Pages

Wednesday, June 26, 2013

Kun seinät kaatuu päälle



Nappasin kuvan viimeisimmästä sulkalöydöstäni
ja hörpin tyytyväisenä aamukahvia, ajatukset kiirien päivän askareissa.
Listasin mielessäni hommia joihin tarttuisin seuraavaksi,
kunnes katseeni osui työpöytäni takana olevaan seinään.

Hieraisin silmiäni.
Oliko se jotenkin ihan vinossa ja kuprulla?
Kyllä se perkele oli.
Nousin pöydälle seisomaan ja kurkkasin kurtun taa.
Helvetia soikoon, että tuli kiire - seinät kaatuivat päälle!
 Kirjaimellisesti.

Kosteat kerrostumat sadan vuoden ajalta rullasivat alas ihan itsestään.
Kellastuneet tapettikerroksien liuskat muistuttivat koivuntuohta.
Rutikuivaa ei löytynyt. Vielä.
Sillä siihen ilmestyi itse para! ;)

Päivän itsesuggestiopiisi.

It's all about soul. And attitude. On on.



Saturday, June 22, 2013

Tuli...tikusta asiaa



Tänään tuli koti-ikävä.
Se leimahti kuin tulitikkua raapaistessa.

Joka toisen statuksessa sytyteltiin kokkoa 
ja lämmitettiin saunaa järven rannalla.
Veisteltiin vihtoja ja savustettiin lohta.
Katseltiin järvestä peilautuvaa tyyntä rantamaisemaa. 
Lapin kullan väreissä.

Prkl kuinka kliseistä, mutta niin kotoista ja rauhoittavaa.
Sitä perisuomalaista sielunmaisemaa.

En muista koska viimeksi olen viettänyt oikeaa mökkijuhannusta.

Katsellut kokkoa ja kerännyt kukkasia tyynyn alle.
Saunonut puusaunassa, kuunnellut kuikkia laiturilla
ja pulahtanut yöuinnille.
Kukkunut läpi yöttömän yön.
Yhdessä auringon kanssa.
Sydämelle tärkeiden ihmisten kanssa.

Kovin ikävä iskee aina juhannuksena ja jouluna.
Ja väistämättä silloin kun rakkailla on juhlapäivä.
Kuten tänään.
Parhaalle isille parhaat synttärionnittelut,
oltaispa me siellä sun nuuskuteltavina!

Yhdeksäntoista vuotta sitten seisoin reppu selässä lentokentällä.
Aavistamattakaan montako siltaa tuikkaisin tuleen astuessani lentokoneeseen.
Kuinka menneeseen ei olisi enää paluuta.
Kuinka mikään ei olisi enään koskaan entisellään.

Munhan piti tulla vaan käymään täällä. 
Moikkaamassa rakasta ystävää.
Tänään saman ystävän iloinen viesti sai hymyilemään ja silti vähän haikeaksi.
Tiedusteli joko juhannuskoivut koristavat terassienpieliä. 
(Re: No ei korista, mutta ränniä pitkin ne näköjään kasvaa itsekseen! ;))
Tämä samainen ystävä istuu itse juuri nyt puutarhakeinussa mökkinsä pihalla,
siideri kädessä ja raffelipussi toisessa. 
Mökin seinällä raksuttaa käkikello.

Meillä täällä Kukkulandiassa on ihan normi päivä.
Duunia tänään ja huomennakin.
Poikasilla vielä pari viikkoa koulua ennen kesäloman alkua.
Onneksi yksi rakas pesueineen parkkeeraa pian visiitille.
Maltan just ja just odottaa.






Friday, June 21, 2013

Käärme paratiisissa II





Eihän se mikään anakonda ollut,
mutta hyvä etten astunut päälle.
Ihan oikea käärme kuitenkin.

Kiemuralla keskellä lastenhuoneen lattiaa.
Eikä kuulemma kovin vaarallinenkaan.
Yleensä.

Arvoitukseksi jää miten se on matkustanut meidän kotiin:

a) mun kainalossa kulkeneessa rantakassissa
b) jonkun meidän niskan ympärille heitetyssä rantapyyhkeessä
c) jonkun meidän uikkareissa

Ehkä en halua edes tietää.

Faktaa on se, että se on tarttunut mukaan eiliseltä uimareissulta. 
Eli sen on täytynyt viettää kokonainen yö meidän nurkissa.
Ihme on se, että kissa ei roudannut sitä mun tyynyn alle.

Mitä jos niitä onkin enemmän?
Arvatkaa kuka päivystää kumpparit jalassa?
Arvatkaa kuka ei uskalla mennä nukkumaan ollenkaan?







Monday, June 17, 2013

Seuraavassa elämässä



Istuttiin poikasten kanssa auringonlaskussa terassilla.
Taivas näytti tulimereltä ja O kysyi mikä on se maailman pienin lintu.
Se joka osaa lentää peruuttaen.

Kolibri, eka mieleenjuolahtanut vaihtoehto kelpasi.
O ilmoitti seuraavassa elämässään haluavansa syntyä eläimeksi.
Nimenomaan kolibriksi,
sillä se on niin pieni ja nopea että voi mennä ihan minne vaan.

Itse näin pienenä paljon todentuntuisia unia joissa lensin linnun lailla.
Kohotessani yhä ylemmäksi muistan tarkasti kuinka kaupunki piirtyi yhä pienempänä alapuolellani.
Monesti syöksysukelsin myös mereen ja tunsin suolan ja savisen liejun sieraimissani.

Ehkä se olikin entisessä elämässäni?
Kalalokkina?!

Lintuna voisin olla suuri ja komeasulkainen kotka.
Toisaalta pötköttelisin mielelläni päivät pitkät tiikerinä tai leijonana kuumalla savannilla.
Välillä vähän karjahtelisin pitääkseni laumani koossa ja huiskisin häntääni.

A:n mielestä olisi rennompaa olla kissa.
Ruokapuoli hoituisi iisimmin, eikä niin helposti tulisi saalistetuksi.
Hyvä pointti.

Aamulla heräsin kehräävän karvaisen otuksen lämpöön.
Kissa oli käpertynyt kainalooni odottamaan, että saisi aamupalaa.
Tökki kuonollaan että vähän rapsuttelisin.

Elämä kissana olisi ihan varteenotettava vaihtoeho.

Mikä sinä olisit?

Päivän piisi:


Saturday, June 15, 2013

Hattaraa, minttua vai ruohoa?





Pelkäsin että siitä tuli punainen 
kun mies laittoi arvaamaan minkä väriseksi oli sen maalannut.

Vuoden se ehti pyöriä käyttämättömänä nurkissa.
Pääasiassa terassilla,
vaikka viime kuukaudet keskellä olkkaria.
Siinä ikuisuusprojektien kasvavassa saarekkeessa.
Vieraat jo kuvittelivat voivansa tuprutella sisällä,
luulivat sitä turbokokoiseksi tuhkakupiksi.
Samanmallinen se kyllä on, jalka ja kaikki.
Alkuperäinen lohkeileva oranssi maali kertoi
miltä vuosikymmeneltä se on kotoisin.

Kyseessä on taas yksi niistä miehen löydöistä.
Korostan, että kyse ei ole sellaisista sisustustoimittajien kuvailemista löydöistä
 joita löytää kun kävelee kauppaan sisään ja lyö rahat tiskiin.

Löytö on jotain hylättyä.
Jotain sellaista joka näyttää kurjalta ja kaltoinkohdellulta
jollain epämääräisellä laitakadulla.
Ja jonka joku sitten löytää ja korjaa talteen.
Nimenomaan korjaa, sillä usein niitä löytöjä täytyykin vähän fiksailla.

Tuskin oli maali kuivunut kun hiilet hohkasivat jo punasina.
Olin toivonut ettei toivottomalta vaikuttanut korjausprojekti saisi tulta alleen,
jotta se löytäisi tiensä takaisin jollekin kadun laidalle jonkun toisen löydettäväksi.
Ruohonvihreä pinta sai syömään sanani.
Se maastoutuu vihreän vartensa ansiosta näppäristi terassilla vallitsevaan viidakkoon.
Omppupuun ja vattupensaan väliin.

Toinen sellainen löytöprojekti on punainen.
Jos oikein tarkkaan tihrustaa, 
kovia kokeneen pinnan alta paljastuu myös oranssin sävyjä.
Kaikkien pintakerrosten perusteellinen poisto taitaa jäädä,
jos vielä tänä kesänä aiotaan kattaa pöytä koreaksi 
nautiskellaksemme ensimmäisen löydön grillaamia antimia.

Nyt kun mies on tarttunut pensseliin se on tartuttava tilaisuuteen.
Laitetaanko hattaraa, minttua vai ruohoa?!? 
Mikä sopis terassin betoniseen lattiaan parhaiten?
Vaiko jotain ihan muuta? Ehdotuksia??
HJÄLP!




Friday, June 14, 2013

Taikahelmiä




Tervetuloa kotiin Aurinko!

Heitin 9kk:n kärvistelyn jälkeen talvipompan nurkkaan
ja pääsin vihdoinkin hiplailemaan kesävaatteita ihan tositarkoituksella.
Samasta kaapista löytyi muitakin aarteita.
Kuka nämä tänne on tunkenut?!
Onko nämä kaikki muka mun?!
Niin harvoin niistä mitään käytän.
Paitsi kausiluontoisesti.
Ja korkeintaan yhtä kerrallaan.

Erityisen heikkona olen vähän kömpelön näköisiin 
alkuperäiskansojen käsintekemiin koruihin.
Koristautumisriitin lisäksi niillä on myös selkeä funktio.
Anopilta aikaa sitten saatu Masaï-soturin kaulakoru on juuri sellainen.
Ripustan sen kaulaan lähtiessäni sotatantereelle.

Pienen pienien yksitellen pujotettujen helmien rivit muodostavat 
värikkään ja täydellisen syklisen kokonaisuuden.
Epätäydellisyys selkeästi kuuluu harmoniaan.

Koruun on latautunut paljon rakkautta, 
runsaasti kärsivällisyyttä

ja ripaus taikavoimia... 


Wednesday, June 5, 2013

Tunne vie


    
 Tein testin.
Sellaisen tyypillisen netissä täytettävän "naistenlehtitestin",  
jossa karu totuus selviää ihan vain pariin kysymykseen klikkaamalla.

"Olet tunneihminen! (jep)
Kotisi on aina kuin pyörremyrskyn jäljiltä. (nii-i) 
Vaikka arvostat siisteyttä, (ei uskois)
on sinulla ongelma sen kanssa, että vihaat siivousta syvästi. (auts)
Murehdit kuitenkin turhaan sitä, mitä läheisesi kodista ajattelevat, 
sillä loppupeleissä jokainen pitää kotinsa juuri sellaisena 
kuin missä itse parhaiten viihtyy. (ai jasso)  
Olet sitä tyyppiä, jota voi koska tahansa pyytää mukaan, (no totta helkutissa)
sillä tartut tilaisuuksiin epäilemättä ja moni kadehtii elämänjanoasi. (niinkö?)
Joskus olisi kuitenkin hyvä, että pysähtyisit pohtimaan tarkemmin tekojesi seurauksia." (hmph)

Tunnustan. 
Tuuli vie.

Perjantaina kurkussani oli kaktus,
silmät seiso päässä, 
nenä vuoti kuin Esterin ahteri.
Sadekauden kunniaksi lenssu tuli kylään.
Oli myös se aika kuukaudesta 
että olo oli muutenkin kaikinpuolin hurmaava.
Odotin lauantai-iltaa kuin kuuta nousevaa,
 päästäkseni vihdoinkin pötköasentoon.


Samana iltana töistäni pyydettiin järjestämään tiistaiksi mininäyttely. 
Tällaisena "tunneihmisenä" kuulin hihkaisevani iloisesti oui, bien sûre!.
Järjenäänestä tietoakaan.
Se siitä viikonlopusta ja horisontaalista lepuutustilasta.

Kuvassa esiripustuspähkäilyä.
(olkkarin pöydän ääreen raivatusta metrin tilassa)
Nyt ne ovat esillä siellä näyttelypaikassa.
Oli kiva ilta.
Silmät seisoo edelleen päässä ja  
ajattelin vihdoinkin pistää hokkarit oikoseksi tohon samalle olkkarin pöydälle.
Mutta ei ehdi.
Kuulin juuri että meille on tulossa parin tunnin päästä ystäviä syömään sushia.

Ulkona paistaa vihdoinkin aurinko,
ja kohta mä säntäilen ympäri kämppää yrittäen saada tän huushollin 
siihen malliin että uskallan päästää vieraita sisään.