Pages

Wednesday, October 30, 2013

Äidin torttu - paras torttu



Tein suolaisia torttuja iltapalaksi.
 Epäilin etteivät mene kaupaksi.
Olin väärässä.
3/4 tykkäs.
Niitä oli enään kolme,
kun ovikello yllättäen soi.
Kun ovikello soi toiseen kertaan,
pöydässä oli enään muruset.
Nyt alkoi himottaa ihan oikea joulutorttu,
luumusilmällä.
Voi kun joulupukki lähettäis.
 Sitä epämääräsen näköstä tököttiä.
Täältä sitä ei saa.


Ihmettelin viimepäivien jättimäiseksi paisunutta kävijämäärää.
Ettet vaan ollut sinä, 
joka löysit itsesi täältä naputeltuasi hakusanoiksi 
nuolin äidin torttua ?!?

Suomen kieli on todella ainutlaatuinen.
 Meitsi täällä vääntää torttua ja toiset vielä syövät niitä.





Saturday, October 26, 2013

Mokat



Vaikka uni tuli vasta kolmen pintaan, heräsin kuin tikka aamuviiden kellonsoittoon.
Kurkkasin keittiön ikkunasta ulos, pirskatti, nyt ei olisi aikaa juoda kahvia,
sillä siellä kaveri jo odotteli autossaan ikkunat huurussa.
Masiina oli kyllä kuumana 
ja hetken mielijohteesta kekkasin ottaa kahvin mukaan.
Siinä posliinikupissa.

Tunti myöhemmin seisoin unisessa horkassa ulkokirppiksen buffetin luukulla.
Tilasin vakioespresson ja täysin vastoin tapojani kroissantin.
Leidi mumisi hinnan ja kaivellessani lompuukia jouduin kysymään hintaa uudestaan.
Cinq trente!, nainen kajautti toistamiseen.
Vieressäni kahviaan hörppivä nainen huudahti kysyvästi Cinq trente?!, 
 onko espresso ja kroissantti muka kalliimpi kuin tavallinen kahvi ja kroissantti?
Buffettinainen vastasi että ei tietenkään, nehän on samanhintasia.
Vieressäni seisova rouva huomautti että häneltä he laskuttivat vain Quatre trente...
Johon madame tiskin takana tiuskahti että ainahan se on ollut Quatre trente!
Rouva vieressäni katsoi hölmistyneenä minua ja kahvilanemäntää,
 ja lopulta kysyi minulta että mitä minä oikein kuulin.
Vastasin että Cinq trente
ja buffetinpyörittäjä katsoi meitä molempia epäuskoisesti.
Vierusrouvani pyöritteli silmiään ja puuskahti että hänelle se on ihan sama,
onko se nyt Cinq trente vai Quatre trente, kunhan se nyt vaan on jompikumpi.
Mutta halusi vain varmistaa etten minä joudu maksamaan ylihintaa
tai onko hän kenties maksanut liian vähän.

Seurasin tätä jumalallista näytelmää ikäänkuin ulkopuolisena,
vaikka koko homma keskittyi juuri siihen kuinka monta kolikkoa kupeestani kaivaisin.
Ihan sama, kunhan saan sen espresson nokan eteen ja äkkiä.

Yhtäkkiä mua alkoi naurattaa niin helvetisti.
Seuraavaksi hirnui kahvinaapuri ja lopulta hekotti myös buffetinpitäjä.

Huomasin lähtiessäni että espressoni olikin pitkä tavallinen kahvi,
hipoi huomattavasti korkeammin reunoja kuin naapuritädin normaali kahvi.
Arvatkaa käännyinkö takaisin?







Friday, October 25, 2013

Check-in




Mietin usein että elämä on kuin matka.
Ja matkalla on kassi.

Joillain se on olalle heitetty höyhenenkevyt nyssykkä,
jotkut raahaavat saamarin painavaa kivirekeä.

Matkatavaroissa kulkevat mukana kaikki 
saatu, opittu, koettu ja löydetty.
Kassiin kerääntyy vähän kaikenlaista matkamuistoa.
Hyviä ja huonoja elämyksiä.

Wow, 
kaikkea sieltä kassista löytyykin.
Se mitä ei löydy, sitä ei välttämättä edes tarvitse.

Tekee hyvää välillä istahtaa tienposkeen 
ja tehdä pieni kriittinen inventaario.
Check-in.

Käydä läpi koko kassi - asia kerrallaan.
Vieläkö mä tartten tota ja tätä.
Mikäköhän tää on?
Onko toi juttu edes mun?
Mihin mä näitä juttuja tarvitsen?

Kaikkea ei tarvitse raahata mukanaan.
Varsinkaan niitä raskaita kivenmurikoita.
Ne voi laskea tienposkeen.
Askel kevenee
ja matka taittuu mukavammin.

Joskus tekee mieli luopua kokonaisista matkalaukuista
ja hommata uusi reppu uusiin seikkailuihin.

Ps. Kantsuu kurkata myös sisätaskuun.








Thursday, October 24, 2013

My men

Mitä tapahtuu kun päättääkin säästää kaikki viikkikset, synttärilahjarahat sun muut?  

Wednesday, October 23, 2013

Asiasta kukkaruukkuun


Istuin työhuoneessa piirtämässä kuvitusta erään lehden joulunumeroon ja musteen kuivuessa venyttelin vähän käsivarsia. Katseeni osui olkkarin nurkassa kasvavaan aloe veraan. Herranjestas kuinka se olikin hujahtanut. Navetasta tarttunut kukkaruukkuna toiminut läkkiämpäri näytti käyneen pieneksi, emokasvin juurella kasvoi useampi uusi sukupolvi. Muutenkin koko hässäkkä näytti yhtäkkiä suhteettoman suurelta ikkunan eteen työnnetyn viilusenkin päällä. Oikeastaan se minisenkkikin oli ihan törppö siellä nurkassa, aivan liian korkea suhteessa ikkunaan.
Noh, joka tapauksessa mullat pitäisi vaihtaa ja yrittää löytää joku matalampi ja leveämpi ruukku. Mieluiten tietty samanlainen kun työhuoneessa villisti puskevalla peikonlehdellä. Simppeli valkoinen sylinteri. Piirsin siltä istumalta oikein havainnekuvatkin, ennen ja jälkeen ruukun. En sitten ehtinyt näyttää näitä miehellekään, mutta meinasin pyörtyä kun mies porhalsi parin tunnin päästä kotiin suuri valkoinen sylinterinmallinen kukkaruukku kainalossaan...Iltapäivällä meinasin pyörtyä uudemman kerran kun hän vapaaehtoisesti ja omasta aloitteestaan ryhtyi vaihtamaan niitä multia uuteen ruukkuun.
Onkohan se oppinut lukemaan mun ajatuksia?Vai onko tämä sitä kosmoksen myötätuulta osa x? Olkoon vaikka x-files, jos tämä jatkuu näin kätsästi. 





Kuvissa muuten nakottaa se uusi jalkalamppu ja sohvan takainen seinä on ekassa kuvassa juuri niin mattamusta kun se oli kun tänne kotiin muutettiin. Alussa se oli ihan ookoo, mutta sinapin nahkasohvan kanssa se tuntuu raskaalta. Ja messinkikannattiminen 50-luvun hylly on ihan turhanpantti. Kerää vaan mielettömät määrät tilpehööriä ja pölyä. Kirjoja siihen ei uskalla laittaa, tulee muuten koko seinä alas. Senkki ja hylly saavat löytää uudet kodit ja toi seinä kyllä maalataan. Jotain freesiä ja pirtsakkaa. Valkoista vai jotain muuta? Himosisustajat ja värisilmät siellä hohoi!

Sunday, October 20, 2013

Taivaanlahjat?



Kun taivas synkkenee, 
on parasta keskittyä elämän pieniin prioriteetteihin oikein antaumuksella.
Huomata, että on asioita joita pystyy hallitsemaan alusta loppuun. 
Kun tili on tyhjä,
pöytä ja pää on täynnä keskeneräisiä projekteja, 
joiden eteenpäinvieminen on kiinni itsestäriippumattomista asioista,
tuottaa suunnattonta tyydytystä saada hoidettua joitain asioita loppuun asti.

Kuten esimerkiksi vaatekaapin sisällön järjestäminen. Sateenkaaren väreissä.
Muistaakseni sateenkaaressa ei ole valkoista ja harmaata.
Mutta nyt siinä on.
Asut ovat sotilaallisessa järjestyksessä ja (melkein) kaikille on paikkansa.
Kassillinen lähtee kiertoon ja Kesävaatteet kaapin päällä somissa ruudullisissa laatikoissaan.
Hyllyillä pitkähihaisia, villapaitoja- ja sukkia sun muuta syksyistä lämmittävää.

Inventoidessani sisältöä tajusin että kaapista puuttuu vielä löysä villamekko
ja rento paksuneuleinen villatakki.
 Molemmat mieluiten harmaina, kiitos.
Sielun silmissäni näin itseni jo niihin pukeutuneena
ja ymmärsin että kokonaisuudesta uupuu myös nahkasaappaat,
vaikken sitä oikein halunnut itselleni myöntääkään.
Perheen budjetti ei vaan nyt mitenkään kestäisi.
Paras unohtaa koko juttu.
Mennään niillä mitä on.

Petaessani sänkyä huomasin että uusimpaan aluslakanaan oli ilmaantunut reikiä.
Toruin syyllistä, mutta ei ne reiät siitä umpeudu.
 Sitten kääriydyin sohvalle huopaan lukemaan 60-luvun sisustusopasta.
Alkoi olla hämärää ja sytytin karttapalloon valon.
Siristellessäni valaisinosuutta läpi tajusin että niin se on!
Tarvitsemme olohuoneeseen kahden artikuloitavan spotin jalkalampun. 
Yks ylös tekemään tilantuntua ja toinen alas antamaan lukuvaloa.

Seuraavana päivänä naapuri soitti ovikelloa.
Pyysi mukaansa hyväntekeväisyysmyymälään.
Tulin kotiin hervottoman kokoisen säkin kanssa.
Siellä oli mm. ne unelmieni nahkasaappaat, 
harmaat(!) villamekko- ja takki ja aluslakana.

Aamulla mies oli kadonnut ollessani suihkussa.
Tunnin päästä se tuli takaisin,
kiikuttaen kahden spotin jalkalamppua kainalossaan!
Toisessa kainalossa oli tämä

Mistä se tiesi?! 
No eihän se tiennytkään, ei mitenkään voinut, 
kun en ollut ehtinyt vielä kertoa näistä mun tarpeista ja suunnitelmista.
Linjat näköjään toimii silti,
mitä lie telepatiaa, tähtienkiertoa ja universumin järjestystä.

Välillä sen unohtaa kun menee päin prinkkalaa, 
mutta joskus se muistuttaa itsestään esimerkiksi juuri näin.
Täytyy vaan tietää mitä haluaa
ja antaa sen tulla mitä kautta sitten tuleekin.

Kiitos sulle sinne kuka näitä materia-asioiden kiertoa siellä diilaileekin!


Ps. Kuva on osa yhtä ajankohtasta projektia... :)






Thursday, October 17, 2013

Tiedotusluontosta


Kusti on joko 
a) eksynyt 
b) kidnapattu
c) matkoilla
d) hukannut postin
e) ryöstetty
f) ihastunut mun piirustuksiin

Viimeksimainittu olisi kovin imartelevaa, ensimmäinen inhimillistä vaikka hyvin epätodennäköistä kuten pari muutakin hypoteesia. MUTTA. Mene ja tiedä, totuus on tarua ihmeellisempää. Toivottavasti hukatut duunit, kortit sun muut lähetykset ovat menneet tarpeeseen! Hasardiahan ei ole. 

Töiden viralliset tilaajat ovat kuitenkin joutuneet vahtaamaan postilaatikolla tovin jos toisenkin, ihan Jäämaata myöten. Homma hoidossa ihanaiset, Kusti lähti tänään polkemaan uutta satsia puumerkkiä vastaan. Geepeeässä kainalossa ettei eksy matkalla ja vaikka eksyisikin, me löydetään se! Kartan mukaan sillä on valtameriäkin ylitettävänä, hyvää triathlontreeniä... ;) 

Tuplaantuneet lähetyskulut kirpasi Mattia kukkarossa ja jatkossa joudun vähän fiksailemaan tulevien tilausten hintoja ettei ihan menisi tappion puolelle koko homma. Kyllä me jotain keksitään.
Onhan se parempi että tulee varmasti perille, eikö?

Eikä tämä mitään, ajatelkaa niitä nuoria italialaisia rakastavia joiden posti oli hukassa sellanen seitkyt vuotta...

Että suhtkoht hyvin pullat uunissa vaikka tässä ihan naapurimaassa ollaankin. 


Tuesday, October 8, 2013

Kun vähiten odottaa



Kurkkasin tänään postilaatikkoon
ja meinasin pyörtyä.
Siellä ei ollut laskun laskua 
vaan paketti!
Enkä ole edes tilannut mitään. 
Siis teoriassa,
mutta lahjan lähettäjällä on näköjään
selvännäkökykyjä...

Paketista löytyi 
kauniisti pinkkiin nauhaan viikattu tekstiili.

Yksi toisensa jälkeen tosi rakkaudella töpöteltyjä 
siroja mustia kolmioita valkoisella puuvillalla.

En raaski avata sitä vielä.
Se on niin kaunis.
Jo pelkkä ajatus ja teko on niin kaunis
että melkein pakahdun.

Tällaset yllätykset on NIIN parhaita!

Tuijariikalla on tässä näppinsä pelissä.
 (en saa sua linkitettyä!?) 
OOT TÖRTSYIHANA.
❤❤❤


Thursday, October 3, 2013

Kattilassa



Jollei se ole 
lusikkalaatikossa,
niin se on 
kukkaruukussa,
sukkalaatikossa,
pyykkikorissa,
repussa,
kauppakärryssä,
vaatekaapissa,
tyynyn alla,
matkalaukussa,
pussilakanassa,
lavuaarissa,
jääkaapissa,
kastelukannussa,
roskiksessa,
pyykinkuivaustelineessä,
maton alla,
wessanpöntössä,
pesukoneessa
tai kattilassa

Kaikki käy.
Kunhan on pientä ja ahdasta.
Tänään se istui ensimmäisenä ruokapöydässä
kun huusin pesuetta syömään lohta.
Nyt se pötköttää tässä mun vieressä.

Luulin etten tykkää kissoista.
Mutta eihän tuo mikään kissa taida ollakaan.
Se on Persoona,
Isolla Peellä,
joka on syntynyt poikasten vaatehuoneessa.
Me ollaan sen perhe
ja se on yksi meistä.

Se rakastaa kalaa
ja erityisesti posliinikupista.
Sillä on tyttöystävinä identtiset kaksoset.
Mun oikean ja vasemman jalan tossu.
Unileluna lapsilta pöllimänsä pikkunallukka
jota se riepottelee ja paapoo.

Kun meille tulee vieraita,
se hakeutuu seuraan kuuntelemaan juttuja,
on nukkuvinaan,
korvat höröllä.

Se nukkuu missä vaan,
useinmiten jonkun meistä kainalossa.
Tai jaloissa.
Tai mahan päällä.

Kun jokin on jollain hullusti,
se vaistoaa sen heti
ja tulee kehräämään viereen.
Asettaa pehmeän vaaleanpunaisen tassunsa poskelle
ja vinkkaa silmää.
Sillä on myös hyvä huumorintaju.



Tuesday, October 1, 2013

Antaa siipien kantaa



Plataaneissa kuhisee.
Siellä Heta, Kerttu, Jerri, Pate 
ja moni muu suunnittelee tulevia reissujaan.
Vertailee matkareittejään
ja hehkuttaa kukin kohteensa lämmintä ilmastoa,
monipuolista ravintoa ja paikallisia nähtävyyksiä.
Kakkoskodin mukavuuksia.
Vaikka onko se sittenkin ykkönen?
Vai vaihtuuko se aina tuulen mukaan?

Minneköhän ne muuten muuttavat?
Matkustavatko yhdessä vai erikseen?
Miten ne tietävät minne menevät?

Tarviiko sitä edes tietää?
Onko sillä edes väliä?

Joku viisas joskus sanoi 
ettei se päämäärä,
vaan se tie.

Mistä sitä tietää mitä ne siellä funtsii.
Tai funtsiiko ne ylipäätään.
Ja mitä ne siellä oikein vaihtavat keskenään.
Onko niillä edes nimiä.

Jotain siellä kuitenkin tapahtuu.
Runsaana ryöppyävät lehdet 
maastokuvioisten runkojen jatkeena peittävät tehokkaasti. 
Siivekkäitä on mahdotonta erottaa rannan puista.
Hurjan innokas ja hyvin määrätietoinen tsirputus 
kuitenkin paljastaa että paikalla ollaan.
Tusinoittain.
Jollei peräti sadoittain.

Rakastan lintuja.