Pages

Saturday, December 13, 2014

Lusia



Luin amerikkalaisesta vankilasta,
jossa vankien pakollisiin päivärutiineihin kuului kundaliinijooga.
Tuo tuhatvuotinen joogamuoto jonka Yogi Bhajan toi vuonna 69 Woodstockiin.
Kyseinen vankila näki kundaliinissa potentiaalin,
tarjoamalla vangeille mahdollisuuden kehittää itseänsä,
muuttua ja päästää irti menneisyyden kahleista ja rötöskierteistä.

Jotkut lusii kaltereiden takana,
jotkut lusii omassa elämässään.
Onko sillä loppujen lopuksi paljonkaan eroa?

Tietoisuuden kehittäminen,
ihmisen hyvinvointi kehon ja mielen yhteyden löytämisen kautta
voisi tai oikeastaan kuuluisi olla osa jokaisen ihmisen päivähygieniaa.
Eräänlainen energiasuihku joka valmistaa meitä päivän koitoksiin
tässä yhä nopeammin eteenpäin pyörivässä maailmassa.
Ajatella jos se kuuluisi olennaisena osana myös tarha-, koulu- ja työpäivään?!

Kundaliini ja jooga ylipäätään yhdistetään usein jonkinasteiseen
hippeilyyn, henkiseen hörhöilyyn ja viherpiipertämiseen.
Miten inhoankin noita kärjistettyjä leimauksia,
erityisesti asiaan vihkiytymättömien suusta.

Eikö hengittäminen ja läsnäolo
joogan avulla tai ilman
ole perusta jokaisen ihmisen hyvinvoinnille?

Hengitän eli olen.
Henki ja hetki,
hassua miten pieni ero niissä on.

Valoisaa Pyhän Lucian päivää kaikille,
erityisesti yhdelle Lusijalle kaltereiden taakse,
jota en ole nähnyt pariinkymmeneen vuoteen!




Wednesday, December 10, 2014

Tweet



Tänään on sellainen päivä että olen vain haahuillut ympäri kotia.

Viime päivät, yöt, viikot, kuukaudet, kenties koko vuosi ja ehkä edellinenkin
ovat olleet sellasta rumbaa että on ihan luksusta vain kotoilla.
Mukavimmassa oloasussa vilttiin kietoutuneena.

Miettiä viime päivien kulkua ja nauttia kotiin laskeutuneesta hiljaisuudesta.
Istuskella talvipuutarhassa ihmettelemässä kasvun voimaa.
Ilahtua huomatessani etten sittenkään onnistunut nujertamaan siemenestä
kasvattamaani sitruunapuunversoa. 
Turha luulo - kuihtuneiden lehtien alta versoaa uutta vihreää!

Istuskelttin loppuviikosta tanskalaisen ystävän kanssa tällä samalla sohvalla.
Siirreltiin kukkaruukkuja ja suunniteltiin viikonloppuna järjestettävää häppeninkiä.
Yks kaks ikkunan takana puutarhassa kujeili peukaloinen.
Lauluääni oli tuttu, mutta ekaa kertaa näin mistä moinen liverrys on lähtösin.
Kultakurkulla on kokoonsa nähden varsin mahtava ja kantava nuottirepertuaari.
Sitten niitä oli jo kaksi. Duu'ona.
Pyrstöjen iloinen vispaus sinne tänne sai hymyilemään.
Niillä taitaakin olla pesä puutarhassa.

Analysoitiin peukaloisen tuomaa viestiä,
jonka muutama päivä myöhemmin totesimme silmät tuikkien toteutuneen!
Luonto on ihmeellinen.
Luonnosta löytyy vastauksia,
kunhan niin haluaa.

Laulatko itse elämäsi omaa laulua?
Miten se sanotuspuoli, omaa vai lainattua?
Määräätkö itse tahdin?

Peukaloiset ovat ehkä pikkuriikkisiä olentoja, 
mutta opettavat kovin suuria asioita.









Monday, December 1, 2014

Chic!



Sunnuntain Slow time IV chez C'est du beau meni mainiosti.
Upeassa seurassa.
Kauppa kävi kuin siimaa.
Kuvan lahjapakettikortit myytiin loppuun.
Ajattelin printata niitä lisää,
vastahan me ollaan joulukuun eka
ja tontut vasta käynnistämässä salaisia puuhiaan.

Ekolookisuuden nimissä lämmitettäköön suuri printtimasiina ainoastaan kerran,
joten piip piip piip kaikki tontut siellä missä sitten lienettekin.
Viestiä postilaatikkoon jos just nää vielä uupuu pakkaustarvikkeista.
Postitan loppuviikosta,
että ehtii myös sinne missä pippuri kasvaa.
Tää tonttu on niin joulufiilingeissä,
10 eetä per setti ihan minne kolkkaan tahansa.



Friday, November 21, 2014

Pienenpieni tuotantoprosessi



Aika sumuseltahan se näköjään näyttää tässä ruudulla,
mutta livenä oon huipputyytis painotuoreeseen flaijeriin.

Ohjenuoraani (tai jankutustani :)) kuunneltiin.
Paperin valinta on kaiken aa ja oo.
Paksu mattapaperi on nappi tähän kutsuun.

Monesti kun siinä käy juuri toistepäin.
Erityisesti silloin kun ei itse ole mukana printtivaiheessa.
Valitsemassa sopivaa paperia ja
tarkastamassa värien tulostumista eri pintoihin.

Sellaista se vaan usein on,
kun pihtaillaan budjeteissa ja hutiloidaan halvimman kautta.
Kun asiaan vihkiytymättömät leikkivät ammatilaisia.

Kutsun niitä keissejä rystylyönneiksi ilman saattoa.

Kunpa voisi aina olla mukana projekteissa alusta loppuun asti.
Ja kaikista vaiheista maksettaisiin vielä palkkaakin.
Parasta tietty olisi ihan oma assari jolle voisi delegoida kaiken tämmösen
"tuotannonseurannan"! :D

Viikko aikaa alkaa tuottamaan sitä sisältöä mitä kutsu lupailee…
Samaan syssyyn yksi kansi ja kolme sarjis dedistä, skanditapahtuman suunnittelu.

Huomenna otan kyllä relaa kun miehen levyjulkkarit
vaikka lupauduinkin sielläkin jo baaritiskin taakse.
Tiskirätti olalle ja hommiin!



Friday, November 7, 2014

Paineita kattilassa



Huoh mikä päivä.
Ihana tulla takaisin lämpimään kotiin.

En koskaan uskonut sekaantuvani sveitsiläiseen politiikkaan,
mutta nyt on tosi kyseessä.

Joskus kyllä kadehdin kotileijonan elämää.
Voi kun voisinkin vain jäädä sohvalle pötköttelemään.
Kattia kanssa.

Ilta siis hurahti kunnanvaltuustossa,
värikäs istunto päättyi sen verran irvokkaaseen äänestystulokseen
että meidän asukkaiden täytyy kääriä hihat tosi rivakasti ja ihan olkapäitä myöten
jos aiomme edes yrittää suojella kotiamme ja pääasiassa palan kaupungin historiaa.
Muuten tulevat bulldouserit ja meille käy samoin kun Barbapapoille.

Voi olla että niin käy joka tapauksessa,
mutta pakko se on ainakin yrittää.

Ulkolaisenahan en voi äänestää kanttoonin asioista,
mutta kunnallispolitiikassa aion kerrankin ottaa kaiken ilon irti
tästä ns. suorasta demokratiasta.

Huomenna muodostetaan komitea,
joka koostuu ironista kyllä, pääasiassa mamuista.
Meistä maahanmuuttajista.
Kakkosluokan kansalaisista.
Jos sveitsiläiset konservatiivit eivät itse ymmärrä puolustaa tonttejaan,
niin jonkunhan se on tehtävä.
Suomalaisilla, hollantilaisilla, belgialaisilla, 
italialaisilla sisilialaisilla ;)
ja unkarilaisilla on geeniperintönä taisteluhenkeä.

Eivät siellä kunnassa vielä tiedä kenen soppaan lusikkansa törkkäsivät...


Thursday, November 6, 2014

Kaapista ulos



Tuntuu aina yhtä alastomalta julkaista kotikuvia.
Vähän kuin kutsuis tuntemattomia ihmisiä sisään.
Tässä tapauksessa vielä makkariin. 
Vähintään yhtä oudolta tuntuu napsia kuvia omista duuneista.

En siis todellakaan dokumentoi tekemisiäni,
ja usein harmittaakin ettei tietyistä projekteista olekaan konkreettista näyttöä.
On vain haalistuvat muistot.
Kuten silloin kun rakensin lamppuja tämän herran konserttiin,
Montreux'n jazzfestareille.

Horisontissa kaksi näyttelyä 
ja tällä kertaa piti koostaa oikein kuvallinen lehdistötiedote 
itsestä (hui!) ja omista töistä (kääk!).
Ei yhtään mun heiniä.
Inhoan itseni markkinoimista.
Ollapa oma agentti,
jotta voisin vaan piirustella ja kuvitella.
 Keskittyä siihen olennaiseen.
(kaikki agenttihalukkaat siellä ruutujen takana 
laittaa sitten vaan savumerkkejä jos pesti kiinnostaa!)

Saatan tehdä kuoseja, logoja, pakkauksia, julisteita, 
etikettejä, tarroja, mainoksia, kortteja, 
kirjanmerkkejä, käyntikortteja, kasseja mitävaan
suunnitella yrityksen visuaalista ilmettä vaikka aasta ööhön, 
sun muita mutta aina MUILLE, 
mutta tämä suutarin lapsi tepastelee itse ihan paljasjalkaisena, hah!

Nyt siihen tais tulla muutos!

On se vaan siedettävä omien kuvien katsomista.
Teen sisukkaasti hommia sen eteen että sallin itseni ripustaa töitäni 
ja vieläpä oman kodin seinille.

Itseasiassa se on ihan terapeuttista.
Vähän kuin tulisi kaapista ulos! :D





Tuesday, November 4, 2014

Ei pelkkää kuvittelua




Työhuoneen seinät on tapetoitu luonnoksilla,
lattia lainehtii paperisilppua
ja paperiroskiskin näyttää pursuilevan.


Tätä olen joutunut panttaamaan tiedä kuinka kauan.
Niinku mitäh?
No että olen täällä ihan hissunkissunhiirenhiljaa kuvitellut
erästä siellä Suomessa kevään korvilla ilmestyvää kirjaa!

Kirjan nimi on virallistettu.
Koveri vahvistettu.
Viiden pisteen vinkin löydätte
tähtiä kantavan kustantamon tuoreesta kataloogista...
Kuka löytää?!






Friday, October 3, 2014

Hallilla



Tänään tipahti postilaatikkoon tämä.
Yks mun omista lemppareista koskaan.
Saanen esitellä herra Hallin, 
jota en ole tainnut täällä blogin puolella aiemmin julkaista.
Se on vakiokalustoa mun piirustuksissa, 
yksi toteemieläimistä.

Joskus tekee mieli revitellä väreillä kun siihen on mahdollisuus.
Ja joskus mustan viivan kaveriksi riittää yks ainut väri.
Tarkkasilmänen huomaa että siellä on tanskalaisen Hayn "äläjätäminua" kaffepöytä.
Tämä EI ole maksettu mainos.
Mut ei mua haittais jos tollasen pöydän sais nurkkiin pyörimään.
Se on tosi kätsä ja jossain vaiheessa sitä sai tosi herkkuväreissä.

Mut nyt mä meen,
viikonloppuna näyttely naapurikanttoonissa
ja kääk tajusin just että käyntikortit on loppu.

Pus!






Tuesday, September 30, 2014

Kotialttari



Työhuoneen alttari.
Ilta-auringon kullankellertävässä valossa.

Vaikka mä just päätin että nyt kyllä tulee fengshui.
Ilman tilpehöörejä.
Oikein siivosin ja järjestin.

Jostain syystä tällasia pikkupyhättöjä vaan aina rakentuu
ja vähän joka huoneeseen.

Asetelmat kyllä muuttuu,
mutta kamat on samat.
Vuodesta toiseen.
Kodista toiseen.

Jokaisella on jokin merkitys.
Joutsenella siivet avoinna.
Selkeesti lentoon lähdössä.

Muutama varasulka jemmassa uusia nuolia varten.

Niitä tarvitaan kun kuljetaan polkuja joita ei vielä eilen ollut.





Saturday, September 27, 2014

Kampela ja minä



Kukaan ei varmaan huomannut tätä postausbulimiaa, eihän?
Blogikohmaa on kestänyt niin kauan,
 että miljoona kivaa juttua on jäänyt rästiin.
Täällä kynttilänvalossa on helpompi ajatella.
Keskittyä olennaiseen.
Mukavaan.

Heinäkuisen sadetanssin aikana eräs kaveri yllätti.
Kyyneleistä ei meinannut tulla loppua
löytäessäni pienen samettisen pussukan sisältä tämän hopeisen kampelan.

Näin henkilökohtaista lahjaa en muista millon olisin saanut.
Kaveri, korumuotoilija ammatiltaan, oli uiskennellut täällä blogissa
ja päätynyt etusivun kampelaan.

Rakkaudella hopeasta työstetty koru iski suoraan sydämeen.
Ei hän voinut tietää kuinka vahva symbolinen arvo
juuri tällä piirtämälläni kampelalla mulle on.

Kampela on sama jota pienenä kumpparit jalassa ihmettelin 
myrskyävän meren kalliolla Upinniemessä.

Oltiin juuri noustu veneestä,
alkoi jo olla hämärää.
Kaikilla kirkuvankeltaiset sadevarusteet,
 syydvestejä myöten.
Aikuisilla oli hauskaa,
sateesta huolimatta.
Taisi olla syksy.

Muisto on tallentunut valokuvan kaltaisena muistiin.
En silti vieläkään tiedä miten kampela oli päätynyt suolavedestä täyttyneeseen kallionkoloon.
Oliko joku saanut sen narrattua vai oliko se lentänyt aallokkojen mukana.

Eikä sillä oikeastaan ole väliä.






Friday, September 26, 2014

Sävyisä



Sähköpimento jatkuu.
Tänään illallistettiin pienten fondyypolttimoiden avulla lämmintä ruokaa.
Aika sähköinen päivä takana, 
Mutta päällimmäinen fiilis on kiitollisuus.
Mä taidan alkaa tykkäämään tästä.
Eräilystä kotosalla.
Huomaa kuinka riippuvainen sitä on kanalisoidusta energiasta.
Perustoimintojen ei pitäis olla riippuvaisia sähköstä.
Vaikkei hella toimi ni onneks on lämmintä vettä.
Suihkussakin on kiva käydä kynttilänvalossa.
Mutta onneks on myös kikkakolmonen.
Sellanen että saadaan sähköä just sen verran että voin tehdä koneella duunia.
Haen juuri sopivia sävyjä erääseen ihanaan kuvitusprojektiin.
Siitä kuulette taatusti nimenomaan siellä Suomessa ensi keväänä.
Joskus tai aika usein inspis löytyy arjesta.
Tällä kertaa rahkakiposta.

Thursday, September 25, 2014

Tunnelma katossa



Tänään illallistettiin teiköveitä hämyisissä tunnelmissa kynttilänvalossa.
Oikea juhlaillallinen, koska sähköt meni ykskaks poikki.
Eikä tää nyt johdu mistään romanttisesta, 
ohimenevästä syysmyrskystä.
Lasku on jäänyt maksamatta.
Hautautunut jonnekin paksun pinon alimmaiseksi.
Tällä kertaa se oli sähkö.
Viimeksi se oli puhelin.
Vaihtelu virkistää.

Tämmöstä tää on.
Paljon kadehdittu taiteilijan elämä.
Täällä Sveitsin lintukodossa.
Oikeassa veroparatiisissa,
kaikki eivät kääri miljoonia
ja hilloa kultaharkkoja patjan alla.

Ai miten sitten näpyttelen tätä tässä ja nyt ilman sähköä?
Kun on luova,
niin sitä osaa luovia kaikilla saroilla.
Fortune cookien viesti on totta.
Hiukka lisää meidän elämästä kertoo tämä suomalainen lehti...
Juttu on jo pari vuotta vanha,
mutta jotkut asiat eivät näköjään muutu. ;)


Tuesday, September 23, 2014

Taloudenhoitaja



Meillä siirryttiin tänään markkinatalouteen.
Nuorempi lupasi ryhtyä taloudenhoitajaksi.
Korvausta vastaan tiätty.

Jossain vaiheessa,
luultavasti juuri lasten kasvaessa teini-ikäisiksi
lähestulkoon kaikki periaatteet voi heittää romukoppaan.

Nyt eletään tilanne kerrallaan.
Kaikki aistit tarkkana.
Tää on äksön(vai äksyn?)filmiä.
Muuttuvia tekijöitä on paljon.
Kaikki.

Ja hei, mikäs siinä kun poikanen vetää intopinkeenä kumihanskat käteen 
ja kysyy SAANKO mä NYT pestä sen vessan?
Yläkerranki?

Sitä ennen sama heppu kävi roudaamassa paperit kierrätykseen
ja Petpullot keräykseen. (Se se vasta sirkus onkin, siitä kerron joskus. Ehkä.),
 tyhjensi ja täytti astianpesukoneen
ja olisi jo hyökännyt viikkaamaan puhtaita pyykkejä naruilta,
jollen olisi itse jo ehtinyt.
Ja kyllähän tässä nyt ehtii.
Vaikka mitä.
Esimerkiksi tekemään duunia.

Ehdotin 50 centimeä per keikka.
Poikanen heitti kovat piippuun 
ja neuvotteli keikkapalkan frangiksi.
Toiletin puunaamisesta lupasin triplat.
Likasentyönlisää.

Ai että miksi mustikassa?
Noh kun se juuri ilmestyi Nuorten Luonnossa.
(Siinä on kaikkea muutakin superfuudista sun muusta, kantsuu lukea!)
Ja siksi että jopoilin aamulla torin kautta 
ja ihmettelen edelleen miksei siellä kukaan myy mustikoita
(niitä ämerikkäläisiä pensasmustikoita ei lasketa),
vaikka niitä ovat kuulemma alppinotkot väärällään.
Itse en lähde niitä kyllä hamuamaan.
Mun kohdalta vuoristoirmailut on passé.
Eli en varmaankaan niitä ansaitsekaan.
Onneks niitä löytyy marketin pakkaslaarista.
Tulevat jostain pohjosesta.

En oo pitkään aikaan pyörittänyt täällä yhtään levyä.
Tänään soikoon 




Friday, September 19, 2014

Let there be light


I got this in my mail.
A really nice unknown person from Finland had seen my Valaista-strip 
which inspired him to try to translate it in english.
So there you go, 
he brought some light to explain my work to you.

Often I have been asked to write in english or in french.
Why not, but it would never ever be the same.
Finnish as any other language is a state of mind,
which means that a kind of clinical translating wouldn't tell you a lot.
You could not read ALL the story.
How frustrating would it be?!
Some things can't be translated.
And some shouldn't.

In finnish there are so many playful words and amazing adjectives 
that just can't be translated in another language. 
The rhythm and the elasticity of the words is a world a part.
In finnish you can even invent completely new words 
that can be understood right away. 
Isn't that cool? 
Yes it is! :)

I love my mother tongue.
It is also one of my sources of inspiration. 
Always has been.

We are just 5 millions native speakers.
A heavy reason to cherish our heritage.
It is also the key to understand our culture and our way to be.

And whales.
I love those mammals too. 
There are no whales in Finland.
Anymore.
But there use to be.
Some hundred years ago.

This strip I was drawing in May.
In August I read in the newspaper 
that there was a humpback whale found in the south coast of Helsinki!
Happy coincidence!
Or maybe my third eye was working more than well…

It's pretty weird to write here in english. 
It won't become an habit, I swear.
Or maybe yes, 
if there is someone crazy enough to do some brain gym for me. 
(In case, let me know!)
In the meantime use the google translate… ;D 
Or don't, it's better just look at the pictures.


In the beginning there was nothing. God said, "Let there be light!" and there was light.
There was still nothing, but you could see it a whole lot better. 
                                                                                                              Ellen DeGeneres



Friday, August 15, 2014

Keräilijä



Keräilijä.
Jollei se ole tipahtanut postiluukusta,
sen saa hakemalla lähikaupasta.

Omaloman viimeinen päivä.
Ulkona sataa. Yllätys.

Yhtenä harvoista rantsuretkistä oli pysähdyttävä tienposkeen.
Asfaltilla Suklaatehtaan edessä lepäsi kaunis,
mutta kovin väsyneen oloinen sudenkorento.

Asetin sen hellästi pyöränkoriin.
Jotta huilattuaan pääsisi vielä lentoon.
Siihen pyykkipojalla kiinnitetyn sulan viereen.
Jonkun sortin silkkiuikkusen pyrstöstä.
Upeat värit.
Samoja sävyjä kuin sudenkorennon siivissä.
Turkoosia ja smaragdia samettisen tummalla pohjalla.
Sulan kalastin eräänä myrskyisenä päivänä aallokoista.
Järvi oli taas muuttunut mereksi.
Sieraimet täyttyi suolan tuoksulla.
Ehkä se oli vain harhaa.

Olen keräilijä.
Tänä kesänä olen kerännyt materian sijasta muistoja.
Joskus se on yksi ja sama asia.

Thursday, August 14, 2014

Vihreä kasvu



Juhlissa japanilainen ystävä totes että sade on siunaus.
Hedelmällisyyttä ja vaurautta näköpiirissä siis.
Pirskeistä alkanut sade onkin jatkunut joka helkkarin päivä.
Jumaliste että on kosteaa ja kylmä. 
Kesämekot jäivät käyttämättä,
sensijaan heinäkuussa on kietouduttu talvimaihariin ja kääriydytty villaan.
Muutamia ukkosten välissä suoritettuja salamannopeita rantsupyrähdyksiä lukuunottamatta
kesä täällä Suklaatialassa on ollut sään kannalta surkea. 

Jos jotain positiivista tästä keksii niin monet kasvit taitaa tykätä. 
Sisällä ja ulkona.
Puutarhassa on erittäin vihreää ja vehreää.
Ja Suomessa uutisoidut tappajaetanat voivat erittäin paksusti.

Arkistoista löysin tällasen vanhan piirustuksen.
On kuin vihreää perhepotrettia katselisi.
Rekvisiitan perusteella se on luultavasti meidän edellisestä kodista.
Osa ruukuista on vaihtunut ja uusia viherystäviäkin näköjään ilmaantunut.
Jokaisen kyllä tunnistan, vaikka moni on muuttunut.

Peikonlehti sittemmin muhkeentunut ja kasvattanut piiiitkät ilmajuuret.
Kas vehkapalmu joka joskus näköjään on kasvanut suhtsuorasti ylöspäin, 
Jo aika iso banaanipuu,
joten tässä oltiin ihan varmasti jo muutettu siihen ekskotiin.

Viherpeukalomummun tyylillä banaanipuun multaan nakatut sitruunan ja greipin siemenet,
jotka eksekskodissa ottivat ihmeellisesti itääkseen, jo omissa ruukuissaan. 
Silmäterät nykyisin hitaasta kasvusta huolimatta puolimetrisiä.
Kortteliroskiksesta dyykattu jättialoe vieläkin jättiläisempi
 ja pikkuruinen siemenestä kasvatettu aloen poikanen peikonlehden juurella, 
ei enää ole.
Kissa pisteli sen poskeensa.
Ei tuu ainakaan mahahaavaa. 
Kissalle.

Kaikki muuttuu ja kaikki kasvaa.
Ehkä me vaan tarvitaan jotain vihreää extraenergiaa juuri nyt.
Sydänchakraan.
Kasvuun.









Tuesday, July 8, 2014

❤ + ♫



Järkättiin pikkuruiset puutarhapileet.
Tupareiden ja pyöreiden kunniaksi.
En muista monta kutsuin,
mutta laskin juuri että meitä oli 99.
Nuoria ja vanhoja.
Keski-ikäisiäkin. ;)
Sieltä sun täältä.
Suomestakin.
Pari rakkaita.
Aurinkoa ja arbuusipunssia.
Päärynäistä tiramisua ja vadelmaista pannacottaa.
Rosmariinista focacciaa ja taivaallista suklaakakkua.
Iloa ja soulia.
Ukkosta ja salamoita.
Pisaroita ja vanhoja vinyylejä.
Sadetanssia ja mutavarpaita.
Läpi yön.

Ihanaa täällä uudessa kodissa.

Ihan kuten ennen vanhaan.






Monday, June 2, 2014

SUN



Näyttely meni hienosti,
siitä ehkä lisää tuonnempana.
Epäilen että tää hektisyys jotenkin lakkaisi,
uutta myyntinäyttelyä sun muuta kivaa pukkaa 
samaan syssyyn uudestaan tässä kuussa.
Keittiön kalenteri on ihan blankko,
kun en ehdi siihen mitään merkata,
taskukalenteriin merkkaan nykysin lyijykynällä,
semmosta sumplimista tää on. 
Tässä pidetään piposta kiinni,
ja taotaan kun rauta on kuumaa.

Toivottavasti teillä kaikilla olla aurinkoa sydämessä
siellä ruudun toisellakin puolella.
Mulla on teitä jätti-ikävä.

Päivittelen täällä aina kun vaan saan jostain nipistettyä hetken kaksi.
Uutta kamaa tulossa pikaseen myös uuteen osoitteeseen muuttaneen puodin puolelle.
Pientä restrukturaatiota tässä siis ilmassa,
toivottavasti pysytte mukana.




Thursday, May 22, 2014

C'est du beau



Ulkona sataa suhisee.
Istun uudessa ikiomassa työhuoneessa valmistelemassa lauantain myyntinäyttelyä.
Muuttolaatikot on just ja just purettu.
Kaikki on vähän keskeneräistä.
Ja saa vähän ollakin.
Niinhän se elämä aina on.
Uudessa kodissa on hyvä olla.
Tämä on kuin meille räätälöity.
Kannatti tarttua hetkeen silloin joskus
kun muutettiin vuorilta takaisin järvenrannalle kaupunkiin.
Neliöt pieneni puoleen ja elettiin kuin sillit purkissa viimeiset kaksi vuotta.
 Nyt on taas tilaa.
Sisällä ja ulkona.
Hengittää.
Ajatella.
Tehdä.
Olla.
Elää.

Lauantaina meidät voi bongata Isabellen huudeilta... 

Bienvenu! Welcome! Välkommen! Bamukelekile! Yokoso! Tervetuloa!


Thursday, April 10, 2014

Hei me muutetaan...II



Kuukausia takaperin ihasteltiin Kahden vaiheilla Piian kanssa 
Bambulan (jo kovin) taannoista DIYkylppäriremonttia.
Onnistunut ja raikas muodonmuutos kertakaikkiaan.
Erityisiä huokauksia sai aikaan huone joka on nimensä mukaisesti pyhitetty sen alkuperäiseen 
tarkoitukseen. Kylpemiseen. Puhdistautumiseen. 

Meidän kylppärissä on ollut vähän tiiviimpi tunnelma.
Metri kertaa metri tilassa kun jemmaillaan pyykkivuoria,
kuivatellaan pyykkiä, säilytetään siivousvälineitä ja kylvetään kosteat kalsarit kasvoilla.
Ei varmaan tartte minkäänlaista kuvahavainnetta. 

Tästä huolimatta meille ei ole tullut mieleenkään etsiä uutta kotia.
Juuri kaksi vuotta sittenhän me vasta muutettiin tähän.
Ja tässä on ollut hyvä. 
Mitä nyt seinät välillä kaatuu päälle 
kun olkkari on samalla sekä ruokahuone, kirjasto, pelihuone että diskoteekki
ja siinä ohessa tässä tilassa pitäisi yrittää tehdä vielä duunia.
Lyö siihen sitten yksi joka tekee musiikkia, editoi videoita ja sen sellaista,
toinen joka janoaa rauhaa piirtämiseen ja ihan vaan pelkkään ajattelemiseen.

Totesin että ainut ratkaisu tällaisen avaran kylpypyhätön rakentamiseen 
on lisäkerroksen hommaaminen.

Muttei mulle tullut mieleenkään että meidän naapurit olis niin hulluja
 että muuttaisivat pois kaksikerroksisesta kodistaan jossa on puutarha.
Näin siinä kuitenkin kävi.
Maanantaina saatiin muuttovahvistus ja tänään meillä on jo nyklat fikassa.
"Pientä pintaremonttia" ilmassa.
Kylppärin vauvansininen kokolattiamatto sai onneks jo kyytiä.

*Kiitollinen*






Monday, March 3, 2014

Kirjontaa



Postilaatikkoon on tipahtanut ihania kirjoituksia.
Pakkohan mun oli tulla tännekin ilmoittelemaan että hengissä ollaan.
Ja kaikki hyvin. 
Elämä kovin kirjavaa ja värikästä juuri nyt.
Monta lankaa kirjonnassa yhtä aikaa.
Punasesta langasta en tiedä,
kait se siellä jossain taustalla kuitenkin on.

Luulin eläväni niitä kuuluisia ruuhkavuosia jo kauan sitten,
mutta menneet vuodet ovatkin olleet vasta pientä alkusoittoa.
Riittämättömyys on päivän sana.
Eikä tähän nyt näytä mitkään filosooffiset viisaudetkaan tuovan erätaukoja.
Ehkä se on vaan hyväksyttävä näin.
Sopeuduttava alati kiihtyvään rytmiin.
Hyväksyttävä ajan rajallisuus.
Ja omat rajansa.
Elää hetkessä sen kummempia miettimättä.
Venyä kuminauhana tilanteesta toiseen.
Polkea vain täysillä eteenpäin.
Taakse katsomatta.

Silti olen utelias.
Onko se ajan henki?
Mistä ihmeestä TE repäsette kaiken ajan kaikelle?





Wednesday, January 15, 2014

Nimiehdotuksia?




Vuosikaudet olen yrittänyt piirtää meidän nurkissa pyörineitä karvapalloja.
Kapturoida muutamalla viivalla heistä sen olennaisen.
Nanaisen kaveriksi.
Kun se on osa tätä arkea.
Nytkin pyörii jaloissa yksi.
Kissojen sijaan paperille on syntynyt kaikenmaailman rekkuja.

Kissoissa on jotain erityistä mitä ei pysty viivoilla kuvata.
Yhtä lehtiartikkelia kuvittaessani erään mummelin kylkeen ilmesty tämä pieni otus.

Siinä se on!
Nanaisen kissa.
The Katti.

Nimiehdotuksia?
Pidetään kastajaiset!
Kaikkien nimiehdotusten kesken arvotaan kattiprinttejä,
ehkäpä jopa originelli!

Aikaa tammikuun vikaan.

Saturday, January 4, 2014

Pehmeä lasku



Lähtiessäni seiskalta duunista pirautin kotiin 
varmistaakseni että pöydässä olisi pötyä huutavaan nälkääni. 
Luurin toisesta päästä kuului vakuuttavia lupauksia katkaravunpyrstöistä riisipedillä.
Lauseen lopussa olin kuitenkin ikäänkuin kuulevani jotain nielastua muminaa tyyliin
"juujuu kunhan saan duunattua tän biisin loppuun"
Kuten yleensä.

Siis kaupan kautta kotiin.
Mandariineja ja manteleita enshätään.
Tänään(kin) syötäisiin espanjalaiseen aikaan.
Enkä valita.
Mulle sopii mainiosti tämä järjestely että hellan ääressä hyörii joku muu kun mä.

Postilaatikkoon oli ilokseni putkahtanut suomalaisia lehtiä.
Yhdessä niistä tämä ylläoleva ruutu.
En jaksanut edes reppua keittiöön asti raahata,
vaan rojahdin pomppa päällä sohvalle pötköasentoon selailemaan niitä.
Ennen kuin kiinnitin huomioni nenään tunkeutuvaan outoon hajuun,
poikaset vasikoivat. 

Isi maalaa.
Keittiön kaakelit on jo harmaat.
Kohta kylpyhuoneenkin.

(viiliä hattuun-asennemuutos tähän)

Onko se ny niin nokonnuukaa?
Pääasia että on maalattu.
Vaikka sen sovitun kiiltovalkoisen sijaan mattaharmaiksi.

Niitä kylppärin kukertavan peikejä peeskukin koristeltuja laattoja en jää kaipaamaan,
mutta mites nyt se oksennusta jäljittelevä laatta lattialla? 
Siihen tarkotukseenhan se harmaa lattiamaali alunperin päätyi nurkkiin pyörimään.

Pehmeä lasku takasin meidän arkeen.
Antaa satunnaisten juttujen vaan viedä.
Ennakkoluulottomus on hyvästä.
Freestyle.
Forever.


Ps. Tunnistatteko ton sulavalinjaisen suomalaisvalmisteisen kelkan?
Muotopuolesta se voisi olla itse herra Aallon suunittelema.
Kalpenee sveitsiläiset perinnekelkat tämän rinnalla.
Rakkautta ensi silmäyksellä.







Thursday, January 2, 2014

Serendipiteetti eli satumainen satunnaisuus


Serendipisyys eli serendipiteetti 

Tähän ollaan tultu.

Etsin sanakirjasta suomenkielistä vastinetta sanalle serendipité.
Kumpikaan lihavista termeistä ei mielestäni kuvaa alkuperäisen sanan latausta.

Sanan yhteydessä puhutaan myös satunnaisuudesta,
 joka puolestaan kuulostaa jo fysiikalta ja kovin matemaattiselta.

Jos satunnaisuudesta pudotetaan yksi ännä pois niin sanasta kuoriutuu satunaisuus,
ännän korvaaminen ämmällä on jo satumaista.

Nyt aletaan lähestyä sitä mistä koko hommassa on mielestäni kysymys.
Siitä, kun antaa elämän viedä.
Sen enempiä suunnittelematta.
Kohti onnellisia sattumia.
Yllättäviä, mutta tarkoituksellisia kohtaamisia.
Löytöjä ilman etsimistä.

Loppuvuoden tahti yltyi sellasiin frekvensseihin,
että oli pakko päästää töpselistä irti.
Ja elää päivä tunti kerrallaan.
Ilman minkäänlaista kontrollia.
Ei hullumpaa.
Suosittelen.

Tämä kuva on osa erästä onnellista sattumaa,
syntynyt yllättävän yhteistyön hedelmänä Serendipité'n kanssa.

Célinen sanoja lainaten:
"quand le hasard fait bien les choses..."