Pages

Wednesday, September 25, 2013

Pasmat sekaisin

Pakko myöntää että mulla meni pasmat ihan sekaisin kun Jarkko käveli alastomana ikkunaan Runeberginkadulla. Vasta eilenhän se oli vielä Brysselissä vähän venähtäneellä "työmatkallaan" yhdessä Marjatan, firman tähtijuristin kanssa. Ihan Marre vaan näin meidän kesken. Jarkon vaimo Kiira oli jäänyt kotiin hoitamaan huushollia. Kiiran mies Kimmo oli jäänyt kotiin hoitamaan lasta, jotta vaimo Kiira pääsi viettämään hilpeätä tyttöjen iltaa Cuplaan. Jättiläismäinen timanttisormus vasemmassa nimettömässä välkehtien Kiira kohotti maljaa ja hymyili peilin kautta Jarkolle, Tosimies-firman salskealle ponnaripäiselle remonttireiskalle. Jarkko hymyili takaisin, kauniille suomenruotsalaiselta näyttävälle burberrynaiselle.

Sitten toinen hämmentävä juttu. Viime viikolla vielä se pitkäjalkainen graafikko, Anna eleli kissojensa ja huikentelevan taiteilijamiehensä kanssa boheemisti Huvikumpumaisessa puutalossa Marjaniemessä. Silmänräpäyksessä Annasta onkin sukeutunut vannoutunut kaupunkilainen ja sinkku, joka ei liiku urbaania Bermudan kolmiotansa kauemmaksi. Mitä nyt korkeintaan Hietaniemen hautausmaalle ja joskus ehkä Lauttasaareen aina yhdessä uskollisen koiransa kanssa. Anna on muuten ruuan ystävä ja loistava kokki itsekin. Hänen herkullisia reseptejään kyllä kannattaa kokeilla.

Annan anteeksi pienen poukkoilun, sekä nimien että henkilökuvausten toiston kirjailijalle joka on kirjoittanut niin monta hyvää dekkaria. Ehkä niitä ei tulisi ahmia yhtenä suupalana peräjälkeen. Lukijan uppoutuminen kirjan päähenkilöiden elämään on varma merkki taitavasta kirjoittamisesta. Kerran jopa yksi murhasta epäilty punertavatukkainen pisamainen päähenkilö käveli kaupassa vastaan ja kysyi multa neuvoa... ;)

Toi tossa vieressä on muuten kirjanmerkki, askarreltiin yhdessä poikasten kanssa. He saivat tehtäväkseen toimia koloristeina, kun äiti laittoi kuulemma alunperin ihan liikaa punasta. Katsotaan nyt löytyykö sille edes käyttöä, kun on tää taipumus ahmia kerralla kirja loppuun.


Ps. Se joka sattuu arvaamaan kenen tuotantoa täällä ahmitaan yötä myöten, saa 10 pistettä ja ihan oman kirjanmerkin...

Wednesday, September 18, 2013

Nuku hyvin kulta


Mieluimmin olisin jäänyt kotiin,
mutta velvollisuudet kutsuivat.
Nykäsin rotsin niskaan ja heilautin huivin kaulaan.
Vilkaisin ikkunasta ulkona riehuvaa myrskyä 
ja päättelin että kumisaappaat ovat paras vaihtoehto.

Myöhästyin bussista, mutta pääsin puolmatkaa pyörän pakkarilla.
Käytävälle kaikui tasaista puheensorinaa
harppoessani rappusia kaksi askelmaa kerralla.
Saavuin paikalle viisarin rapsahtaessa minuutin yli kahdeksan.
Sali oli jo melkein täynnä.
Paikoillaan istuvat silmäilivät mattimyöhäsiä
ja mattimyöhäset silmäilivät vielä vapaana olevia paikkoja.
Siellä musiikkisalin perällä.
Tunnistin tuttuja naamoja,
kuulumiset vaihdettaisiin myöhemmin.

Kröhöm et Bonsoir à tous, rehtori rykäisi 
ja ryhtyi kertomaan uudesta koulusysteemistä.
Kuuntelin samaa puhetta jo toiseen kertaan,
ja tuttujen asioiden kertaaminen sai minut haukottelemaan
ja ihailemaan jälleen kerran upean art deco-katon väritystä.

Taitetusta vanerista rakennetut tuolit olivat todella epämukavat istua.
Henkilö joka oli ne hommannut ei varmaankaan joutuisi niissä tuntikaupalla istuskelemaan.
Selkänojan äkkisuora kulma ja liukas pinta edellyttivät erityistä keskittymiskykyä.
Huomasin ihmisten lysyt hartiat,
ihan kuin he olisivat jo luovuttaneet.
Verrattuna urheilulliseen, hyväntuuliseen ja päivittyneen oloiseen rehtoriin,
joka asteli määrätietoisena ja ryhdikkäänä yleisön edessä.

Jännitin selkärangan suoraksi tönköksi etten luiskahtaisi lattialle.
Mietin lapsia musiikkitunneilla,
tuskin ylettyivät polosilta jalat lattialle.
Pystyivätköhän he keskittymään?
Tunsin itseni todella väsyneeksi
ja katseeni alkoi harhailla takimmaisissa penkkiriveissä.
Haa, kolmen vapaan tuolin suora!
Mitä jos noukkisin kamppeeni ja menisin pokkana tyhjälle riville pötköttelemään?
Nostaisin takkini peitoksi korville ja vain ajelehtisin unen maailmaan.

Ihan niinkuin pienenä.
Kun oli lupa nukahtaa ihan minne vaan.
Aina joku toinen pitäisi huolen,
ottaisi kainaloon, 
kantaisi sänkyyn
ja peittelisi.

Suukotellen supsuttaisi korvaan:
Nuku hyvin kulta.


JK. Ja niin, ei se iltama ihan hukkaan mennyt. 
Muistin hereilläpysymisen taikakeinon taidehistorian tunneilta. 
Kaivoin kassista kynän ja raapustelin kalenterin sivuille vähän uusia juttuja. 
Kuten ton ylläolevan kuvan, jonka lisäsin samantien SHOPin sivuille. ;)

Sunday, September 8, 2013

Satamassa



Pitkä kuuma kesä on muisto vain.
Ulkona riehuva syysmyrsky ja sade pyrkivät sisään.
Ja ulos.

Sydän itkee,
vaikka tietää ettei mikään ole sattumaa.

Joskus on luovuttava vanhasta, 
saadakseen tilalle uutta.
Jotain parempaa.
Jotain sopivampaa.
Jotain näköisempää.

Istun satamassa.
Edessäni rajusti vellova aallokko kertoo tunteistani,
samoin yllä kirkuen kaartelevat lokit.

Tunnen siipieni kasvaneen.