Pages

Wednesday, December 18, 2013

...17...18



Keltaista jouluharmauteen. 
Erityisesti sinne Pohjolaan.

Vuoden pimein aika
ja joulu ilman lunta on niin hanurista,
että se pitäis kieltää.

Täällä se vielä menee,
kun kasvaa kerta palmujakin.

Tavaratalojen feikkipukitkin muka poroineen paljastuvat kilometrien päähän.
Lähikontsussa se viimeistään varmistuu.
Ei tartte kun istahtaa pukin polvelle 
ja kuiskata pari suomenkielistä sanaa pukin karvakorvaan.
Että ymmärtääkö pukki.
Että onko sitä todella tultu Korvatunturilta tänne asti patsastelemaan.

Olen kuunnellut tänään olosuhteiden pakosta 9 tuntia putkeen
jonka tuplalevynkannen hirmujänniä, pelottaviakin,
mutta silti niin kiehtovia kuvituksia
 ihailin salaa vanhempien hifikaapissa.
(terkkuja vaan isille ja äitille, tsekatkaa vaikka, kulmat on taatusti hiirenkorvilla...)

Onko se muuten sattumaa että anjovisfileet kantavat saman "yrityksen" nimeä,
vai onko A:illa ja B:illä joku kalanpurkittamispisnes siinä sivussa?
Vai oisko kalat ollut purkissa jo ennen (euro)viisuja?

Tänään oli hyvä päivä kiireestä huolimatta.
Riittämättömyyden tunne muuttui täyteläisyydeksi,
saadessani positiivista palautetta.
Kiitosta hyvin tekemästäni työstä.
Se kantaa pitkälle.
Vaikka sen itse tietäisikin,
tekee hyvää kun joku sanoo sen ääneen.

Ja sain mä vähän ihailijapostiakin. ;)











Tuesday, December 17, 2013

13...14...15...16...



Turkoosia rauhoittamaan. Teitä ja meitä.

Kunnianhimoinen yritykseni julkaista päivittäistä joulukalenteria tuppaa torperoitumaan.
Kuvittelin kerrankin voivani ottaa löysemmin rantein joulukuun, 
ja plätz kaikenlaista hommaa sataa yllättäen päälle.
Ja rautaa taotaan silloin kun se on kuumaa.
Ettei tarttisi jäitä poltella.

Lunta ei täällä paria hassua karvalakkia lukuunottamatta ole kyllä näkynyt,
eikä sen ole niin nokonuukaa.
Tuskin edes huomaisinkaan,
kun duunia paiskin läpi päivät ja yöt.
Mutta pirun kylmä täällä on.
Joulupukki sais tuoda kyllä jotain kasmirneuletta.
Vaikka etuajassa.
Eihän sitä kukaan nää jos puen sen kerta villapaidan alle.

Joulukoristeethan paikannettiin jo hyvissä ajoin loka-marraskuussa,
mutta saavat toistaiseksi lymyillä siellä missä ovatkin.

Yks pikku lisämauste tähän joulusisustukseen on kylppärin seinästä läpi vuotanut vesi.
Juuri sinne kaappiin missä mies säilyttää kuviaan ja diojaan.
Elämäntyötään.
Fine.
Onneks universumi kekkas hankkia meille arminvihreän arkistokaapin.
Mahtuu, mahtuu.

Keskiviikkona olis tarkoitus ehtiä kuusenhakuun.
Onneksi ruksasin juuri sen päivän ehdoin tahdoin vapaaksi kalenterista,
sillä sitten on taas duuniputki jouluaattoon asti.

En laske päiviä.
Juuri nyt tahtoisin venyttää tai lisätä niitä.

Tip tap?










Thursday, December 12, 2013

12



Joulumuistot eivät oikeastaan liity lahjoihin tai materiaan.
Vaan siihen salaperäiseen tunnelmaan, valmisteluihin ja odotukseen.
Ja erityisesti perheen yhteiseen joutenoloon. 

Mieleen tulvahtaa yksittäisiä hetkiä sieltä täältä.

Isin kanssa istuessa keittiönikkunassa laskemassa montako joulupukkia
tänä vuonna bongataan.

Pitsisukkikset ja kiinantossut jotka puin jännittäviä itämaisia kuvioita toistavan hienovakoisen samettimekon kanssa, jonka äiti oli mulle jostain taikonut.


Se kun mantelin toivossa syötiin riisipuurokattilallinen pohjia myöten 
ja isi tonttu oli tyystin unohtanut piilottaa sinne sen mantelin.

Joulusaunassa, kun kerättiin kuupalla katolta lunta ja heitettiin siitä löylyt kiukaaseen.

Eka kerta veikan kanssa kahdestaan jouluostoksilla ja hampurilaisella.
Meidän huoneen oveen teipattu "ei saa tulla! tv. tontut"-ukaasi
jonka takana väännettiin kieli poskessa pikkupikkupaketteja.
Pakkaustyylistä vastasi veikka. 
Niin hienoja persoonallisia permanenttikikkuroita en ole vielä ikinä nähnyt
yhdenkään kuusen alla.

Vähän me kyllä ihmeteltiin miksei äiti innostunut Tiimarista löytyneestä tuoksukumista.
Seuraavana vuonna hommattiinkin punaviinilasit.

Suurin osa parhaimmista muisteloista siis ajoittuu aikaan kun olin lapsi.

Vahvin aikuisajan muistoista on kun sairaalan käytävältä kantautuu Pelastusarmeijan hoilaama 
Entre le boeuf et l'âne gris, ulkona tupruttaa lunta ja sylissäni tuhisee pienenpieni käärö.
Pikkukäärön isi tulee kuopuksen kanssa meitä katsomaan
ja ottaa kolme ensimmäistä askeltaan suu messingillä luokseni.

11



Tsorkka.
Viimeöinen luukku jäi kokonaan avaamatta,
kun en ollut kotikoneen äärellä.

Poikasilla on ihailtavan pitkä pinna.
Nolottaa tunnustaa että heidänkin kalenteri on ollut tyhjillään.
Toivottavasti eivät muistele hirmupahalla sitten joskus isompana.

Omat ekat joulumuistot kiteytyy tähän JouLuiseen piirustukseen.
Kotikodin joulupöydän keraamiseen kynttilänjalkaan.
Ja mun ensimmäiseen sydänystävään.
Oikeasti se oli kyllä ihan musta
ja sen pikisissä nappisilmissä oli viisas katse.

Me vietiin yhdessä lasisia limupulloja kiskalle
ja 50 pennin pullopantti pistettiin aina puoliks.
Yks laku mulle, yks Zikitalle.

Ihan kaikkea me ei kyllä jaettu.
Koiranmakkarat se sai syödä ihan itse.






Wednesday, December 11, 2013

Luukku 10!



Sulakkeet vaihdettu,
pesukone korjattu,
juliste duunattu,
luento kuunneltu,
hakemukset haettu,
työpäivä hoidettu,
meilit luettu,
osaan vastattu,
puhelut puhuttu,
känny ladattu,
piirustukset skannattu,
kuvat lähetetty,
kokouspäivä päätetty,
ruoka valmistettu,
pyykit lajiteltu,
toiset pesty,
kolmannet viikattu,
astari tyhjennetty
seuraava ladattu jne.

Vielä pitäis graavata lohi,
luudata lattia,
vaihtaa kissanhiekat,
pestä wessa,
lajitella laskut
ja saada tää kalenterinluukku auki.
Tuli kiirepaniikki kun mietin mitä teille tarjoilen tänäyönä,
joten anastin joulumarkkinoille tekemästäni julisteesta osasen.
Tosi näppärää.

Tunnustan etten ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä joilla on tylsää.
Lasten ollessa vielä vaippaikäisiä,
kartoin suurin kaarin puistoissa ajelehtivia kotirouvia,
joiden riemastuttava pääpuheenaihe oli eri vaippalaatujen vertailu.
Mulla ei kertakaikkiaan ollut heille mitään sanottavaa.

Lasten kasvaessa kouluikäisiksi yritin tehdä pientä sosiaalista eforttia 
juttelemalla koulunpihalla törmäilevien äitien (isejä kun siellä harvemmin näkee) kanssa,
muttei vieläkään oikein natsannut.
He valittelivat päivien pituutta
ja elämän tylsyyttä.
Tappoivat aikaa pöytäliinallisissa teehuoneissa keskenänsä,
lukien ranskalaisia juorulehtiä, 
maistellen huuhteluaineelle tuoksuvia valmispohjatorttuja
ja juoden haudutettua rohtorautayrttiä. 
Kunnes palasivat höyryävien patojensa äärille tiptopkoteihinsa odottelemaan 
päivän kohokohtaa kun lapset palaavat lounastauolla kotiin syömään.
Siinä sivussa vähän silittelemään miestensä paidankauluksia.
Sukkia, kalsareita ja lakanoita. 

Epäilen että heillä käy siivooja,
taloudenhoitaja,
aupairi tai tonttu.

Olis ehkä sittenkin pitänyt lyöttäytyä seuraan 
tietääkseni mikä näiden täyden kympin superäitien tylsyyden salaisuus oikein on.
Musta ois ihan kiva että välillä ois vähän tylsääkin.
Ja että voisin ryhtyä vaikka vähän silittelemään.
Huoh.
Hyvä kun ehtii persiillensä istua.
Edes hetken.



Tuesday, December 10, 2013

9





Nyt joudun vähän fuskaamaan.
Tää piti alunperin laittaa kutosluukkuun,
mutta unohdin.

Jos satutte lukee otsikon pää ylösalaisin
niin sehän menee täydestä ku väärä raha.

Hirmu kiirus nukkumaan
ja olo on yhtä titityytä, silmät räpyttää.

Ja mikä mahtaa olla tää juttu kun napsautan valon päälle,
niin sulakkeet pamahtaa ja kaikki muu pimahtaa 
just kun oon seivaamassa illan puurtamaani julistetta?
Deadline oli tietty tänä iltana 
ja mä kompastelen ympäri pimeätä kämppää etsien (toimivaa) taskulamppua
ja brändejä sulakkeita joita ei tietenkään löydy mistään.
Siis vaihtarit kuumavesispoilerin sulakkeen kanssa,
jotta saan kännyn lataukseen, jotta herätys on varmasti päällä huomista varten.
Aamusuihku sitten tuleekin olemaan erittäin raikas ja herättävä ilman lämmintä vettä.
Kamalaa että kaikki voi olla kiinni yhdestä sulakkeesta.

Aiemmin kun laitoin pyykkikoneen pyörimään niin se alkoi vilkuttaa (joulu?)valojaan
ja sylkemään valkeeta joulupukinpartaa muistuttavaa vaahtoa pesuainelokerostaan.
Kun avasin tietsikan niin Applen vakiosivun sijaan avautuu sivu 
jonka URL-osoite on http: // ;) ...?

Onko nää jotain tonttujen jekkuja?
No Korvatunturille toi silmänvinkkaus ei ainakaan vienyt.

Bonne nuit!
Huomenna päivä uus...

Sunday, December 8, 2013

Luukku 8!



Kyllä kannatti lyödä hynttyyt yhteen hollantilaisen kanssa.
Meillä on tuplajoulu!
Tuplasti lahjoja
ja tuplasti saa toivoakin.
Ja tietty olla kilttinä.

Perinteisesti joulukuun ekalla viikolla Sinterklaas päräyttää uskollisen assarinsa, 
Zwarte Pietin kanssa Espanjasta tänne keskelle Eurooppaan, 
laivalla vuorien syliin sisämaahan. 

Eikä siinä mitään kummallista oo,
tuleehan se Joulupukkikin aina Napapiiriltä asti porovaljakkoineen taivaan halki.
Vaikka joskus sen näkee ajelevan skootterillakin farkun lahkeet palttoon alta vilahtaen.

Eilen ollessamme Montreux'n joulumarkkinoilla Sinterklaas oli jo käynyt.
Oli teipannut ulko-oveen viestin ja jättänyt porrastasanteelle laatikollisen herkkuja.
Kaikensorttista lakritsaa ja savustettua turskanmaksaa. Nam. 
Lahjat se oli piilottanut kellariin, sinne kaikki kakarat juoksi suunapäänä vanhasta muistista.

Tällä kertaa koko suku oli ollut niin kiltisti ettei Zwarte Pietille olisi ollut hommiakaan.
Kaikki saivat lahjoja ja kukaan ei saanut sapiskaa.
Eikä edes lahjakääröstä löytyviä likasia kalsareita, kuten toissavuonna.

Sinterklaasin vapisevin käsin kirjoitetun kirjeen mukaan,
(mikäli nyt sen verran hollantia ymmärsin)
isoja on enään turha yrittää kouluttaa (huh!)
ja erityisen luupin alla ovat nyt railakas monilukuinen teinijoukko.

Saas nähdä mitä Joulupukki sanoo.








Luukku seitsemän!



Päivä pulkassa ja vekkari vetelee puolta kahta.
Tänäyönä tarjoilen vain lämmintä kättä.
Tapahtumarikas ja sosiaalinen lauantai takana.
Sydän täynnä iloa, 
reppu täynnä aarteita 
ja naururyppyjä varmasti uusia.

Oon tööt ja ajatus ei kulje.
Leikitään että mun sanat ovat vielä tuossa kuoressa.

Minkävärinen on muuten teidän joulu?
Onko se perinnepunainen, lumenvalkoinen, kuusenvihreä
vai jotain ihan muuta?

Saturday, December 7, 2013

Luukku kuus!



Lapsuuden mökin hirsiseinään kauniisti oikealle kaartuva, 
kaiverrettu vuosiluku piirtyy edelleen tarkasti mieleeni.
1918.
Mökki oli valmistunut itsenäistymisjulistuksesta heti seuraavana vuonna.
Muistan kuvitelleeni sitä intoa ja ilonpuuskaa kun mökin alkuperäiset asujat ovat vihdoinkin päässeet
kaatamaan metsää, kuljettamaan rakennuspuita jäitä pitkin ja rakentamaan omaa tupaansa.
Valamaan tulisijaa, valamaan uskoa ja toivoa tulevaisuudesta.
Omalle saarelle, ensimmäistä kertaa omaan itsenäiseen maahan. 
Se tuntui jotenkin arvokkaalta ja merkitykselliseltä.

Tänäiltana Suomessa on tädin perinteinen itsenäisyyspäivänvastaanotto.
Sinne on kokoontunut varmasti puolisukua.
Jos olisin Suomessa, olisin itsenkin luultavasti siellä.
Ainakin vilkasemassa millaset lenkkarit (ja ehkä vilahtavat sukatkin) Paavolla tänä vuonna on
ja millasiin vetimiin serkku vaimoineen tällä kertaa sonnustautuu.

Surkea yritykseni päästä jonkinlaisiin juhlafiiliksiin tyssääntyi Yle Areenan esittämiin
ensimmäisiin minuutteihin. Yhtäkkiä mulla oli jotain tärkeämpää tekemistä,
kun katsella kuivakkaa kättelyä. Itseasiassa suljin koneen jo ennen kättelyä.
Valehtelisin jos väittäisin että meillä vietettäisi Suomen itsenäisyyspäivää.
Täällä se ei tunnu oikein miltään.


Meillä on ihan normipäivä takana.
Tein eilen hommia yömyöhään,
aamulla kiirehdin sirmät sikkurassa uuteen duunihaastatteluun.
Haastattelija oli tuonut Helsingistä anjovisfileitä,
joista myöhemmin valmistin Janssonin kiusausta, isin reseptin mukaan.

Kaivoin jopa inhoamani indigonväriset iittalan tuikut koristamaan ruokapöytää
ja kuohuvan sijaan kaadoin kristalleihin kolaa.
Kiusaus onnistui täydellisesti.
Ja tuli mulle vähän itsenäisempi olokin.
Ihan vähän.

Vieraissa saappaissa, vieraalla maalla.






Friday, December 6, 2013

Luukku viis!




Päivän teema on materiaaliton joulu.
Lahjoista kieltäytyminen ja niiden antamattominen luo sosiaalisia paineita.
Ja kun niitä lahjoja on kuitenkin kiva saada ja antaa,
niin miksei antaisi jotain mitä toinen ihan oikeasti tarvitsee.

Läsnäolon ja rakkaudella kudottujen tumppujen lisäksi on ainakin miljoona 
lahjaksi sopivaa asiaa joita ei taatusti saa markettien hyllyiltä.
Itsetehdyt ja kirppislahjat ovat musta ihania ja persoonallisia jos osuvat nappiin,
mutta ikäviä kaapintäyttäjiä jos menevät metsään.
Meillä on anopin ja muutaman ystävän kanssa sanaton sopimus,
että edellä mainitut ovat enemmän kuin suotavia.
Läheisten ihmisten kanssa se toimii,
mutta kaikki eivät oikein osaa niitä arvostaa.

Syksyllä ideoin Luontoliiton kanssa juttua materiaalittomasta joulusta
ja päätettiin tehdä yhden artikkelin yhteyteen lahjakortteja.
Ideoita syntyi kasoittain, 
itse tein nämä ylhäällä olevat niistä aiheista joita itse toivoisin saavani lahjaksi.
Pöytälaatikossa on lisää.
Ehkä sitten ens jouluna. :)

Oisin onnesta soikeena saisin lahjaksi siivousapua.
Vaikka jo heti ennen joulua.
Sellasta että järkättäis yhdessä kaikki paikat kerralla kuntoon.
Stereot kaakossa tietenkin.
Sähkömiehenkin toivottaisin meille tervetulleeksi ropottamaan pari juttua ihan milloin vain.
Vinkvink! 
Oisko kenelläkään aikaa? 

Tavaraa sisältävän toivomuslistan sijaan
vois antaa näitä myös toivelahjakortteina.

Lataamiskelpoiset lahjakortit löytyvät muuten täältä. 





Thursday, December 5, 2013

Luukku neljä!


Yölinja jatkuu.
Vaikka kuinka laitoin kipinää töppösiin, 
niin kello löi jo keskiyötä ennen kuin pääsin tänne.

Päivän teemaksi sopiskin rytmi ja sen taju.
Rytmitaju.

Sitä joko on tai ei ole.
Voi sitä myös kehittää.
Jos haluaa ja uskaltaa.
 Rummuttaa omaan tahtiin.

Ajatella vaikka tätä hullua rumbaa mihin me oikein ryhdymme,
 kuin tahtipuikkoa heilauttamalla. 
Ruvetaan poukkoilemaan hullun lailla vuoden loppua kohti. 
Kaupasta toiseen kuluttamassa ja pröystäilemässä,
vapaaehtoisesti hikoilemassa tavaratalon paketointijonoissa
ja irvistelemässä kun joku "justsillesopiva" tavara on loppuunmyyty.
Stressaamalla toisia vaatien joulutoivomuslistoja,
 jotta ehtisimme ajoissa täyttämään toivomuksia. 
Leikkimään joulupukkia.
Kenelle tästä kaikesta tulikaan hyvä mieli?

Firmojen "rentoutukseksi" tarkoitettuja pikkujoulujakin vietetään
 joko pari kuukautta etuajassa tai sitten vasta ensi vuoden puolella.
Kun kalenterit eivät muuten anna periksi.
Mitä pikkujouluja ne sellaiset ovat?

Ostaa, juosta, hikoilla, stressata, jonottaa, maksaa, vituttaa.
Siinä muutamia jouluun liittyviä verbejä jotka tulevat ekaksi mieleen
tarkkaillessani ihmisiä ympärilläni.
Joulusta on tullut suorittamista.
Hirveetä vauhtia vain eteenpäin,
maksoi mitä maksoi.
Rytmistä viis.

Jotta sitten hoohetkenä kaikki olisi prikulleen "täydellistä".
Vaikka sitten hermoromahduksen partaalla.


Kuka määrää tahdin?





Wednesday, December 4, 2013

Luukku kolme!



Kukkuu, vieläkö yölinjalaiset ovat siellä hereillä?
Odotin pentujen nukahtavan ennen kolmannen luukun avaamista.
Väri sopii päivän teemaan joka olkoon tänään pehmeys ja itsestäänhuolehtiminen. 

Aamulla matkasin tärkeään tapaamiseen.
Jo astuessani sisään unohdin minne olinkaan menossa.
Valoisa tila oli kerrassaan hurmaava.
Siellä oli tilaa hengittää.
Ihailin hyvin ja tehokkaasti suunniteltua tilankäyttöä.
Ei mikään helppo pohjapiirustus vinoine mataline kattoineen ja kulmauksineen.
Ullakkokerrokseksi varsinainen haaste.

Kaikki "viat" ja "virheet" oli käännetty voitoksi.
Hivelin tanskalaisen tuolin sametinpehmeää kaarta allani,
enkä malttanut keskittyä odotushuoneen tuoreisiin(!) lehtiin ollenkaan. 
Ahmin estetiikkaa ympärilläni.
Onnistunutta väriharmoniaa.
Seinään hyvin diskretisti upotettuja iHärveleitä.
Jokaista harkittua yksityiskohtaa.
Tunsin leijuvani avaruudessa.
Jossain toisessa todellisuudessa.
Ihannemaailmassa.
Tuli lämmin ja turvallinen tunne.

Kaikki tilaan valitut esineet ja huonekalut olivat merkityksellisiä.
Kauniita sekä toimivia, mutta yllätyksellisiä.

Nautin joka huokosella paikasta huokuvasta hyvästä energiasta.

Mieleen pulpahti Finn Juhlin ajatus siitä että kauniilla esineillä ei voi luoda onnea, 
mutta onnea voi koko lailla tuhota huonoilla esineillä.
Sama ajatus pätee kaikkeen ympärillämme olevaan.

Ympäristöllä on suora vaikutus ihmisen vireeseen.
Käpälä pystyyn kuka ei ole ikinä jonottanut 
odotushuoneessa jossa kaikki on beesinväristä.
Seiniä, mööpeleitä, ihmisiä, ääniä ja oloa myöten. 
Tilassa joka saa terveenkin sairastumaan.

Ekaa kertaa olisin halunnut jäädä hengailemaan 
dermatologin vastaanotolle vielä tapaamisen jälkeenkin. 
Ja odotan innokkaana milloin pääsen uudestaan.

Huomenna pidän taas huolta itsestäni.
Aloitan tasan tarkkaan ympäristöstäni.







Monday, December 2, 2013

Luukku kaks!


Tästä tulikin tämmönen yölinjalaisten ihan oma joulukalenteri.
Suomessa ollaan jo kolmannessa luukussa,
kun täällä Kukkulandiassa ollaan vielä kakkosluukulla...

Hurja vauhti päällä koko päivän,
monenmonituista asiaa päällekkäin hoideltavana.
Kun poikaset vielä hampipesuaikaan anoivat silmät suurina että tehdäis jälkkäriä,
antauduin.

Sulin korkkaamaan kaapissa pölyttyneen anopin antaman suklaafondyysetin 
ja pilkkomaan mangoa, banaania, omenaa sun muuta
sillä päätin olla edes hetken läsnä.
Siitähän tässä hommassa oikeastaan on kyse.
Joulukuussa etenkin.
Se oikea oleminen ja eläminen tuppaa unohtumaan.
Kun kiire kiristää leukapieliä.
Ja pipoa.

Ps. Jäiset metsämansikat ja vadelmat olivat parhaita.
Parasta oli se iloinen puheenpulputus ja poikasten nauru.
Ilmeet kertoivat sen mikä tässä elämässä on tärkeintä.









Sunday, December 1, 2013

Luukku Yks!


Tänään on jo joulukuun eka päivä.
 Härreguud.
Joulukorttieni piti tulla uunista ulos jo marraskuussa.
Osa piirustuksista oli valmiina jo kesähelteellä,
mutta tällaista tämä elämäntaiteilijan elo täällä veroparatiisissa on.
Ihan sukasta välillä.
Kun ei ole jemmassa sukanvarressa.
Hyvänkään päivän varalle.
Onneksi elämä on sitäkin rikkaampaa ns. muilla tasoilla.
Ja luovaa. Oikein luovaa taiteilua joskus.
Meinasin heittää jo hanskat tiskiin,
mutta kun ne kerta ovat jo valmiita,
niin tehdään niistä vaikka tämmönen joulukalenteri.
Ja jos IHME tapahtuu,
niistä tulee vielä postikortteja.
Vaikka sitten ens jouluksi. 
;) 
Universumi, 
anybody home?!