luontoliiton kanssa juttua materiaalittomasta joulusta
ja päätettiin tehdä yhden artikkelin yhteyteen lahjakortteja.
Ideoita syntyi kasoittain, 
itse tein nämä ylhäällä olevat niistä aiheista joita itse toivoisin saavani lahjaksi.
Pöytälaatikossa on lisää.
Ehkä sitten ens jouluna. :)

Oisin onnesta soikeena saisin lahjaksi siivousapua.
Vaikka jo heti ennen joulua.
Sellasta että järkättäis yhdessä kaikki paikat kerralla kuntoon.
Stereot kaakossa tietenkin.
Sähkömiehenkin toivottaisin meille tervetulleeksi ropottamaan pari juttua ihan milloin vain.
Vinkvink! 
Oisko kenelläkään aikaa? 

Tavaraa sisältävän toivomuslistan sijaan
vois antaa näitä myös toivelahjakortteina.

Lataamiskelpoiset lahjakortit löytyvät muuten täältä. 





Thursday, December 5, 2013

Luukku neljä!


Yölinja jatkuu.
Vaikka kuinka laitoin kipinää töppösiin, 
niin kello löi jo keskiyötä ennen kuin pääsin tänne.

Päivän teemaksi sopiskin rytmi ja sen taju.
Rytmitaju.

Sitä joko on tai ei ole.
Voi sitä myös kehittää.
Jos haluaa ja uskaltaa.
 Rummuttaa omaan tahtiin.

Ajatella vaikka tätä hullua rumbaa mihin me oikein ryhdymme,
 kuin tahtipuikkoa heilauttamalla. 
Ruvetaan poukkoilemaan hullun lailla vuoden loppua kohti. 
Kaupasta toiseen kuluttamassa ja pröystäilemässä,
vapaaehtoisesti hikoilemassa tavaratalon paketointijonoissa
ja irvistelemässä kun joku "justsillesopiva" tavara on loppuunmyyty.
Stressaamalla toisia vaatien joulutoivomuslistoja,
 jotta ehtisimme ajoissa täyttämään toivomuksia. 
Leikkimään joulupukkia.
Kenelle tästä kaikesta tulikaan hyvä mieli?

Firmojen "rentoutukseksi" tarkoitettuja pikkujoulujakin vietetään
 joko pari kuukautta etuajassa tai sitten vasta ensi vuoden puolella.
Kun kalenterit eivät muuten anna periksi.
Mitä pikkujouluja ne sellaiset ovat?

Ostaa, juosta, hikoilla, stressata, jonottaa, maksaa, vituttaa.
Siinä muutamia jouluun liittyviä verbejä jotka tulevat ekaksi mieleen
tarkkaillessani ihmisiä ympärilläni.
Joulusta on tullut suorittamista.
Hirveetä vauhtia vain eteenpäin,
maksoi mitä maksoi.
Rytmistä viis.

Jotta sitten hoohetkenä kaikki olisi prikulleen "täydellistä".
Vaikka sitten hermoromahduksen partaalla.


Kuka määrää tahdin?





Wednesday, December 4, 2013

Luukku kolme!



Kukkuu, vieläkö yölinjalaiset ovat siellä hereillä?
Odotin pentujen nukahtavan ennen kolmannen luukun avaamista.
Väri sopii päivän teemaan joka olkoon tänään pehmeys ja itsestäänhuolehtiminen. 

Aamulla matkasin tärkeään tapaamiseen.
Jo astuessani sisään unohdin minne olinkaan menossa.
Valoisa tila oli kerrassaan hurmaava.
Siellä oli tilaa hengittää.
Ihailin hyvin ja tehokkaasti suunniteltua tilankäyttöä.
Ei mikään helppo pohjapiirustus vinoine mataline kattoineen ja kulmauksineen.
Ullakkokerrokseksi varsinainen haaste.

Kaikki "viat" ja "virheet" oli käännetty voitoksi.
Hivelin tanskalaisen tuolin sametinpehmeää kaarta allani,
enkä malttanut keskittyä odotushuoneen tuoreisiin(!) lehtiin ollenkaan. 
Ahmin estetiikkaa ympärilläni.
Onnistunutta väriharmoniaa.
Seinään hyvin diskretisti upotettuja iHärveleitä.
Jokaista harkittua yksityiskohtaa.
Tunsin leijuvani avaruudessa.
Jossain toisessa todellisuudessa.
Ihannemaailmassa.
Tuli lämmin ja turvallinen tunne.

Kaikki tilaan valitut esineet ja huonekalut olivat merkityksellisiä.
Kauniita sekä toimivia, mutta yllätyksellisiä.

Nautin joka huokosella paikasta huokuvasta hyvästä energiasta.

Mieleen pulpahti Finn Juhlin ajatus siitä että kauniilla esineillä ei voi luoda onnea, 
mutta onnea voi koko lailla tuhota huonoilla esineillä.
Sama ajatus pätee kaikkeen ympärillämme olevaan.

Ympäristöllä on suora vaikutus ihmisen vireeseen.
Käpälä pystyyn kuka ei ole ikinä jonottanut 
odotushuoneessa jossa kaikki on beesinväristä.
Seiniä, mööpeleitä, ihmisiä, ääniä ja oloa myöten. 
Tilassa joka saa terveenkin sairastumaan.

Ekaa kertaa olisin halunnut jäädä hengailemaan 
dermatologin vastaanotolle vielä tapaamisen jälkeenkin. 
Ja odotan innokkaana milloin pääsen uudestaan.

Huomenna pidän taas huolta itsestäni.
Aloitan tasan tarkkaan ympäristöstäni.







Monday, December 2, 2013

Luukku kaks!


Tästä tulikin tämmönen yölinjalaisten ihan oma joulukalenteri.
Suomessa ollaan jo kolmannessa luukussa,
kun täällä Kukkulandiassa ollaan vielä kakkosluukulla...

Hurja vauhti päällä koko päivän,
monenmonituista asiaa päällekkäin hoideltavana.
Kun poikaset vielä hampipesuaikaan anoivat silmät suurina että tehdäis jälkkäriä,
antauduin.

Sulin korkkaamaan kaapissa pölyttyneen anopin antaman suklaafondyysetin 
ja pilkkomaan mangoa, banaania, omenaa sun muuta
sillä päätin olla edes hetken läsnä.
Siitähän tässä hommassa oikeastaan on kyse.
Joulukuussa etenkin.
Se oikea oleminen ja eläminen tuppaa unohtumaan.
Kun kiire kiristää leukapieliä.
Ja pipoa.

Ps. Jäiset metsämansikat ja vadelmat olivat parhaita.
Parasta oli se iloinen puheenpulputus ja poikasten nauru.
Ilmeet kertoivat sen mikä tässä elämässä on tärkeintä.









Sunday, December 1, 2013

Luukku Yks!


Tänään on jo joulukuun eka päivä.
 Härreguud.
Joulukorttieni piti tulla uunista ulos jo marraskuussa.
Osa piirustuksista oli valmiina jo kesähelteellä,
mutta tällaista tämä elämäntaiteilijan elo täällä veroparatiisissa on.
Ihan sukasta välillä.
Kun ei ole jemmassa sukanvarressa.
Hyvänkään päivän varalle.
Onneksi elämä on sitäkin rikkaampaa ns. muilla tasoilla.
Ja luovaa. Oikein luovaa taiteilua joskus.
Meinasin heittää jo hanskat tiskiin,
mutta kun ne kerta ovat jo valmiita,
niin tehdään niistä vaikka tämmönen joulukalenteri.
Ja jos IHME tapahtuu,
niistä tulee vielä postikortteja.
Vaikka sitten ens jouluksi. 
;) 
Universumi, 
anybody home?!


Wednesday, November 20, 2013

Äiti perkele mis oot?



Lukioaikojen vekkihameinen äidinkielenopettaja takoi aikoinaan kalloihimme, 
että arvokkain perintö jonka voimme lapsillemme antaa on suomen kieli.
En ollut ehkä kuivakkaan opettajan lempilapsi,
vaikka hänen hämmästyksekseen (tai harmiksi) laudaatturit lurittelinkin,
mutta fiksua neuvoa olen noudattanut kuuliaisesti parhaani mukaan.

Olen puhunut lapsille vain ja ainoastaan suomea alusta asti.
Suomi on heidän äidinkieli, 
vaikka sosiaalisen ympäristön 
ja suvun puolesta arjessamme vuorottelee kolme kieltä.
Koulun myötä ranskasta on luonnollisesti tullut heille ykköskieli,
kaksistaan he puhuvat ranskaa
mutta kieli vaihtuu lennosta kun sanat ovat minulle. 

Eilen matkalla kauppaan jäin suustani kiinni
ja poikanen joutui odottelemaan marketin kulmilla himpun liian pitkään.
Puhelin piippasi tekstiviestin.
Meinasin pakahtua vaikka äästä puuttui pisteet:

"Aitii perkele mis oot"

Wednesday, October 30, 2013

Äidin torttu - paras torttu



Tein suolaisia torttuja iltapalaksi.
 Epäilin etteivät mene kaupaksi.
Olin väärässä.
3/4 tykkäs.
Niitä oli enään kolme,
kun ovikello yllättäen soi.
Kun ovikello soi toiseen kertaan,
pöydässä oli enään muruset.
Nyt alkoi himottaa ihan oikea joulutorttu,
luumusilmällä.
Voi kun joulupukki lähettäis.
 Sitä epämääräsen näköstä tököttiä.
Täältä sitä ei saa.


Ihmettelin viimepäivien jättimäiseksi paisunutta kävijämäärää.
Ettet vaan ollut sinä, 
joka löysit itsesi täältä naputeltuasi hakusanoiksi 
nuolin äidin torttua ?!?

Suomen kieli on todella ainutlaatuinen.
 Meitsi täällä vääntää torttua ja toiset vielä syövät niitä.





Saturday, October 26, 2013

Mokat



Vaikka uni tuli vasta kolmen pintaan, heräsin kuin tikka aamuviiden kellonsoittoon.
Kurkkasin keittiön ikkunasta ulos, pirskatti, nyt ei olisi aikaa juoda kahvia,
sillä siellä kaveri jo odotteli autossaan ikkunat huurussa.
Masiina oli kyllä kuumana 
ja hetken mielijohteesta kekkasin ottaa kahvin mukaan.
Siinä posliinikupissa.

Tunti myöhemmin seisoin unisessa horkassa ulkokirppiksen buffetin luukulla.
Tilasin vakioespresson ja täysin vastoin tapojani kroissantin.
Leidi mumisi hinnan ja kaivellessani lompuukia jouduin kysymään hintaa uudestaan.
Cinq trente!, nainen kajautti toistamiseen.
Vieressäni kahviaan hörppivä nainen huudahti kysyvästi Cinq trente?!, 
 onko espresso ja kroissantti muka kalliimpi kuin tavallinen kahvi ja kroissantti?
Buffettinainen vastasi että ei tietenkään, nehän on samanhintasia.
Vieressäni seisova rouva huomautti että häneltä he laskuttivat vain Quatre trente...
Johon madame tiskin takana tiuskahti että ainahan se on ollut Quatre trente!
Rouva vieressäni katsoi hölmistyneenä minua ja kahvilanemäntää,
 ja lopulta kysyi minulta että mitä minä oikein kuulin.
Vastasin että Cinq trente
ja buffetinpyörittäjä katsoi meitä molempia epäuskoisesti.
Vierusrouvani pyöritteli silmiään ja puuskahti että hänelle se on ihan sama,
onko se nyt Cinq trente vai Quatre trente, kunhan se nyt vaan on jompikumpi.
Mutta halusi vain varmistaa etten minä joudu maksamaan ylihintaa
tai onko hän kenties maksanut liian vähän.

Seurasin tätä jumalallista näytelmää ikäänkuin ulkopuolisena,
vaikka koko homma keskittyi juuri siihen kuinka monta kolikkoa kupeestani kaivaisin.
Ihan sama, kunhan saan sen espresson nokan eteen ja äkkiä.

Yhtäkkiä mua alkoi naurattaa niin helvetisti.
Seuraavaksi hirnui kahvinaapuri ja lopulta hekotti myös buffetinpitäjä.

Huomasin lähtiessäni että espressoni olikin pitkä tavallinen kahvi,
hipoi huomattavasti korkeammin reunoja kuin naapuritädin normaali kahvi.
Arvatkaa käännyinkö takaisin?







Friday, October 25, 2013

Check-in




Mietin usein että elämä on kuin matka.
Ja matkalla on kassi.

Joillain se on olalle heitetty höyhenenkevyt nyssykkä,
jotkut raahaavat saamarin painavaa kivirekeä.

Matkatavaroissa kulkevat mukana kaikki 
saatu, opittu, koettu ja löydetty.
Kassiin kerääntyy vähän kaikenlaista matkamuistoa.
Hyviä ja huonoja elämyksiä.

Wow, 
kaikkea sieltä kassista löytyykin.
Se mitä ei löydy, sitä ei välttämättä edes tarvitse.

Tekee hyvää välillä istahtaa tienposkeen 
ja tehdä pieni kriittinen inventaario.
Check-in.

Käydä läpi koko kassi - asia kerrallaan.
Vieläkö mä tartten tota ja tätä.
Mikäköhän tää on?
Onko toi juttu edes mun?
Mihin mä näitä juttuja tarvitsen?

Kaikkea ei tarvitse raahata mukanaan.
Varsinkaan niitä raskaita kivenmurikoita.
Ne voi laskea tienposkeen.
Askel kevenee
ja matka taittuu mukavammin.

Joskus tekee mieli luopua kokonaisista matkalaukuista
ja hommata uusi reppu uusiin seikkailuihin.

Ps. Kantsuu kurkata myös sisätaskuun.








Thursday, October 24, 2013

My men

Mitä tapahtuu kun päättääkin säästää kaikki viikkikset, synttärilahjarahat sun muut?  

Wednesday, October 23, 2013

Asiasta kukkaruukkuun


Istuin työhuoneessa piirtämässä kuvitusta erään lehden joulunumeroon ja musteen kuivuessa venyttelin vähän käsivarsia. Katseeni osui olkkarin nurkassa kasvavaan aloe veraan. Herranjestas kuinka se olikin hujahtanut. Navetasta tarttunut kukkaruukkuna toiminut läkkiämpäri näytti käyneen pieneksi, emokasvin juurella kasvoi useampi uusi sukupolvi. Muutenkin koko hässäkkä näytti yhtäkkiä suhteettoman suurelta ikkunan eteen työnnetyn viilusenkin päällä. Oikeastaan se minisenkkikin oli ihan törppö siellä nurkassa, aivan liian korkea suhteessa ikkunaan.
Noh, joka tapauksessa mullat pitäisi vaihtaa ja yrittää löytää joku matalampi ja leveämpi ruukku. Mieluiten tietty samanlainen kun työhuoneessa villisti puskevalla peikonlehdellä. Simppeli valkoinen sylinteri. Piirsin siltä istumalta oikein havainnekuvatkin, ennen ja jälkeen ruukun. En sitten ehtinyt näyttää näitä miehellekään, mutta meinasin pyörtyä kun mies porhalsi parin tunnin päästä kotiin suuri valkoinen sylinterinmallinen kukkaruukku kainalossaan...Iltapäivällä meinasin pyörtyä uudemman kerran kun hän vapaaehtoisesti ja omasta aloitteestaan ryhtyi vaihtamaan niitä multia uuteen ruukkuun.
Onkohan se oppinut lukemaan mun ajatuksia?Vai onko tämä sitä kosmoksen myötätuulta osa x? Olkoon vaikka x-files, jos tämä jatkuu näin kätsästi. 





Kuvissa muuten nakottaa se uusi jalkalamppu ja sohvan takainen seinä on ekassa kuvassa juuri niin mattamusta kun se oli kun tänne kotiin muutettiin. Alussa se oli ihan ookoo, mutta sinapin nahkasohvan kanssa se tuntuu raskaalta. Ja messinkikannattiminen 50-luvun hylly on ihan turhanpantti. Kerää vaan mielettömät määrät tilpehööriä ja pölyä. Kirjoja siihen ei uskalla laittaa, tulee muuten koko seinä alas. Senkki ja hylly saavat löytää uudet kodit ja toi seinä kyllä maalataan. Jotain freesiä ja pirtsakkaa. Valkoista vai jotain muuta? Himosisustajat ja värisilmät siellä hohoi!

Sunday, October 20, 2013

Taivaanlahjat?



Kun taivas synkkenee, 
on parasta keskittyä elämän pieniin prioriteetteihin oikein antaumuksella.
Huomata, että on asioita joita pystyy hallitsemaan alusta loppuun. 
Kun tili on tyhjä,
pöytä ja pää on täynnä keskeneräisiä projekteja, 
joiden eteenpäinvieminen on kiinni itsestäriippumattomista asioista,
tuottaa suunnattonta tyydytystä saada hoidettua joitain asioita loppuun asti.

Kuten esimerkiksi vaatekaapin sisällön järjestäminen. Sateenkaaren väreissä.
Muistaakseni sateenkaaressa ei ole valkoista ja harmaata.
Mutta nyt siinä on.
Asut ovat sotilaallisessa järjestyksessä ja (melkein) kaikille on paikkansa.
Kassillinen lähtee kiertoon ja Kesävaatteet kaapin päällä somissa ruudullisissa laatikoissaan.
Hyllyillä pitkähihaisia, villapaitoja- ja sukkia sun muuta syksyistä lämmittävää.

Inventoidessani sisältöä tajusin että kaapista puuttuu vielä löysä villamekko
ja rento paksuneuleinen villatakki.
 Molemmat mieluiten harmaina, kiitos.
Sielun silmissäni näin itseni jo niihin pukeutuneena
ja ymmärsin että kokonaisuudesta uupuu myös nahkasaappaat,
vaikken sitä oikein halunnut itselleni myöntääkään.
Perheen budjetti ei vaan nyt mitenkään kestäisi.
Paras unohtaa koko juttu.
Mennään niillä mitä on.

Petaessani sänkyä huomasin että uusimpaan aluslakanaan oli ilmaantunut reikiä.
Toruin syyllistä, mutta ei ne reiät siitä umpeudu.
 Sitten kääriydyin sohvalle huopaan lukemaan 60-luvun sisustusopasta.
Alkoi olla hämärää ja sytytin karttapalloon valon.
Siristellessäni valaisinosuutta läpi tajusin että niin se on!
Tarvitsemme olohuoneeseen kahden artikuloitavan spotin jalkalampun. 
Yks ylös tekemään tilantuntua ja toinen alas antamaan lukuvaloa.

Seuraavana päivänä naapuri soitti ovikelloa.
Pyysi mukaansa hyväntekeväisyysmyymälään.
Tulin kotiin hervottoman kokoisen säkin kanssa.
Siellä oli mm. ne unelmieni nahkasaappaat, 
harmaat(!) villamekko- ja takki ja aluslakana.

Aamulla mies oli kadonnut ollessani suihkussa.
Tunnin päästä se tuli takaisin,
kiikuttaen kahden spotin jalkalamppua kainalossaan!
Toisessa kainalossa oli tämä

Mistä se tiesi?! 
No eihän se tiennytkään, ei mitenkään voinut, 
kun en ollut ehtinyt vielä kertoa näistä mun tarpeista ja suunnitelmista.
Linjat näköjään toimii silti,
mitä lie telepatiaa, tähtienkiertoa ja universumin järjestystä.

Välillä sen unohtaa kun menee päin prinkkalaa, 
mutta joskus se muistuttaa itsestään esimerkiksi juuri näin.
Täytyy vaan tietää mitä haluaa
ja antaa sen tulla mitä kautta sitten tuleekin.

Kiitos sulle sinne kuka näitä materia-asioiden kiertoa siellä diilaileekin!


Ps. Kuva on osa yhtä ajankohtasta projektia... :)






Thursday, October 17, 2013

Tiedotusluontosta


Kusti on joko 
a) eksynyt 
b) kidnapattu
c) matkoilla
d) hukannut postin
e) ryöstetty
f) ihastunut mun piirustuksiin

Viimeksimainittu olisi kovin imartelevaa, ensimmäinen inhimillistä vaikka hyvin epätodennäköistä kuten pari muutakin hypoteesia. MUTTA. Mene ja tiedä, totuus on tarua ihmeellisempää. Toivottavasti hukatut duunit, kortit sun muut lähetykset ovat menneet tarpeeseen! Hasardiahan ei ole. 

Töiden viralliset tilaajat ovat kuitenkin joutuneet vahtaamaan postilaatikolla tovin jos toisenkin, ihan Jäämaata myöten. Homma hoidossa ihanaiset, Kusti lähti tänään polkemaan uutta satsia puumerkkiä vastaan. Geepeeässä kainalossa ettei eksy matkalla ja vaikka eksyisikin, me löydetään se! Kartan mukaan sillä on valtameriäkin ylitettävänä, hyvää triathlontreeniä... ;) 

Tuplaantuneet lähetyskulut kirpasi Mattia kukkarossa ja jatkossa joudun vähän fiksailemaan tulevien tilausten hintoja ettei ihan menisi tappion puolelle koko homma. Kyllä me jotain keksitään.
Onhan se parempi että tulee varmasti perille, eikö?

Eikä tämä mitään, ajatelkaa niitä nuoria italialaisia rakastavia joiden posti oli hukassa sellanen seitkyt vuotta...

Että suhtkoht hyvin pullat uunissa vaikka tässä ihan naapurimaassa ollaankin. 


Tuesday, October 8, 2013

Kun vähiten odottaa



Kurkkasin tänään postilaatikkoon
ja meinasin pyörtyä.
Siellä ei ollut laskun laskua 
vaan paketti!
Enkä ole edes tilannut mitään. 
Siis teoriassa,
mutta lahjan lähettäjällä on näköjään
selvännäkökykyjä...

Paketista löytyi 
kauniisti pinkkiin nauhaan viikattu tekstiili.

Yksi toisensa jälkeen tosi rakkaudella töpöteltyjä 
siroja mustia kolmioita valkoisella puuvillalla.

En raaski avata sitä vielä.
Se on niin kaunis.
Jo pelkkä ajatus ja teko on niin kaunis
että melkein pakahdun.

Tällaset yllätykset on NIIN parhaita!

Tuijariikalla on tässä näppinsä pelissä.
 (en saa sua linkitettyä!?) 
OOT TÖRTSYIHANA.
❤❤❤


Thursday, October 3, 2013

Kattilassa



Jollei se ole 
lusikkalaatikossa,
niin se on 
kukkaruukussa,
sukkalaatikossa,
pyykkikorissa,
repussa,
kauppakärryssä,
vaatekaapissa,
tyynyn alla,
matkalaukussa,
pussilakanassa,
lavuaarissa,
jääkaapissa,
kastelukannussa,
roskiksessa,
pyykinkuivaustelineessä,
maton alla,
wessanpöntössä,
pesukoneessa
tai kattilassa

Kaikki käy.
Kunhan on pientä ja ahdasta.
Tänään se istui ensimmäisenä ruokapöydässä
kun huusin pesuetta syömään lohta.
Nyt se pötköttää tässä mun vieressä.

Luulin etten tykkää kissoista.
Mutta eihän tuo mikään kissa taida ollakaan.
Se on Persoona,
Isolla Peellä,
joka on syntynyt poikasten vaatehuoneessa.
Me ollaan sen perhe
ja se on yksi meistä.

Se rakastaa kalaa
ja erityisesti posliinikupista.
Sillä on tyttöystävinä identtiset kaksoset.
Mun oikean ja vasemman jalan tossu.
Unileluna lapsilta pöllimänsä pikkunallukka
jota se riepottelee ja paapoo.

Kun meille tulee vieraita,
se hakeutuu seuraan kuuntelemaan juttuja,
on nukkuvinaan,
korvat höröllä.

Se nukkuu missä vaan,
useinmiten jonkun meistä kainalossa.
Tai jaloissa.
Tai mahan päällä.

Kun jokin on jollain hullusti,
se vaistoaa sen heti
ja tulee kehräämään viereen.
Asettaa pehmeän vaaleanpunaisen tassunsa poskelle
ja vinkkaa silmää.
Sillä on myös hyvä huumorintaju.