Pages

Wednesday, July 10, 2013

Päivän pimpaus



Aamuinen viesti muusikkoystävältä sai hymyilemään.
Kertoi löytäneensä mun japanilaisen kaksoissisaren.
No vihdoinkin!
Tupeekin on ihan samaa kaliiperia.
Väri vaan toinen.
Tänään viesti saa mut iloiseksi, 
mutta pienenä olisin saattanut hyppiä silmille.

Ala-asteella kiusattiin vinojen silmien takia.
Marssin harrastamaan itämaista kamppailulajia
muistaakseni ihan vain siitä syystä että osaisin puolustautua.
Pistää pottuilevat kiusaajat nippuun.
Valmentaja oli pieni pippurinen mies nimeltä Per-Uno.
"Peruna" kuten mies itseään kutsui.
Samoilla tunneilla kävi eräs ihana Rosa ja kolme Ville Valoa.
Yksi mursi mun pikkuvarpaan. 
Juuri siitä tais tulla isona muusikko.
Villestä, ei mun varpaasta. 


Treenasin parhaimmillaan neljä kertaa viikossa Stadionin tornin dojolla.
Äiti ompeli natsoja aina uuden värisiin vöihin ja jaksoi huomauttaa
 että treeneistä tarttunut kävelytyyli näytti siltä että paskat olisi tullut housuun.
Höpöhöpö.
 Olin vain tiedostanut omistavani kaksi jalkaa joiden tulisi pysyä tasapainossa.
Kaikissa elämäntilanteissa.

Fyysistä harjoittelua täydensi henkinen oppi.
Sen omaksuttuani ei ole tullut enää tarvetta niputtaa.

Vaikka kulkisin vinosilmäisenä maailman ääriin.
 Kierrätyskeskuksen lumppukasasta löytynyt papanpieremä pyjama päällä.


  

Tuesday, July 9, 2013

Voi kukkia!



Eräs entuudestaan täysin tuntematon rouvashenkilö 
päivitteli hollantilaisen suunnittelijan laserleikattuja kukkavalaisimia:
 "Ooh les fleurs! C'est ce que j'aime le plus au monde!" 
Hänen ympärillään olevat ihmiset mulkaisivat paheksuvasti ystävätärtään, 
"...après les gens bien sûr..." nainen sopersi yrittäen turhaan paikkailla lipsahdustaan. 

Ymmärsin mitä rouva tarkoitti sanoillaan. 
Kasvien ja kukkien kasvattaminen on haastellista hommaa 
ja kuitenkin hemmetin palkitsevaa.
Onnistuminen synnyttää samankaltaisia tunteita kuin lasten kasvattaja voi kokea.
Mutta mikroskooppisessa mittakaavassa. 

Tunnen suurta hellyyttä katsellessani kasveja ja kukkia 
jotka olen osannut pitää hengissä, 
ja saanut joskus jopa kukoistamaan. 

Erityisen ylpeä olen siemenestä asti kasvattamistani, 
sillä matka siemenestä kukkaan on pitkä. 
Pelkkä multa, valo ja vesi eivät aina riitä. 

Siemen itää jos maaperä on kyseiselle lajille kyllin hedelmällinen ja sovelias.
 Täytyy osata valita juuri oikeanlainen kasvualusta. 
Auringonvaloakin täytyy olla, muttei liikaa.
Jotkut elävät polttavasta paisteesta, 
toiset toivovat kasvavansa varjossa. 
Ja sekin muuttuu kasvukauden mukaan. 

Vettä ja ravinteita täytyy osata säännöstellä tarpeen mukaan. 
Juuret eivät saa kuivahtaa eivätkä kastua liikaa, 
sillä ne pitävät kasvin pystyssä matkallaan kohti valoa. 

Tänä vuonna siemenistä onnistuivat 
krassi, rinkelblumma, sitruunapisara, greippi ja sitruuna. 
Lupiini ja salkoruusu ovat vielä vauvavaiheessa, 
kukkivat sitten ehkä ensi kesänä. 

Vanhemmat jo monet vuodet hengissäsäilyneet 
laventeli, salvia, persilja, ruohosipuli, 
vadelma, mustaherukka ja omenapuu ovat jo uhmaiän ohittaneita. 
Omenapuu antoi viime kesänä jo yhden omenankin 
ja tänään keräsin vadelmapuskasta ja mustaherukasta pienen kulhollisen marjoja. 

Sitten ovat vielä kesälapset erikseen. 
Basilika, kesäkurpitsa ja pelarkuunia. 
Kaikki ovat viihtyneet erinomaisesti. 
Rakkautta on riittänyt tasapuolisesti. 

Elämänluomisen tarve on takuuvarmasti taltioitunut ihmisgeeneihin.
Me vain taidamme toteuttaa sitä tarvetta jokainen eri tavoin.

Ps. Tarkkasilmäiset ovat saattaneet jo huomata kuvan sarjiksen ilmestyneen,
uusille lukijoille tiedoksi että Nanaista voi bongata Suomessa mm. Me-lehdestä.
Niitä kuulemma saksitaan jääkaapinovia koristamaan, mikä on enemmän kuin suotavaa. 
Ootte varsin ihanoita.